Jouluisia terveisiä aurinkoisesta Kaliforniasta!

Ei tunnu joululle, kun aurinko paistaa täydeltä terältä. Puissa on lehtiä, palmut huojuvat tuulessa. Lunta ei ole, ei edes sada. Kalifornialaiset varustautuvat jouluun sitäkin innokkaammin. Mahtipontisia joulukoristeita ja -valoja on ilmaantunut talojen pihoille jo muutama viikko sitten. Joulukuuset ovat olleet myynnissä ensimmäisestä adventista alkaen.FullSizeRenderJoulun viettoa ei saa aloittaa ennen kiitospäivää, kuuluu amerikkalainen perinne. Jotkut loukkaantuvat, jos joulukoristeet laittaa ennen marraskuun lopussa vietettävää kiitospäivää. Juhlia on vietettävä yksi kerrallaan (joulun jälkeen seuraava juhla on muuten Valentine’s Day.)

Kiitospäivän jälkeisenä viikonloppuna kuusikauppa käy kiivaana. Mekin olemme usein hakeneet kuusen silloin, mutta tänä vuonna kuusen hakupäivämme meni adoptoimiemme kanojen muuttojärjestelyihin.

Joka vuosi käyn läpi samat ajatuskuviot. Ostammeko oikean kuusen, vai siirtyisimmekö muovikuusen käyttäjien joukkoon? Kumpi on ekologisempi? Muutama vuosi sitten kuulin ensimmäisen kerran losangelesilaisesta firmasta nimeltä Living Christmas, joka vuokraa ruukussa kasvavia eläviä joulukuusia. Emme kuuluneet jakelualueeseen ja hinnatkin olivat pilvissä, joten unohdin koko jutun.

Sain sattumalta selville, että olemme nykyään heidän jakelualueellaan! Suurin osa kuusista oli valitettavasti jo vuokrattu, mutta onnistuin saamaan pienemmän kakkosluokan kuusen. Sadan dollarin vuokrahintaan kuuluu kotiinkuljetus ja nouto joulun jälkeen. Leikkokuusi maksaisi himpun verran vähemmän, mutta se täytyy toisaalta noutaa aivan itse ja siitä on itse myös hankkiuduttava eroon joulun jälkeen. Elävä kuusi ei ravista neulasiaan olohuoneeseemme! Ja ehkä voimme vuokrata ensi vuonna tämän saman puun ja nähdä paljonko se on kasvanut vuodessa!

Kun vuokrakuusi saapui, olimme järkyttyneissä tunnelmissa. Aiempina vuosina kuusemme on näyttänyt vähän turhankin tuuhealta:

Tällaisia kuusemme olivat ennen.

Nyt saimme Jaska Jokusen kuusen:

kuusi

Emme valita, kuusi on kuusi. Pidämme siitä hyvää huolta, kastelemme 2-3 päivän välein. Aiomme viettää suomalaiseen tapaan joulua aattona.Täällä aatto on lähes tavallinen päivä ja ystävät soittelevat, että lähtisimmekö leikkipuistoon tai sisäluistinradalle silloin lasten kanssa. Emme lähde, vietämme joulua ja leikimme, että ulkomaailma on pysähtynyt. Lapset toivovat kuitenkin, että amerikkalaiseen tapaan lahjat löytyvät takan äärestä aamulla. Joulusukat ripustettiin jo joulukuun alussa. Ihanaa joulun aikaa kaikille Suomeen!IMG_3313