Hei pitkästä aikaa!

On ollut aikamoista haipakkaa viime viikot käännöstöiden, lasten aktiviteettien ja kaiken maailman hammaslääkärikäyntien kanssa. Tänä viikonloppuna on ollut ihanaa olla vain kotona.

El Niño hemmottelee Kaliforniaa tänään taas vesisateella. Pidän tänään saippuantekokurssin kotona. Perinteisesti olen pitänyt tunnit takapihalla, mutta tänään näyttää siltä, että pysytään sisällä. Kalifornian sää on siitä ihana, että monet aktiviteetit voi suuren osan vuotta suunnitella ulos. Lapsetkin syövät koulussa lounaansa lähes joka päivä ulkona. Heille on suuri tapaus, jos sateen tai jonkun muun poikkeusolosuhteen takia saavat syödä lounaansa sisällä luokkahuoneessa.

Tänä vuonna päätin järjestää jonkun kurssin kerran kuussa. Ristin kurssisarjan Tekemisen Ilo -sarjaksi. Opetan kursseilla minulle iloa tuottavia asioita kuten kotitekoisen saippuan valmistusta, hapanleivän ja muiden hapatettujen ruokien ja juomien tekoa, huovuttamista. Tervasaippuakurssikin löytyy listalta. Olen huomannut, että ihmisistä on mukavaa opetella perinteisiä taitoja, joita heille ei ole koulussa tai kotona opetettu. Vaihdoin kerran kutomistunteja laulutunteihin. Opetin villasukkien teon viisikymppiselle laulunopettajalle, joka ei koskaan ollut kutonut. Siitä on jo vuosia, mutta hän kuulemma kutoo edelleen.

Katsellessa sadetta ikkunasta on kiva muistella eilistä aurinkoisempaa päivää. Vietimme rauhassa lauantaiaamua, söimme aamupalaa (tuoreita munia takapihakanalasta!) ja lueskelimme.

Muistin lukeneeni Next Door -sovelluksesta, että uudehko naapuri järjestää takapihallaan Garden Pop Up -myyjäiset. Tarjolla olisi vintage-mekkoja, vinyylilevyjä ja paikallisten käsityöläisten ja taiteilijoiden tuotteita.

Kävelimme pari sataa metriä alamäkeen. Lapset ajoivat pyörällä ja toinen potkulaudalla. Aurinko oli pilvessä lähtiessä ja pukeuduin villatakkiin. Löysimme kyltin ja kapean tien talon sivusta talon taakse. IMG_3613Ihmettelin, olemmeko oikeassa paikassa, mutta löysimme sitten toisen kyltin liinalla peitetyn lämpöpumpun päältä.

IMG_3624Kun astuimme takapihalle, aurinko tuli esiin ja villatakki oli pakko riisua. ”Toitte auringon mukananne”, myyjät ihastelivat.

IMG_3623

Taustalla pilkistävät San Gabriel -vuoret, joiden rinteessä talo sijaitsee.

Haistelimme rosmariini- ja laventelipensaiden lomassa samojen pensaiden lehdistä tehtyjä kotitekoisia kuorintavoiteita, vegaanista vartalovoita ja ihailimme käsintehtyjä suklaita ja jonkun ompelemia esiliinoja. Taustalla soi hiljaa musiikki ja sangriaa tarjoiltiin, vaikka ei ollut edes keskipäivä.

IMG_3617 Tutustuin viimeisessä myyntikojussa italialaiseen taiteilijaan, Silvia Galliniin, joka muutti meidän laillamme Yhdysvaltoihin kymmenen vuotta sitten. Ostin häneltä kaksi pientä maalausta: kanan ja ketun. Maksoin käteisellä rahoilla, jotka sain saippuamyyjäisissä joulun alla. Samat dollarit olivat nyt työllistäneet kahta käsityöläistä ja kerätty arvonlisävero tukee Kalifornian osavaltiota.

IMG_3614

Kuvataiteilija Silvia Gallini vietti aurinkoista päivää puutarhassa maalauksiaan myyden ja jutellen ystävien kanssa.

Juttelimme Silvian kanssa auringonpaisteessa siitä, miten hauskaa on, kun Losissa tällaisia pieniä myyjäisiä käsityöläisille järjestetään niin spontaanisti ja ihmiset tulevat mielellään ostamaan paikallisia tuotteita. Paikallisten käsityöläisten tukemisella melkein ylpeillään. Mietimme, jarruttaisiko Italiassa tai Suomessa spontaaniutta vaadittavat luvat? Täälläkin luvat periaatteessa tarvitaan, mutta sääntöjen noudattamiseen ei kulttuurissa suhtauduta niin kirjaimellisesti.

Kerroin uudelle ystävälleni, että kirjoitan suomalaiseen blogiin tästä tapahtumasta jutun ja pyysin lupaa kuviin. ”Minusta tulee kuuluisa!”, Silvia huudahti. Kutsuin hänet katsomaan, minne ripustan maalaukset ja hyvästit heitettiin italialaisittain poskisuudelmin. Voit tutustua aurinkoisen Silvian taiteeseen hänen kotisivuillaan.

IMG_3625 (1)