Hei taas!

Star Wars on kyllästänyt elämäämme lasten mediankäytön ja leikkien kautta jo pitkään, mutta erityisesti uuden elokuvan ilmestymisen myötä tuntuu, että Star Warsia alkaa tulla kohta korvista. Eräs blogin lukija kysyi, miten Star Wars on näkynyt täällä. Onhan se näkynyt!

Star Wars on kyllästänyt elämäämme jo pitkään ennen elokuvan ensi-iltaa, kiitos hyvän lapsiin(kin) vetoavan tuotteen ja Disneyn tehokkaan markkinointikoneiston. Varmaan Suomessakin on yhtä sun toista Star Wars –aiheista kulutustavaraa tarjolla. Myönnän, etten ole ihan tietoisia päätöksiä aina tehnyt, kun lukuisat Star Wars –tuotteet ovat päätyneet meidänkin ostoskasseihimme ja Lego Star Wars -pelit tablettiin.

Kaupoissa Star Wars –aiheista tavaraa on riittänyt aiemminkin, mutta erityisen suurella volyymillä syksystä saakka ja ennen joulua. Joku tuttavan lapsi oli toivonut pukilta lahjaksi: ”Star Wars everything!” Lapset ylipuhuivat minut ostamaan ruokakaupasta Yoda- ja Chewbacca-joulusukat vanhojen kirppisjoulusukkiemme tilalle, tunnustan tämän melkein häpeissäni. Jopa joululahjapapereissa oli Tähtien sota –vaihtoehto. Ostin tietenkin sitä, koska se sopi lahjaksi toivottuihin ja hankittuihin Star Wars –legosetteihin ja Star Wars –aiheiseen Carcassonne-peliin. Tuntuu, että kaikilla tuttavilla on nyt joulun jälkeen uusi Star Wars –paita (jostain syystä en ole saanut itse sellaista vielä lahjaksi, mistähän johtuu? :)) Ja yökylään tulevilla lapsilla on näkynyt Darth Vader –yöpukuja.

Vähän ennen Star Warsin ensi-iltaa kävimme elokuvissa katsomassa Jaska Jokusta. Luukulla huomasin kyltit, joissa ohjeistettiin elokuviin tulijoita jättämään todentuntuiset aseet ja naamiot kotiin. Selvennyksenä lopussa todettiin: ”Lyhyesti siis, jätä kotiin Darth Vader –naamio. Voit tuoda valomiekan, mutta sen on oltava pois päältä elokuvan ajan.”

Vanhin poikani ja mieheni kävivät katsomassa uuden Star Wars –elokuvan alkuvuodesta. Emme menneet koko perheen voimin, koska arvelimme nuorimman olevan vielä liian pieni Common Sense Median arvion perusteella. (Olisi muuten kiinnostavaa tietää, noudatetaanko Suomessa elokuvien ikäsuosituksia? Olen huomannut, että täällä monet eivät noudata ikäsuosituksia.)

Yritimme saada liput jo ennen joulun ja uuden vuoden välistä mökkireissuamme, mutta monet näytökset olivat loppuunmyytyjä. Ystävä kertoi tarinan tutustaan, joka oli palkannut jonkun jonottamaan puolestaan kahdeksi vuorokaudeksi kuuluisan losangelesilaisen ensi-iltateatterin eteen (TCL Chinese Theatre). Ilmoituksilla Craigslistissa haettiin ihmisiä pitämään heille paikkaa jonossa. Ihmettelin, miksi he jonottivat, jos heillä oli jo liput ja lipuissa oli paikkanumerot. Ilmeisesti tilanne oli sen verran erityinen, että se koettiin jonottamisen arvoiseksi. Jotkut jonottivat kerätäkseen rahaa hyväntekeväisyyteen (lue lisää täältä). Tovin tätä kummasteltuani totesimme, että jonottavathan ihmiset myös ennen mustaa perjantaita kauppojen edessä ja varaavat paikkoja yön yli esimerkiksi Pasadenan ruusuparaatiin uudenvuodenpäivänä.

Tuntuu, että lapsilla ei ole paljon muuta mielessä nyt kuin Star Wars. Matkalla jujutsu-treeneihin lapseni ja hänen ystävänsä miettivät takapenkillä, että voisivatkohan he tehdä tunnilla jujutsun sijaan jedi-valmennusta. Kun hain pienemmän leikkikoulusta, he leikkivät siellä paraikaa Star Warsia. Parinkymmenen vuoden päästä nämä lapset muistelevat kuinka välitunnilla oltiin Lukea ja Han Soloa. Voisi niitä huonompiakin leikkejä olla.

Lapset tuolla muuten juuri leikkivät Star Warsia, minä rupean tekemään päivällistä!