Viime viikolla Yleisradio julkaisi Taloustutkimukselta tilaamansa puolueiden gallupkannatusmittauksen. Vasemmistoliiton osalta tilanne oli ennallaan. Kannatus oli nyt 7,9%. Käytännössä tulos on sama kuin eduskuntavaalituloksemme. Tämä ei meille riitä.

Paremman yhteiskunnan lisäksi vasemmistoliiton tavoitteina tulee olla oman kannatuksen nostaminen ja jäsenmäärän kasvattaminen. Kannatus tulisi saada ensin yli 10%:n ja sen jälkeen pidemmällä tähtäimellä 10-15% välille. Kun kansalaisilta kysytään, on potentiaalinen kannatuksemme korkeammalla kuin koskaan historiasssa, mutta emme ole onnistuneet konkretisoimaan sitä todelliseksi kannatuksesksi.

Viikolla Verkkouutisissa Elinkeinoelämän Keskusliiton johtaja Jukka Manninen kirjoitti seuraavasti. ”Vasemmistoliiton tulisi keskittyä siihen, miten se voi lunastaa vasemmiston ykköspuolueen aseman. Finanssikriisi, sen jälkeiset sopeutustoimet ja puheet varallisuuden keskittymisestä ovat luoneet Generation Austerityn. Yhdysvalloissa nuoret suhtautuvat sosialismiin yhtä myönteisesti kuin kapitalismiin (molempien kohdalla myönteisesti suhtautuvien osuus on 43 prosenttia). Vasemmistoliitolla pitäisi nyt olla isosti momentumia.”

Olen tästä samaa mieltä. Vasemmistoliittoa vaivaa yhä hieman kakkospuolueen tai apupuolueen identiteetti. Meidän on oltava henkisesti valmiita tilanteeseen, jossa olemme vasemmiston ykköspuolue. Jos katsoo eri puolueiden kannattajien ikäprofiilia, näin tulee tulevaisuudessa käymään, mikäli nykyinen kehitys jatkuu ennallaan.

Nyt kuitenkin liian monelle meidän äänestämistä harkitsevalle äänestäjälle olemme toiseksi paras puolue. Näiden ihmisten silmissä meidän täytyy muuttua heille parhaaksi puolueeksi, ykkösvaihtoehdoksi vaaleissa.

Tämä onnistuu seuraavin keinoin. Emme saa unohtaa jäsenistön kuulemista eri puolilla Suomea, kenttää on kierrettävä ja aktiiveja kuunneltava sekä kuultava. Nykyaikainen kansanliike elää jäsentensä vapaaehtoistyön varassa. Pidämme huolen siitä, että uusia jäseniä liittyy puolueeseen jatkossakin nykyisellä vauhdilla. Annamme syitä kuulua puolueeseen, kuten esimerkiksi neuvoa-antavan jäsenäänestykset. Yhdistämme erilaisista taustoista tulevat ihmiset, joita kuitenkin yhdistää yhteinen vahva arvopohjamme. Yhdistämme onnistuneesti politiikassamme punaisen ja vihreän. Meidän joukossa terästeollisuuden työntekijä, nuori korkeakouluopiskelija ja eläkeläinen yhdessä pohtivat ratkaisuja tehtaan päästöjen vähentämiseksi, kuinka suomalaista koulutusta parannetaan ja kuinka vanhuksista pidetään huolta.

Teemme siis kaiken voitavamme ilmastokriisin torjumiseksi. Mutta teemme sen niin, että maksajiksi eivät joudu yhteiskunnan heikko-osaisimmat ja pidämme hyvinvointivaltion pystyssä. Kehitämme siitä entistä paremman.