Suomen yleisin huume on erittäin addiktoiva, helposti saatavilla ja se aiheuttaa paljon kuolemia sekä suoraan että välillisesti. Sitä on kovemmassa muodossa saatavilla vain valtion erikoisliikkeistä, mutta nyt hallituksessa mietitään, kuinka paljon sen tarjontaa pitäisi lisätä.

Tätä huumetta valmistavat monet lailliset yritykset Suomessa ja itsekin käytän sitä toisinaan. Nämä yritykset ovat jopa perustaneet lobbausorganisaation, joka pyrkii vaikuttamaan hallitukseen ja tämän huumeen saatavuutta käsittelevään lakiin.

Sosiaali- ja terveysministeriössä tehdyssä lakiesityksessä on laskettu, että tämän huumeen aiheuttamiin myrkytyksiin ja tauteihin menehtyy vuosittain 1850 suomalaista. (Lisäksi välillisiä kuolemia, esimerkiksi tappoja ja itsemurhia on vielä lisää.) Huumevalmistajien lobbausorganisaatio on närkästynyt, sillä tuo luku on vuodelta 2013. Jos olisi käytetty kaksi vuotta myöhempää raporttia, olisi kuolleita vain 1700.

Onhan tuo nyt aivan eri luokan juttu! Vain 1700 kuolemaa tähän yhteen huumeeseen vuodessa. Siis vain kolme prosenttia kuolemista johtuu tästä. Samaa luokkaa kuin kaikista laittomista huumeista yhteensä. Ja noin kolmasosa tupakan aiheuttamista kuolemista – ja hei, tupakkaa saa kioskeiltakin.

Tämä kansan syvien rivien eniten rakastama huume on tietenkin alkoholi.

Suomen yleisintä huumetta. Kuva: MaxPixel.com

Hallituksen huumepolitiikka, kuten kaikkien aikaisempienkin Suomen hallitusten, on täysin ristiriitaista. Alkoholi ja tupakka tappavat hirveät määrät ihmisiä, mutta niitä saa myydä ruokakaupoissa. Miksi? Ne ovat laillisia. Miksi ne ovat laillisia? Koska niitä käytetään niin paljon. Okei, ehkä Panimoliittokin vaikuttaa asiaan.

Jos nykyään joku esittelisi alkoholin tai tupakan kaltaisen tappohuumeen ja haluaisi sen K-kauppaan myyntiin, hänet lynkattaisiin joko mediassa tai huolestuneiden vanhempien toimesta.

Kieltolakia testattiin ja se ei toiminut, mutta loogista olisi kohdella kaikkia huumausaineita samalla tavalla. Mitä vaarallisempi ja addiktoivampi, sitä enemmän sen käyttöä pitää rajoittaa.

Jotkut kovat huumeet olisivat tietenkin vaarallisempia kuin alkoholi, jos niitä käytettäisiin yhtä paljon. Sen sijaan esimerkiksi kannabis on todella paljon vaarattomampi, vaikka se onkin laiton. Jos alkoholi on laillista, miksei Alko voisi myydä myös hyvälaatuista kannabista? Tai jos ollaan huolissaan huumeiden haitoista, niin miksei vähennetä alkoholin saatavuutta?

Odottelen vähemmän ristiriitaista alkoholipolitiikkaa. Siinä menee varmaan aika pitkään. Silloin kelpaa seurata, miten Keskusta pohtii, saako viinapitoisuus olla 5,5% vai 6%, ja esittää, että maitokaupoissa saisi myydä vain pahanmakuisia alkoholijuomia.