Perussuomalaiset: Lapset eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin

HELSINKI. Lasten ja nuorten aiheuttama uhka Suomessa on kohonnut, kertoi Perussuomalaiset tänään tiedotustilaisuudessa. Puolue on pitkään varoittanut humanitaarisen synnyttämisen vaaroista, sillä lapset ja nuoret eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin.

”Lasten normit poikkeavat muun väestön normeista”, kommentoi puolueen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Laura Huhtasaari. ”Siksi on vaarana, että lasten laajamittainen ajattelu, puhuminen ja askartelu johtaa edellisen sukupolven arvojen murtumiseen.

”Miksi aikuisen hyökkäys lasta vastaan on rikos, mutta lapsen hyökkäys aikuista vastaan ei ole?” Huhtasaari kysyy. ”Suomi elää kaksinaismoraalissa, jossa lapsia ei saa lyödä, mutta nämä saavat kuitenkin lyödä aikuisia.” Ennen politiikkaan siirtymistään Huhtasaari on tehnyt pitkän uran valeopettajana.

”Suomen avokätinen sosiaaliturva ja lapsilisä houkuttelee tänne syntymään niitäkin lapsia, joilla ei ole työtaitoja”, puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo. ”Syntymiseen suhtaudutaan kuin luonnonvoimaan. Tähän on tultava muutos.”

Puolue korostaa, että kyse ei ole ikärasismista. ”Ihmiset eivät suhtaudu kielteisesti lapsiin ja nuoriin siksi, että nämä ovat eri näköisiä ja elävät eri tavalla”, tiedotteessa sanotaan. ”Eivät ihmiset suhtaudu kielteisesti tataareihin tai japanilaisiinkaan, vaikka molemmat ovat aivan yhtä eri näköisiä ja tapaisia. Kielteinen suhtautuminen johtuu siitä, että lapset ja nuoret ovat suvaitsevaisten hysteerikkojen yllyttäminä redusoituneet ruikuttaviksi huollettaviksi, kun taas japanilaiset ja tataarit eivät ole.”

”Perussuomalaiset tuomitsevat nuorisolaisten vihapuheen suomalaisia kohtaan ja länsimaisia arvoja kohtaan. Nuorisolaisen terrorismin uhka Suomessa on kohonnut ja samalla sisäinen turvallisuus on heikentynyt”, Huhtasaari sanoi.

Syntyminen on aihe, joka saa nopeasti puhuvan Huhtasaaren kiihdyttämään tempoa entisestään. Hän kuvailee suomalaista syntymispolitiikkaa muun muassa sanoilla epäonnistunut, kallis ja epäoikeudenmukainen. ”Nykyinen syntymispolitiikka muodostaa turvallisuusuhkan eikä toimi millään tasolla.” Huhtasaaren mielestä ainoa oikea tapa vastaanottaa vauvoja on tehdä valinta vauvaleireillä. ”Näin syntyjien taustat voidaan tutkia etukäteen, ja valinnat voidaan kohdistaa todellisiin hädänalaisiin, kuten vammaisiin lapsiin.”

Huhtasaari korostaa sitä, ettei ihmisarvo ole riippuvainen iästä. Vaikka ihmiset ovat yhtä arvokkaita, muiden ikäryhmien kaikkia piirteitä ei tarvitse hyväksyä. ”En halua, että Suomeen syntyy alueita, joissa ei kunnioiteta suomalaista kulttuuria vaan esimerkiksi karkkipäivää.”

”Koulutusjärjestelmän on pal­vel­ta­va aikuisia”, Halla-aho sanoo. ”Kan­sa­lai­suuden pitäisi olla pal­kin­to koulumenestyksestä: kie­li­tai­dos­ta ja toi­meen­tu­los­ta huo­leh­ti­mi­ses­ta. Se on voi­ta­va myös pe­ruut­taa. Ei jokaisen lapsen tarvitse olla Suomen kansalainen.”

”Lapset on välittömästi palautettava takaisin sinne mistä ne tulivat!” puolueen varapuheenjohtaja Huhtasaari vaatii.

*
Tämä kirjoitus on satiiri, jossa on lainattu Huhtasaaren ja Halla-ahon kirjoituksia maahanmuutosta. Idean sain Elina Hirvoselta, kiitos siitä! Kuva on julkaistu CC-lisenssillä ja sen on ottanut Wikipedia-käyttäjä Soppakanuuna. Kuvakaappaus on Huhtasaaren Twitter-tililtä.