Helsingin Sanomien toimittaja Oskari Onninen tähtää ilmeisesti ”totuus löytyy ääripäiden välistä” -ajatusvirheen maailmanennätykseen pikku tekstillään Sunnuntai-sivuilla 18.6.2017.

Hän määrittelee rasismikeskustelussa ei-ääripään (eli entisen ”tolkun ihmisen”) ihmisoikeuksien kannattajaksi, joka ei kerro kenellekään kannattavansa ihmisoikeuksia, koska eivät halua vaikuttaa ääripäiltä.

Kolumnista ei paljastu, miten Onninen päättelee näiden ei-ääripäiden kannattavan juuri näitä hyviä asioita tai mihin putoavat sadattuhannet maltilliset rasistit. Tärkein piirre näissä keskilinjan ihmisissä on, että he eivät mitenkään toimi rasismia vastaan.

Tulee mieleen Edmund Burken sanomaksi väitetty lause. ”Pahuuden voittoon tarvitaan vain se, että hyvät ihmiset eivät tee mitään.” Melkoinen ideaali.

Entäpä ne kaksi ääripäätä sitten? Ääripään ”tunnistaa parhaiten siitä, että se uskoo tarkoituksensa pyhittävän keinot eikä myönnä keinojensa ongelmia”. Aha.

Mitä nämä keinot siis ovat? Sitä Onninen ei ehdi käsitellä, mutta mehän tiedämme natsin tekemästä taposta ja vastaanottokeskukseen heitetystä polttopullosta. Nämä ovat kyllä tosi kamalia keinoja.

Mihin yhtä pahoihin keinoihin se toinen ääripää sitten syyllistyy? En ole tappanut tai yrittänyt murhapolttaa ketään, mutta minua ja muita aktiivisia rasismin vastustajia tässä tarkoitetaan.

Mitä äärikeinoja me käytämme? Pidämme asiaa esille julkisessa keskustelussa, tuomitsemme rasismin yksiselitteisesti, järjestämme mielenosoituksia, teemme vapaaehtoistyötä. (Rasismin tuomitsemista ja esimerkiksi tällaiset vastineet Onninen yrittää jo etukäteen vesittää haukkumalla niitä vasemmistotuomioistuimiksi ja Facebookin klikkivasemmiston tuotoksiksi.)

Kuulen jo vastaväitteet: Ei kai Onninen tätä tarkoita? Kyllä hänen on kirjoitettava jostain paljon äärimmäisestä! Ei kai noin kepeällä ajattelulla voi kirjoittaa valtakunnan päälehteen!

Katsotaanpa vielä, mikä erottaa ei-ääripään ääripäästä: ”Ääripäiden väliin jäävät kyllä uskovat ihmisoikeuksiin ja oikeusvaltioon mutta pitävät järkevimpänä olla hiljaa”. Jos et ole hiljaa rasismin edessä, kuulut ääripäähän.

Kuule Oskari. Jos tuo tekee ihmisestä ääripään, olen sellainen ylpeästi. Ja niin ovat kymmenettuhannet muutkin.

Sinä, Oskari Onninen, henkilökohtaisesti, olet se hyvä ihminen, jonka toimettomuuden vuoksi paha voi voittaa. Jos rasismin julkinen tuomitseminen on sinusta jotenkin noloa, on syytä katsoa peiliin, ei kirjoittaa kolumnia.

edit: Burke-sitaatin käännöstä viilattu.

Edellinen artikkeli:Mitä tiedämme Perussuomalaisten hajoamisesta?
Seuraava artikkeli:Viimeinkin eurooppalaista tyyliä metroasemillemme!

7 Vastausta

  2. Matti Kärkkäinen Vastaa

    Ihan hyvä vastaus Oskari Onnisen kirjoitukseen!

    Mutta: Tärkeämpää olisi keskustella Pirkko Saision puheenvuorosta. Onko vasemmistolla todellakin aihetta tarkistaa suhtautumistaan maahanmuuttajiin ja olisiko pyrittävä keskusteluun ”maahanmuuttokriittisten” kanssa. Saision lausunto pitäisi ottaa vakavasti, onhan hänellä poikkeuksellinen elämänkokemus ja laaja arvostus taiteilijana.

  3. Petteri T Vastaa

    Tolkun ihminen täällä hei. Koitan selventää omaa asemaani tässä koko väittelyssä hieman.

    Jos pystyt asemoimaan natsirasistit johonkin ja tolkun ihmiset johonkin muualle, niin voit hyvin vetää näiden kahden ryhmittymän välille akselin. Ilmeisesti haluat irtautua vielä näistä tolkunihmisistä, joten jatkat akselin vetämistä tolkun ihmisistä poispäin rasisteista ja osoitat, että täällä olemme ”me hyveelliset”.

    Eikö näin ole muodostunut akseli, jolla on kaksi ääripäätä ja keskellä tolkun ihmiset?

    En ole sanonut mitä arvoja tämä akseli edustaa. Sillä ei ole merkitystä. Merkitystä on sillä, että me valtaosa suomalaisista olemme tolkun ihmisiä ja näemme kaksi ääripäätä: toinen polttaa vastaanottokeskuksia ja toinen istuu korkealla hevosellaan ja tuomitsee kaikki muut rasisteina tai rasismin mahdollistajina.

    Minulla on pieniä lapsia enkä halua tulla vedetyksi mukaan julkiseen keskusteluun, missä toinen ääripää heittelee polttopulloja ja uhkailee suvaitsevien perheitä. Vastaavasti en halua tuomita ketään ”jos et ole kanssamme rasisteja vastaan, olet rasisti”. Mutta jos myöntäisin avoimesti kannattavani pakolaisten ihmisoikeuksia, joutuisin kantamaan koko tämän mukasuvaitsevaisen tuomarikuplan arvolatauksen.

    Voitte siis lopettaa tolkun ihmisten tuomitsemisen. Meillä on arvot siinä missä teilläkin. Emme ole demoneita. Meidän arvomme ovat vaan eri järjestyksessä kuin teilläkin. Minulla tällä hetkellä perheeni turvallisuus ja hyvinvointi menee kasvottomien pakolaisten ihmisoikeuksien edelle. Jos haluat minut tästä valinnasta tuomita, niin tuomitse sitten. Osoitat silloin olevasi ääripäässä, jonka ”tunnistaa parhaiten siitä, että se uskoo tarkoituksensa pyhittävän keinot eikä myönnä keinojensa ongelmia”

  4. Santuri Vastaa

    Petteri T:n kannattaisi miettiä, millaisen maan hän jättää lapsilleen pysymällä hiljaa. Ei se ”tolkun ihminen” palveluksia tee kenellekään olemalla hiljaa ja katsomalla sivusta kun vihapuheesta, uhkailusta ja rasismista tulee arkipäivää. On siinä lapsillasikin vanhempana ihmettelemistä.

  5. Satu Vastaa

    Hiljaa on helppo olla silloin, jos ei itse ole joutunut kohtaamaan syrjintää. Siitä lie kyse tässäkin, kun toivotaan hiljaisuutta. Ns. tolkun ihmiset vaivautuvat, kun joku puhuu ääneen kohtaamastaan syrjinnästä tai kertoo muiden kokemuksista. Mistä se taas kumpuaa, en oikein tajua. Häpeästä, syyllisyydestä, siitä, että on lapsesta saakka totutettu siihen, ettei saa erottautua joukosta. Kyllä epäkohtiin pitää puuttua ja sen saa sanoa ääneen. Vaikka olisi pieniä lapsiakin.

  6. Mölkyn ihminen Vastaa

    Oskari Onnisen akselin mukaan Petteri T. notkahti nyt kyllä ikävästi johonkin ääripäähän. Hänhän kehtasi avata suunsa! 😉

  7. Juhani Koskinen Vastaa

    (seuraavassa käytän sanoja ”suvaitsevaiset” ja ”äärioikeisto” kuvaamaan kahta julkisen keskustelun osapuolta.)

    Julkisen keskustelun tavoitteena tulisi olla asioiden muuttaminen parempaan suuntaan. Rasismi kaikissa muodoissaan on tuomittavaa ja sen vähentämisen tulisi olla julkisen keskustelun tavoite. Tästä huolimatta en kuitenkaan yleisesti ottaen osallistu julkiseen keskusteluun. Miksi?

    Eräs tulkinta asiasta on, että maltillisten enemmistö koostuu pelkureista. Ehkä. Itse en kuitenkaan näe asiaa tällä tavalla. Koen, että keskustelu on nyt niin myrkyllistä, että se kääntyy itseään vastaan. Äärioikeistolaisten tahojen tapa puhua on kaameaa ja siellä toistuu usein joidenkin ryhmien ihmisarvon kyseenalaistaminen. Tämä on niin ilmeisellä tavalla väärin, että en tässä yhteydessä oikeastaan jaksa sanoa asiasta sen enempää. Mielenkiintoisempaa on tarkastella, mikä mahdollisesti on vialla suvaitsevaisten tavassa käydä julkista keskustelua,

    Jos on niin, että suurin osa ihmisistä jakaa suvaitsevaisten arvot, mutta pysyvät hiljaa, jokin on vialla. Yleensä syyttävä sormi osoittaa hiljaisia. Entä jos ongelma on (myös?) suvaitsevaisten ehdottomuudessa ja tosikkomaisuudessa? Entä jos ihmisistä tuntuu siltä, että suvaitsevaisten tapa osallistua keskusteluun on enemmän heidän oman identiteetin vahvistamista kuin pyrkimystä muuttaa asioiden tilaa?

    Ongelma ei tietenkään ole siinä, että suvaitsevaiset olisivat ehdottomia ihmisarvon puolustamisen suhteen. Siinä tuleekin olla ehdoton. Ongelma on siinä, että he ovat usein ehdottomia myös keinojen suhteen. Esimerkiksi se paskamyrsky, jonka Saisio sai osakseen, tuntui täysin kohtuuttomalta. Eihän Saisio millään lailla kyseenalaistanut kenenkään ihmisarvoa saati sitten esittänyt rasistisia näkemyksiä, hänen keinonsa vain olivat suvaitsevaisten virallisen näkemyksen vastaisia. Hänen mielestään kaikkien ihmisten kanssa tulisi keskustella. Tämä ei kuitenkaan sovi, koska äärioikeiston kanssa ei kuulemma voi keskustella. Mikäli on niin (kuten suvaitsevaiset usein ajattelevat), että ns. äärioikeisto koostuu syrjäytyneistä elämän päähänpotkimista ihmisistä, jotka haluavat nyt maksaa takaisin, eikö paras keino nimenomaan olisi yrittää ymmärtää sitä ihmistä näiden ilmenemismuotojen takaa? Se Saision peräänkuuluttama keskustelu voisi olla parempi idea, kuin näiden ihmisten marginalisoiminen ja demonisoiminen.

    Tuntuu, että suvaitsevaisille on muodostumassa tiukka doktriini siitä, miten asioihin pitää suhtautua. Reaktiot näyttävät minusta usein täysin automaattisilta. Luin eilen Onnisen jutun, josta heti osasin odottaa vastinetta. Ajatteleeko joku, että Oskari Onninen olisi rasisti? En minä ainakaan. Sen sijaan uskon, että häntä ärsyttää asiasta käydyn keskustelun tyyli – kuten montaa muutakin. Suvaitsevaisten vastaus tähän ärsyyntymiseen ja turhautumiseen on syyllistää niitä, jotka eivät jaksa tai halua astua tähän paskamyrskyyn. Paskamyrskynhän voi välttää ainoastaan nielaisemalla suvaitsevaisten doktriini sellaisenaan. Saisio ja Niinistö tietävät tämän. Jos ja kun – kuten alussa väitin – julkisen keskustelun tavoitteena tulisi olla asioiden muuttaminen ja jos tämänhetkinen toimintatapa passivoi suuren osan ihmisistä, eikö järkevintä olisi muiden syyllistämisen sijaan katsoa peiliin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.