Terveydenhuollon ja oikeuslaitoksen piirissä yksi suurimmista ongelmista on se, että siellä työssä olevat hyväosaiset, hyvätuloiset ja itse pumpulissa kasvaneet ammattilaiset eivät aina ymmärrä asiakkaiden todellisuutta. Psykologiksi tai lääkäriksi juuri valmistuneen kiltin perhetytön sormi voi mennä suuhun, kun vastaanotolle tulee moninkertainen rikoksenuusija tai huumeidenkäyttäjä. Entä pystyykö mukavasti ansaitseva ja hienossa puvussaan tammipöydän ääressä istuva hovioikeuden tuomari eläytymään lastenkodissa lapsuutensa viettäneen rikoksista tuomitun elämään?

Antisosiaaliseen ja rikolliseen kehityskulkuun johtava tyyppitarina on helppo kehitellä todellisten tapausten pohjalta. Pikainen silmäys tarinaan riittää osoittamaan, että kehityskulku poikkeaa varsin selvästi suojattua elämää viettäneen yliopistolaisen elämästä. Käsitteet äiti, isä, vanhemmat ja perhe saavat täysin uuden merkityksen, kun tarkastellaan rikoksentekijän elämää.

Heikin äiti oli 18-vuotias ja isä 19-vuotias, kun Heikki syntyi. Kummatkin vanhemmat olivat olleet lapsena lastensuojelun asiakkaina ja huostassa, ja äiti oli koulukodissa koko nuoruusikänsä. Molemmilla vanhemmilla oli päihde- ja mielenterveysongelmia, ja väkivaltaiset riidat olivat päivittäisiä. Yksi pahempi riita johti siihen, että äidille jouduttiin tekemään uusi leuka ja laaja vatsan alueen leikkaus. Isä sai vankilatuomion, kun Heikki oli 1-vuotias.

Kun isä odotteli vankilatuomiota, juominen jatkui ja tuli uusi riita, jossa äiti pahoinpiteli isää puukolla. Kummatkin vanhemmat lähtivät siis vankilaan. Äiti vapautui vankilasta, kun Heikki oli 2-vuotias, ja isä vähän myöhemmin.  Kun Heikki oli 2,5-vuotias, äiti otti yhteyttä sosiaalitoimistoon ja pyysi Heikin sijoittamista. Hän kertoi hermojensa olevan kireällä ja pelkäsi tekevänsä lapselle jotain.

Heikki sijoitettiin lastenkotiin ja taas takaisin kotiin. Kotona vanhemmat jatkoivat ryyppäämistä ja suonensisäisten huumeiden piikittämistä. Kylässä kävi sekalaista joukkoa, ja juhlinnan aikana Heikin vaippojen vaihtaminen usein unohtui ja ruokaa tarjottiin sattumanvaraisesti. Lapselle juotettiin välillä olutta, että tämä nukkuisi helpommin.

Meno jatkui samanlaisena, kunnes Heikki 3-vuotiaana sijoitettiin kiireellisesti lastenkotiin. Pian äiti halusi Heikin takaisin, koska tunsi itsensä yksinäiseksi ilman lasta. Uudelleen Heikki sijoitettiin kiireellisesti 4-vuotiaana vanhempien hoitokyvyttömyyden ja jatkuvien väkivaltaisten riitojen takia. Äiti oli hermostunut ja sanoi, ettei jaksa hoitaa lasta. Isä totesi, ettei halua lasta kotiin.

Vanhemmat erosivat, kun Heikki oli 4-vuotias. Heikki palautettiin lastenkodista äidin luokse. Isä häipyi Ruotsiin eikä pitänyt enää yhteyttä. Heikki sai nopeasti väkivaltaisen isäpuolen ja sen jälkeen vielä uusia isäpuolia. Pahin isäpuolista hakkasi Heikin muutaman kerran henkihieveriin, mutta äidin ja isäpuolen yhteiselämä jatkui siitä huolimatta.

Heikille syntyi äidin eri suhteista sisaruspuolia yhteensä neljä, ja heidätkin sijoitettiin. Kun Heikki oli 11-vuotias, hänet otettiin sisarusten kanssa huostaan, koska äiti joutui väkivaltarikoksista uudelleen vankilaan. Tuomion jälkeen äiti halusi, että lapset sijoitetaan sukulaisille. Sukulaisten kanssa tuli riitaa, joten äiti otti Heikin yhdellä vierailulla mukaansa ja lähti Ruotsiin. Heikki otettiin kiireellisesti huostaan ja sijoitettiin lastenkotiin. Sijoituksen jälkeen hän palasi kotiin 12-vuotiaana.

Heikki vietti paljon aikaa kadulla ja alkoi kokeilla päihteitä, ja 15-vuotiaana hänellä oli tilillään jo ensimmäiset murrot ja autovarkaudet. Hän oli myös toistuvasti varastanut ruokaa kaupoista. Hän ajautui huumeporukoihin ja kokeili kannabista, amfetamiinia ja heroiinia.

Kun Heikki täytti 16 vuotta, äiti ajoi hänet pois kotoa. Heikki kysyi viimeisimmältä isäpuoleltaan, pääsisikö tämän luokse asumaan, mutta isäpuoli torjui asian sanomalla, ettei aio elättää mitään pikku paskiaisia nurkissaan. Sosiaalitoimen kautta Heikki sai tilapäismajoituksen ja yritti käydä koulua, mutta keskittymisvaikeuksien ja ahdistuksen takia koulunkäynti ei onnistunut. Parin vuoden kuluttua Heikki pahoinpiteli baari-illan jälkeen kaksi tuntematonta miestä, joista toinen kuoli. Heikki sai ensimmäisen vankilatuomionsa.

Lapsuudesta saakka jatkunut väkivalta, laiminlyönti, hylkääminen ja hyljeksintä johtavat usein vääjäämättä rikolliselle polulle. Näiden surullisten tarinoiden ymmärtäminen ei ole korkeasti koulutetuille ammattilaisille helppoa, koska oma elämä on tavallisesti ollut turvallista ja väkivallatonta. Siksi jokaisen psykologin, lääkärin, juristin ja kaikkien ihmisiä koskevia ratkaisuja ja päätöksiä tekevien viranhaltijoiden koulutukseen pitäisi sisältyä riittävä annos lastensuojelun ja rikollisuuden tietämystä.

Blogi jää tämän jälkeen virkistystauolle, mutta kokonaan sitä ei välttämättä haudata, jos sanottavaa löytyy ja aiheita riittää. Kiitokset lukijoille ja kommentoijille!