Oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) hämmennystä herättävät lainvalmistelut jatkuvat. Lakien säätämistä näyttää ohjaavan tunne, ei järki. Nyt ministeri on aikeissa näpistää valtion kassasta 10,8 miljoonaa kuluihin, joita koituu sakkolain uudistamisesta. Jatkossa poliisi voisi määrätä päiväsakkoja pikkurikoksista vain kuusi kertaa vuodessa, ja seitsemäs sakkojuttu vietäisiin tuomioistuimeen. Tämä muistuttaa jollakin tavalla Yhdysvalloissa 1990-luvulla kehitettyjä ”kolmesta poikki” (three strikes and you are out) -lakeja, joissa kolmannesta rikostuomiosta pamahti ei enempää eikä vähempää kuin elinkautinen.

Tuomioistuinkäsittely tarkoittaisi sitä, että sakot voitaisiin muuntaa vankeudeksi. Häkki heilahtaisi esimerkiksi myymälävarkaille. Sarjanäpistäjä pääsisi hyvässä lykyssä sarjakuristajan sellikaveriksi. Irtokarkkihuijarit joutuisivat vankilaan vieroittumaan paheestaan.

Kovilla ponnistuksilla Suomi pääsi aikanaan eroon sakkovangeista, jotka joutuivat telkien taakse maksamattomien sakkojen takia. Häkkänen sen sijaan on ryhtynyt pakittamaan kriminaalipolitiikkaamme takaisin menneisyyteen. Kaikki kriminaalipolitiikan modernit saavutukset romutetaan yksi kerrallaan ja tilalle tuodaan homeista lainsäädäntöä ja antiikkisia uskomuksia rangaistusten voimaan.

Millä tavalla yhteiskunta hyötyy siitä, että suuri määrä sakkovankeja jonottaa tuomioistuimiin ja hillotaan vankilaan? Pienten varkauksien ja petosten tai ajokortitta ajelun taustalla on yleensä sosiaalisia ongelmia, työttömyyttä, sairauksia, päihteitä ja köyhyyttä, joita sakkojen muuntaminen vankeudeksi tuskin parantaa. Päihdekierteessä olevat voivat helposti napsia sakkoja sen verran, että tiilenpäiden lukeminen on edessä. Rikoksentekijöiden taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat tietysti siitä vain pahenevat.

Oikeudenkäyntimenettelyjäkin aiotaan ensi vuoden alusta keventää niin, että jatkossa yksi tuomari riittäisi melko pitkienkin, jopa neljän vuoden tuomioiden langettamiseen. Nykyisin yhden tuomarin istunnoissa voidaan käsitellä enintään kahden vuoden vankeudella rangaistavat teot.

Uutena ilmiönä tuomioistuimiin tulevat kahden tuomarin kokoonpanot, ja videoyhteyksiä tuomioistuinkäsittelyissä lisätään. Ehkä tulevaisuudessa yksi tuomari Helsingissä voisi katsella samaan aikaan tv-ruuduilta kymmentä syytettyä videoyhteyden päässä ja nuijia heille sakkotuomiot tehokkaasti kerralla kymmenessä minuutissa. Tuomioistuimen liukuhihna olisi valmis. Voisiko sen yhden tuomarin korvata joskus jopa robotilla?

Ikävä kyllä osa rikosoikeuden yliopistoväestäkin on lähtenyt mukaan oikeistohallituksen kiristystoimien tielle ja antanut myönteisiä lausuntoja tekeillä olevista kovennuksista. Seksuaalirikoslainsäädäntö on ollut myös vasemmiston ja vihreiden lempilapsi. Raiskauksen tunnusmerkistöjä halutaan täsmentää lisäämällä sinne suostumuksen puuttuminen, ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö halutaan korvata raiskausterminologialla.

Esimerkiksi seksuaalirikoksiin perehtynyt professori Johanna Niemi on arvioinut, että suomalaiseen raiskauspykälään tulisi sisällyttää tunnusmerkistötekijänä suostumuksen puuttuminen. Hän tulkitsee lakia niin, että nykyisin raiskauksen uhrin pitäisi olla toimintakyvytön. Muuten tuomitsemiskynnys ei ylittyisi. Raiskauksen kohdalla laissa kuitenkin viitataan ”avuttomaan tilaan”, joka kyllä tarkoittaa sitä, että uhri ei ole antanut suostumustaan eikä kykene puolustautumaan. Kunpa kaikki tämä semanttiseen saivarteluun kuluva energia suunnattaisiin rikollisen käyttäytymisen ehkäisyyn ja rikoksentekijöiden hoitamiseen.

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön pykälää koskevan keskustelun taustalla on tapaus, jossa korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa, kun käräjä- ja hovioikeus olivat tuominneet 23-vuotiaan miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden vankeuteen. Syyte törkeästä raiskauksesta oli hylätty, koska ei ollut näyttöä raiskauksen tunnusmerkistön täyttymisestä.

Päätöstä puitiin mediassa toistuvasti hyvin tunnepitoisesti. Erityisesti korostettiin sitä, että 10-vuotias ei voi ikänsä takia antaa suostumusta seksiin. Keskustelu vaikutti oudolta, koska lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on täysin selvästi rikos. Seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole seksiä. Yhtä selvää on, että 10-vuotias on lapsi. Onko seksuaalinen hyväksikäyttö jonkun mielestä jotenkin lievempi asia kuin raiskaus? Toki lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on alaltaan laajempi käsite kuin lapsen raiskaus, mutta hyväksikäytön piiriin on yhtä lailla kuulunut raiskaus kuin esimerkiksi seksuaalinen koskettelukin. Lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö on yleensä sama asia kuin raiskaus. Korkeimman oikeuden ratkaisun arvostelussa kyse lieneekin ollut siitä, että tuomion olisi haluttu olevan pitempi.

Jonkin verran närää on maallikoiden parissa herättänyt sekin, että julmaa tekoa ei oikeuden päätöksissä ole aina pidetty erityisen julmana. Esimerkiksi useilla puukoniskuilla tehtyä hengen riistämistä ei tuomareiden mielestä olekaan tehty erityistä raakuutta tai julmuutta osoittavalla tavalla. Silloin tuomioksi tulee tavallisesti murhan sijasta tappo. Jos taas teko on tehty vakaasti harkiten tai erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, tuomioksi tulee murha. Oikeudenkäytössä ”erityinen raakuus tai julmuus” on siis myös käytännöllinen arvio, koska se heijastuu suoraan tuomion pituuteen. On eri asia lusia kahdeksan vuotta taposta kuin elinkautinen murhasta.

Tuomioistuin, joka ei halua kaikille mahdollisimman pitkää tuomiota, tuomitsee useimmiten taposta ja vain harvoin murhasta. Voi olla myös vaikea arvioida, mikä seuraavista teoista on erityisen raaka ja julma: lyödä uhria golfmailalla, puukottaa hänet vai ampua hänet haulikolla?

Sellaiset käsitteet kuin törkeä ja julma ovat tunnepitoisia ja siitä syystä sopivat huonosti lakitekstiin. Ihmisten mielikuvat siitä, mikä on törkeää ja mikä julmaa, voivat vaihdella. On tosin tehty joitakin tutkimuksia, joissa on pyydetty ihmisiä listaamaan tekoja vakavimmasta lievimpään. Useimmissa maissa vakavat väkivaltarikokset ovat kärjessä, ja niistä useita uhreja vaativat teot arvioidaan pahimmiksi. Mitä enemmän vahinkoa teosta koituu, sitä vakavammaksi se katsotaan. Rikoksen tahallisuus ja rikoksentekijän syyntakeisuus vaikuttavat arvioihin.

Rikos on tunnepitoinen asia, mutta rangaistukset eivät sitä saisi olla.