Tällä viikolla eteläafrikkalainen 23-vuotias opiskelija Henri van Breda sai tuomion kolmesta murhasta ja yhdestä murhayrityksestä. Henri oli miljonääriperheen poika, joka löi vuonna 2015 kirveellä kuoliaaksi vanhempansa ja isoveljensä. Hän yritti tappaa samalla kertaa myös pikkusiskonsa, joka jäi ihmeen kaupalla henkiin ja toipuu vammoistaan. Heti teon jälkeen Henri sepitti tarinan ulkopuolisesta tunkeutujasta, mutta monet seikat viittasivat häneen tekijänä.

Miksi lapsi haluaa tappaa perheensä? Nämä tragediat herättävät isoja kysymyksiä. Vanhempien tai koko perheen surmaaminen ei ole rikoshistoriassa ennenkuulumatonta. Henri van Bredan tapaus muistuttaa sekä Thomas Odlen  että Lyle ja Erik Menendezin tapauksia. Vanhemmat eivät aina ole vanhempia sanan varsinaisessa merkityksessä. He voivat olla lastensa julmia ja pelottavia kiduttajia. Tätä on vaikea kuvitella, jos oma lapsuus on ollut tavanomaisen turvallinen.

Robert E. Hanlon (2013) on kirjoittanut Thomas (Tom) Odlen tarinasta kirjan Survived by one – The life and mind of a family mass murderer. Tom tappoi 18-vuotiaana vanhempansa ja kolme nuorempaa sisarustaan peräkkäin veitsellä ja kuristamalla. Murhia oli edeltänyt vuosikausia jatkunut fyysinen väkivalta ja hyljeksintä, joka kohdistui etenkin äidin taholta Tomiin.

Äiti oli kertonut vihaavansa Tomia ja ihmetteli, miksi tämä oli enää elossakaan. Hän suosi Tomin sisarta, perheen ainoaa tyttöä, ja tuntui vihaavan myös Tomin veljiä. Hän nimitteli ja solvasi poikaansa ilkeästi, syytteli tätä aiheettomasti milloin mistäkin, löi tämän päätä seinään ja hakkasi verille useita kertoja. Hakkaamiseen riitti mikä tahansa näennäinen syy. Isä ei estänyt äitiä eikä sanonut mitään, kun Tom yritti hakea apua isältään. Lopulta ennen veritekoa äiti oli ajanut Tomin pois kotoa ja antoi tälle viikon aikaa muuttaa. Tom oli miettinyt itsemurhaa mutta päätyikin tappamaan koko perheen.

Ron Soble ja John Jonhson (1994) kertovat kirjassa Blood brothers – The inside story of the Menendez murders siitä, mikä ajoi veljekset surmaamaan vanhempansa. Komeat veljekset Lyle ja Erik Menendez asuivat Beverly Hillsissä hulppeassa kartanossa, jonka alueella oli uima-allas, vierastalo ja tenniskenttä. Vuonna 1989 hätäkeskukseen tuli soitto, jossa hätääntynyt ja nyyhkyttävä Lyle ilmoitti, että heidän vanhempansa oli ammuttu. Kun poliisit saapuivat talolle, pojat vaikuttivat shokissa olevilta, Erik ehkä vielä enemmän. Erik hoki ”tappavansa ne” ja ”kiduttavansa niitä” ikään kuin olisi tiennyt, kuka teon takana oli. Sohvalla istuneelta isältä oli ammuttu haulikolla koko kallon takaosa pois. Äiti oli yrittänyt paeta, mutta haulikon laukaukset tavoittivat hänet nopeasti.

Tutkinnassa paljastui karmea totuus: Lyle ja Erik ampuivat vanhempansa. Teon syyt olivat ensin hämärän peitossa. Jose-isä oli ollut ankara, vaativa, perhettä dominoiva ja kaikkea kontrolloiva hahmo, jota oli mahdotonta miellyttää. Hän oli köyhistä kuubalaisoloista noussut ja miljoonaomaisuuden kerännyt liikemies, joka saarnasi pojilleen yrittämisestä, kovasta työstä ja kunniasta eikä hyväksynyt lapsissaan pienintäkään heikkoutta. Kun pojat opettelivat pyöräilemään, apupyöriä ei sallittu, koska se olisi isän mielestä saanut pojat näyttämään nynnyiltä. Itkeminen, valittaminen ja heikkous olivat täysin kiellettyjä.

Isällä oli myös tapana kolauttaa päätään Lylen päähän, jos poika sanoi jotakin, jota isä ei hyväksynyt. Lylen lemmikkikanin isä hakkasi kuoliaaksi. Perheen äiti Kitty pysytteli etäällä lapsista. Kuri perheessä oli ankara. Kun isä rankaisi poikia vyöllä, äiti käänsi televisiota kovemmalle. Äidillä oli myös omat rankaisukeinonsa. Jos pojat kastelivat yöllä lakanansa, hän hieroi poikien kasvoja niihin ja kieltäytyi vaihtamasta petivaatteita. Kun Lyle oli 11-vuotias, äiti loukkasi kätensä lasioveen ja pyyhki verta pojan kasvoihin syytellen poikaa tapaturmastaan. Kun Lyle oli kesäleirillä 8-9-vuotiaana ja halusi soittaa kotiin, äiti kieltäytyi puheluista.  Esimerkkejä vanhempien julmuudesta oli lukemattomia.

Vähitellen perheen julkisivun takaiset tapahtumat alkoivat avautua, kun pojat pystyivät kertomaan kodin seinien sisällä vallinneesta tyranniasta. Pojat olivat vuosien ajan joutuneet isänsä fyysisen, psykologisen ja seksuaalisen väkivallan uhreiksi. Isältä löytyi raiskauksia kuvaavia pornovideoita, ja hän oli ottanut valokuvia poikien sukuelimistä ja raiskannut oraalisesti ja anaalisesti Lyleä noin 6-vuotiaasta. Ensin hän käsitteli poikaansa hammasharjalla, kunnes teot etenivät varsinaiseen raiskaukseen.

Äiti puolestaan oli todennut poikien kuullen toivoneensa, ettei kumpikaan olisi syntynyt, koska lapset olivat tuhonneet hänen avioliittonsa. Lyle kertoi raiskauksista äidilleen, joka piti väitteitä liioitteluna ja korosti, että isän täytyy rangaista, jos poika on tehnyt virheitä. Lyle kertoi myös, että hän oli kohdistanut 8-vuotiaana veljeensä Erikiin samanlaista seksuaalista väkivaltaa, esimerkiksi hammasharjalla raiskaamista, kuin isä oli kohdistanut häneen. Myös äiti oli kosketellut Lyleä seksuaalisesti, kun Lyle oli esimurrosiässä.

Vastaavia kauhukertomuksia perheistä on koonnut Paul Mones (1991) kirjassaan When a child kills – Abused children who kill their parents. Mones on toiminut vanhempansa tappaneiden lasten puolustusasianajajana. Ulkopuolisten silmissä monet kirjassa kuvatut vanhemmat ovat olleet yhteisönsä tukipilareita, mallikansalaisia ja ahkeria kunnon miehiä ja naisia, joiden toisesta puolesta kukaan ei ole tiennyt mitään. Naapureiden mukaan monet olivat mukavia ja pidettyjä ihmisiä, joista ei olisi voinut aavistaa, mitä heidän kodeissaan tapahtuu.

Esimerkiksi Craig oli vähän päälle nelikymppinen mies, joka kannatti vankkumatta fyysistä väkivaltaa kasvatuskeinona. Hänet itsensä oli kasvatettu samaan tapaan, joten hän uskoi lyömällä rankaisemisen tekevän hänen Mike-pojastaan paremman ihmisen. Craig oli eronnut Miken äidistä, minkä jälkeen Mike jäi isänsä luokse asumaan. Graig oli pahoinpidellyt myös Miken äitiä.

Lähes heti, kun Mike oppi kävelemään, isä alkoi opettaa hänelle työntekoa. Jonkinlaista työtä piti tehdä leikki-ikäisestä lähtien, koska lapsen leikkiminen tai pelkkä oleilu oli isän mielestä halveksittavaa. Tavanomaisia leluja Mike ei saanut, mutta 5-vuotiaana hän sai moottoripyörän ja 7-vuotispäiväksi hänelle ostettiin ensimmäinen ase, haulikko.

Viisivuotiaana Mike unohti pistää moottoripyörän tankkauksen jälkeen bensakanisterin takaisin autotalliin. Isä sai raivokohtauksen, hakkasi Miken metallikannulla ja huusi, että tämän jälkeen et koskaan enää unohda kannua väärään paikkaan. Todistajien mukaan isällä oli ollut jatkuvasti tapana nimitellä Mikea tyhmäksi, paskiaiseksi ja arvottomaksi ja kohdella tätä julmasti ikään kuin tämä ei osaisi tehdä mitään oikein. ”Asshole” ja ”fuckhead” olivat isän yleisimpiä nimityksiä Mikelle.  Jo päiväkoti-ikäisenä Mike joutui tekemään kotitöitä, ja jos jotain ei ollut tehty oikein, seurauksena oli väkivaltaa ja nöyryyttämistä.

Isä kohteli poikaansa kuin kotiorjaa, jonka piti siivota, tehdä ruokaa, pestä pyykkiä ja hoitaa kaikki kotityöt. Puhelinvastaajassa oli usein isältä viesti, että ”jos et siivoa taloa, kuolet”. Kun Mike oli isän vaatimuksesta 12-vuotiaana korjannut aitaa mutta ei isän mielestä tarpeeksi hyvin, isä oli irrottanut aidasta laudan ja hakannut sillä Miken maahan. Mike oli muutenkin usein mustelmilla isän pahoinpitelyjen jäljiltä.

Eräs todistaja kertoi, kuinka isän puhuessa Miken silmissä näkyi puhdas kauhu. Toinen todistaja arvioi nähneensä Craigin lyövän Mikea nyrkillä ainakin tuhat kertaa. Tämän lisäksi oli ollut lukemattomia pahoinpitelyjä lapiolla ja muilla esineillä veitsellä uhkaamisen lisäksi. Yhden kerran Craig oli painanut Miken seinää vasten veitsellä uhaten ja huutanut, että ”mikset saatana leikkaa kurkkuasi auki”. Craig oli myös pitänyt todistajien mukaan pojan kättä polttavan liekin päällä, kunnes kämmen paloi rakkuloille. Kun Mike huusi kivusta, isä käski häntä pitämään turpansa kiinni ja kestämään kivun kuin mies.

Hyvinä viikkoina Mikea vain potkittiin, hakattiin ja lyötiin ehkä muutaman kerran, mutta huonoina viikkoina pahoinpitelyjä oli päivittäin. Isä oli jakanut rankaisutoimet ”yleisrangaistuksiin”, joita sai joka päivä ilman mitään syytä, ja toisiin rangaistuksiin, jotka olivat seurausta siitä, että isä oli jostain vihainen Mikelle. Lyönti saattoi tulla siitäkin, että isä vain sattui kulkemaan Miken ohi, kun tämä istui huoneessa. Pienenä Mike vielä itki pahoinpitelyjen kestäessä, mutta noin 10-vuotiaana hän oppi ottamaan ne vastaan hiljaa ja tunteet turrutettuna, koska itkeminen sai isän hakkaamaan häntä entistä enemmän

Craigillä oli vuosien mittaan tapana usein uhata poikaansa tappamisella. Hän oli myös soittanut Miken äidille, ex-vaimolleen, puheluja, joissa kertoi Miken istuvan vieressä ja kohta kuolevan, koska hän tappaisi tämän ja veisi ex-vaimoltaan sen, mikä tälle on tärkeää. Vähän ennen kuin Mike lopulta 17-vuotiaana tappoi Craigin, tämä oli taas huutanut ”vihaan sinua, et ole poikani, en koskaan halunnut sinua, vihaan äitiäsi, hän on huora!”. ”Ellet sinä tapa minua, minä tapan sinut ja sitten äitisi!”, jatkoi Craig. Sitten Mike painoi kädessään olevan haulikon liipaisinta kerta toisensa perään, kunnes Craig kaatui kuolleena maahan.

Vuosikausia jatkunut fyysinen, seksuaalinen ja psykologinen väkivalta löytyy taustalta lähes kaikista tapauksista, joissa teini-ikäinen tai aikuistunut lapsi surmaa vanhempansa ja ehkä koko perheensä. Hyljeksintä ja viha lasta kohtaan on ollut sanoinkuvaamatonta. Väkivalta yhdistettynä hyljeksintään on sinetti sille, että lapsi voi lopulta tappaa vanhempansa ja koko perheensä.  Näissä perheissä vanhemmat eivät todellakaan kilpaile Vuoden isä- tai Vuoden äiti -titteleistä.

Kaikista ei yksinkertaisesti ole vanhemmiksi, koska heidän oma lapsuutensa on ollut liian vaurioittava. Henri van Bredan tapauksesta ei vielä ole julkaistu enempää tietoja, mutta epäilyksiä voi hyvin syin esittää.