Varoitus: Tämä kirjoitus sisältää paljon murheellisia numeroita.

Ystävänpäivä Floridan Parklandissa ei ollut ruusunpunainen vaan verenpunainen. Lukion entinen oppilas ampui puoliautomaattikiväärillä 17 ihmistä. Ainakin 15 loukkaantui, osa kriittisesti. Tekijä saatiin kiinni elossa. Kyseessä oli tänä vuonna jo 18. kouluampuminen ja 30. joukkoampuminen Yhdysvalloissa.

Silti Floridan ampuminen ei ollut ennätys, sillä vuonna 1927 Andrew Kehoe tappoi vaimonsa ja räjäytti koulun Bathissa, Michiganissa. Kuolleita oli 45 ja loukkaantuneita paljon. Suurin osa uhreista oli lapsia.  Jos halutaan tuoreempia esimerkkejä, niin Sandy Hookin ampumisessa kuusi vuotta sitten kuolleita tuli koulussa 26.

Kouluampumiset ovat vain yksi joukkosurmien laji. Summittaisia ampumisia on tapahtunut työpaikoilla, ravintoloissa, yliopistoissa, kauppakeskuksissa, sotilastukikohdissa, yökerhossa, konserttisalissa ja elokuvateatterissa. On tarvittu vain ase ja vihan vallassa oleva tekijä.

Kaikkien aikojen tuhoisin joukkosurma Yhdysvalloissa tapahtui viime vuoden lokakuussa, jolloin ampuja surmasi 58 musiikkifestivaaleille osallistunutta ihmistä hotellin ikkunasta. Satoja haavoittui. Lopuksi tekijä ampui itsensä. Hänen jäljiltään löytyi kasapäin aseita ja panoksia.

Aseväkivallasta kirjaa pitävä Gun Violence Archive perustettiin vuonna 2013, ja sen jälkeen se on vuosittain tilastoinut kaikki ampumistapaukset uhreittain ja tekijöittäin. Se on listannut muun muassa tapauksissa kuolleet ja haavoittuneet lapset ja teini-ikäiset, poliisiin liittyvät tapaukset, itsepuolustuksena käytetyn aseväkivallan, asuntomurtojen ampumiset ja tapaturmaiset vahingonlaukaukset.

Järjestön mukaan vuosina 2014–2017 tapahtui järjestyksessä 271, 333, 383 ja 346 joukkoampumista, eli keskimäärin 333 tapausta vuosittain. Alle kahdessa kuukaudessa on jo raportoitu 30 joukkoampumista, joten tänä vuonna voidaan tilastollisesti odottaa vielä yli 300:a tapausta.

Onko verilöylyjen estämiseksi mitään tehtävissä? Kouluampumisissa tekijät ovat usein olleet nuoria miehiä, joilla on ollut voimakasta kiinnostusta aseisiin. He ovat helposti saaneet aseita käsiinsä joko sukulaisiltaan tai tuttaviltaan. Sandy Hookin ampuja käytti äitinsä aseita. Kaikilla on ollut taustallaan traumaattisia hyljeksinnän ja syrjinnän kokemuksia koulussa, kotona tai kummassakin paikassa. Perheväkivaltaa, häiriintyneitä perhesuhteita ja omia julman väkivallan kokemuksia löytyy lapsuudesta usein.

Monet on erotettu tai lomautettu koulusta kurinpidollisista syistä ja rangaistuksena, mikä on lisännyt tekijän vihan tunteita. Koulussa, työpaikassa tai missään yhteisössä rangaistustoimet eivät auta, vaan ne voivat pahentaa tilannetta ja johtaa katkeroitumiseen ja väkivaltaan. Oudosti, häiritsevästi tai väkivaltaisesti käyttäytyvää oppilasta ei saa rangaista, vaan häntä ja hänen perhettään tulee auttaa avun piiriin.  Traumaperäinen katkeroituminen on ollut monen väkivallanteon takana.

Ensimmäinen johtopäätös tästä voisi olla se, että yhtäkään ihmistä ei saa syrjäyttää yhteisöstä, jättää yksin, hyljeksiä eikä hylätä. Väkivallantekijöiksi ja antisosiaaliseen suuntaan kehittyneet lapset ovat yleisesti joutuneet vanhempiensa pahoinpitelemiksi ja/tai hylkäämiksi joko fyysisesti tai psyykkisesti. On lapsia, jotka eivät ole kelvanneet kummallekaan vanhemmalle ja jotka on jätetty oman onnensa nojaan huolehtimaan itse itsestään.

Traumaattiset kokemukset saavat pelkäämään ja varautumaan pahimpaan, jolloin aseet ja arsenaalit voivat auttaa pitämään epämääräistä uhan tunnetta hallinnassa. Turvattomalle ja hylätylle nuorelle ase voi tuoda turvallisuuden tunnetta. Ysimillinen taskussa ei tarvitse pelätä niin paljon. Ase voi olla alistetulle ja väkivaltaa kokeneelle vallan ja voiman symboli.  Pelot ja heikkouden voi asetta heiluttelemalla siirtää toisiin ihmisiin.

Ase on myös koston väline, jolla aikaisemmat vääryydet maksetaan takaisin vihan vallassa suoraan kohteelle tai sijaiskärsijöille. Vihan kohde voi ilmentää tekijän alkuperäistä traumakokemusta: koulukiusaamisen uhri hyökkää kouluun ja työpaikastaan erotettu kävelee lähimpään virastoon ja ampuu työntekijät. Homoseksuaalisen raiskauksen uhri menee ja tappaa homobaarin asiakaskuntaa.

Toinen johtopäätös on se, että kiinnostus aseisiin ja ampumiseen on vakava hälytysmerkki. Kenenkään nuoren normaaliin kehitykseen ei kuulu aseista kiinnostuminen eikä ampumisen harjoittelu. Ihminen ei onneksi synny ase kädessä. Monissa amerikkalaiskodeissa vanhemmat kuitenkin ostavat lapsilleen aseita ja opettavat heitä ampumaan takapihalla. Tavallinen lapsi saa syntymäpäivälahjaksi polkupyörän, mutta asehullu vanhempi käärii pakettiin rynnäkkökiväärin.

Edellisestä seuraa kolmas johtopäätös, joka liittyy aseiden saatavuuteen. Mitä helpommin aseita on saatavilla, sitä todennäköisemmin niitä käytetään. Aseiden saatavuutta tulisi rajoittaa niin, että aseita ei voisi ostaa kotioloihin kuin mitä tahansa sisustusesineitä. Yksikään asekaappi tai lukko ei takaa sitä, etteikö asetta jonakin päivänä käytettäisi tappamiseen tai itsemurhaan.

Kotien Konmari-raivausprojektit olisi hyvä laajentaa pyssyihin ja hirvikivääreihin. Muutamat toki ovat eri mieltä.  Meillä Suomessa ei ole kansallista kivääriyhdistystä, mutta meillä on Suomen Metsästäjäliitto. Metsästyksen yleisyys on varmin merkki siitä, että Suomi edelleen on enimmäkseen maaseutua kaukana sivistyneistä ja urbaaneista metropoleista.

Metsästys ei kuitenkaan ole mikään iloinen ja harmiton harrastus, joka tarjoaa hyötyliikuntaa ja virkistäytymistä luonnossa. Se on pelkistetysti sanottuna aseenpaukuttelua tappamistarkoituksessa riistanhoitoverukkeella. Maaseutupitäjissä ilmestyy joulun alla lehti-ilmoituksia, joissa metsästysseurat haluavat antaa metsän eläimille joulurauhan. Joulun jälkeen ammutaan taas.

Oma lukunsa on aseiden valjastaminen kaupallisiin tarkoituksiin. Aseiden valmistus ja vienti on toimiala, joka tuskin lisää ihmiskunnan hyvinvointia. On vaikea sanoa, mistä muusta kuin rahasta asekaupan palveluksessa olevat ammentavat työmotivaationsa. Ihmishenki on halpa, kun aseilla käydään kauppaa. Tulisi muistaa, että aseet on valmistettu ampumista varten.

Suomessa ja Pohjoismaissa on väkimäärään nähden tapahtunut suuri määrä aseella toteutettuja tragedioita. Norjalaisen Utøyan saaren tapahtumat ja suomalaiset kouluampumiset sijoittuvat tuhovaikutuksiltaan maailmanlistan vakavimpien joukkoon. Perhesurmiakin on tehty kummallisen paljon.  Vaatii melkoista uhmamieltä, että näidenkin tapausten jälkeen puolustaa aseita ja ampumista jonkinlaisena jokamiehenoikeutena.

Terrorismi tai ulkomaalaisen tekemä attentaatti ei tosiseikkojen valossa ole niin suuri uhka kuin tavallisen suomalaisen tekemä joukkosurma. Haluammeko antaa suomalaisille oikeuden hankkia pyssyjä kotien ullakot ja kellarit täyteen pelkällä poliisin luvalla?  Myönteistä on, että ampuma-aseita ei sentään ainakaan vielä ole vapaasti ostettavissa kaupan hyllyltä. Kadulta niitä kyllä saa. Mitä enemmän aseita on levityksessä, sitä enemmän on myös luvattomia aseita.