Ammattiliitto toisensa jälkeen tekee sopimuksia, jotka otetaan vastaan buuausten saattelemana. Niissä ei saavuteta edes niitä pois luovutettuja oikeuksia takaisin jotka on vastikkeetta lähivuosina luovutettu. Kirsikkana kakun päällä näytetään irvokkaasti pomojen, siis liittopomojen messeviä palkankorotuksia. Ammattiliittojen jäsendemokratia pitäisi saada kuntoon. Tämän päivän alistetut työläiset odottavat avoimuutta ja radikaaleja parannuksia työolosuhteisiin.

PAMin neuvottelut ovat käynnissä ja 16.2 annettiin kaupan alalle ylityökielto, joka alkaa 19.2. klo.6.00 ja on voimassa toistaiseksi. Emme ole saaneet neuvotteluista paljon tietoa muutakuin uutisia, joissa on näkynyt lähinnä iloisia johtajia. Kysymys heräsi, että neuvottelut siis menevät hyvin? Harmillista oli, ettei PAM lähtenyt osoittamaan vahvaa rintamaa lakolla ääni työttömälle miekkarissa ja voittanut tällä potentiaalisesti tukijoita muista liitoista neuvotteluihin. Mielenkiinnolla odotan, että millaista yhteisrintamaa on saatu rakennettua neuvottelujen tueksi. Näemmekö tukilakkoja PAMilaisille työläisille. JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine Demokraatin haastattelussa 16.2. totesi ”Meidän pitää SAK:n liittoperheessä koordinoida yhdessä enemmän työehtosopimusten rakentamista – sitä tapaa, jolla pidämme huolen toisistamme ja solidaarisesta palkka- ja työehtopolitiikasta. Yksin emme tule toimeen.” Päivi Niemi-Laine on oikeassa. Tämä toki pitäisi olla täysin itsestäänselvää kaikille työväenliikkeessä toimiville. Ehkä tästä opitaan jotain. Strategisesti saattaisi saada jopa ystäviä lakkorintamalle mikäli olisi valmis välillä lakkoilemaan solidaarisuudesta.

Kunta-alan työntekijöitä edustava JHL:n edustajisto hyväksyi kunta-alan sopimuksen 15.2. Palkkojen on 2 vuoden ja 2 kuukauden sopimusaikana määrä nousta 3,45%. Lisäksi kilpailukykysopimuksessa kuntatyöntekijöiden lomarahoja leikattiin 30%, jota nyt olisi neuvottelutuloksen mukaan tarkoitus kompensoida noin 260€ kertakorvauksella. Myös joitain tekstiparannuksia neuvottelutulos sisälsi.

JHL on yhdessä PAMin kanssa pyrkinyt koordinaatioon näissä meneillään olevissa työehtosopimusneuvotteluissa. Siksi on kiinnostavaa, että millaisen tuloksen JHL on saanut ja onko se linjassa PAMilaisten tavotteiden kanssa.

Palvelualojen ammattiliiton edustamilla aloilla on työehtosopimusten voimassaoloaika jo päättynyt. Yleensä tässä kohtaa sopimusten synty on edessä milloin hyvänsä. Olisi siis erittäin arvokasta, että PAMin jäsenistö olisi jo nyt aktiivinen ja punnitsisi sitä, voiko JHL:n saaman kaltaisen sopimuksen kanssa elää ja onko se sellainen, johon PAMilaiset voisivat olla tyytyväisiä yhteiskunnallisen tilanteen huomioiden.

PAMin hallitus lopulta tekee päätökset neuvottelutulosten hylkäämisestä ja hyväksymisestä. Heille tämä kentän ääni on ratkaiseva.