Vasemmistoliitto on puolue, jossa lähiölikkakin voi nousta puolueen puheenjohtajistoon!
Olen päättänyt asettua ehdolle puoluevaltuuston puheenjohtajistoon. Halusin nähdä jäsenvaalin tuloksen ennen kuin mietin mikä olisi sopiva tehtävä, jossa voisin olla kehittämässä Vasemmistoliittoa tulevina vuosina. Jäsenvaalin tulos ilahdutti ja sain huiman luottamuksen äänimäärällä 1022 ja ollen näin viides Helsingin puoluekokousedustajalistalla. Suuri kiitos luottamuksesta! Haluan olla luottamuksen arvoinen ja asettua ehdokkaaksi puoluevaltuuston puheenjohtajistoon, jossa näen merkittävää potentiaalia varsinkin järjestökoneiston kehittämiseen.
 
Vasemmistoliiton kannatuksen potentiaali ei toteudu osittain kankeiden ja paikoitellen epäselvien järjestörakenteiden vuoksi. Antamalla kentälle heidän tarvitsemansa välineet vaalivoittokulun jatkamiseen on meillä mahdollisuus helposti yli 15% kannatuksen puolueeksi.
 
Menneellä kaudella toimin puoluevaltuustossa ja tein aloitteita häirintäyhdyshenkilöiden nimeämisestä Vasemmistoliiton kokouksissa ja jäsenille läpinäkyvämmän toiminnan rakentamiseksi. Olen toiminut puolueessa niin piirin hallituksessa kuin osaston puheenjohtajana ja vetänyt ay-työryhmän toimintaa. Toimin PAMin valtuuston toisena varapuheenjohtajana ja näen, että toimiminen yhdessä Suomen suurimmista ammattiliitoista (liitossa on noin 220 000 jäsentä, 76% naisia ja 35% nuoria) antaa hyviä eväitä kehittää myös Vasemmistoliiton toimintaa. PAMissa saan hyvän koulutuksen sekä mediaesiintymisiin, että valtuustotyöskentelyyn ja osallistun myös PAMin hallituksen työskentelyyn. Näistä olisi varmasti hyötyä myös Vasemmistoliiton valtuuston puheenjohtajistossa toimimiseen.
 
Ay-aktiivina olen vieraillut ympäri Suomen ja vahvuuksinani usein mainitaan taito kuunnella. Se onkin yksi tärkeimmistä ominaisuuksista puheenjohtajistossa toimimiseen. Jotta voisi edustaa ihmisiä laajasti, on oltava kiinnostunut heistä ja on osattava kuunnella.
 
Ennen kaikkea aktivismia olen lähiölikka ja mutsi Helsingin köyhimmästä lähiöstä Jakomäestä. Olen nähnyt läpi elämäni köyhyyden koskettavan ihmisiä tavalla, joka lamauttaa. Varsinkin oikeistohallituksen ”aktivointitoimet” ja pienituloisten lasten rankaiseminen mm. vanhempien työttömyydestä eväämällä heiltä oikeus varhaiskasvatukseen olivat märkä rätti päivästä toiseen selviytyvien pienituloisten kasvoille ja alueellisestikin todella epäoikeudenmukainen toimi. Muut leikkaukset ihmisten toimeentuloon Sipilän hallituskaudella kuten esimerkiksi KIKY-sopimus, jäävät historiaan häpeällisenä tahrana, josta on päästävä eroon nyt Vasemmistoliiton ollessa hallitusvastuussa.
 
FB-sivuillani löytyy lisää ajatuksiani:
 
https://www.facebook.com/miraveeraauer/
 
Kirjoitin myös aiemmin Kansan Uutisten blogiin ajatuksiani miten puoluetta pitäisi kehittää:
 
https://blogit.kansanuutiset.fi/lahiolikka/haluan-kehittaa-vasemmistoliiton-puoluelamaa?fbclid=IwAR2bFwLRWMmxHvEOC6OU9gbRxlMra6_LyJRssCupo1NaGgv7vJAPRpZwtUE
Rakkaudella Mira-Veera Auer
Kirjoittaja on ehdolla Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajistoon.