Viimeiset kauniit loppukesän päivät ovat käsillä! Mökillä viljelykset tuottavat satoa ja viikossa on pihapiiriin noussut valtavasti sieniä. Tämä todellinen lähiruoka oli lounaan lähtökohtana. Ja valmista pitää tulla pikaisesti, että pääsen takaisin herukkapensaiden äärelle.
Suunnitelma A oli yhden pannun ruoka, mutta raaka-aineiden runsaus johti kahden pannun taktiikkaan. Toisella pannulla kypsyi Lohi-perunapannu ja toisella kasvispannu ratatouillen tapaan. Vegaanisen pannun saat vaihtamalla lohen tofuun.
noin 300 g uusia perunoita
3 rkl rypsiöljyä
3 voitattia
1 sipuli
300 g lohta
2 valkosipulinkynttä
suolaa, mustapippuria
tuoretta tilliä
Harjaa perunat ja lohko jokainen neljään osaan. Kaada öljy kannellisen pannun pohjalle, kypsennä perunoita kannen alla, välillä sekoittaen, kohtalaisella lämmöllä vartin ajan. Lisää puhdistetut, silputut sienet ja sipuli, paista ilman kantta muutaman minuutin ajan. Lisää kuutioitu lohi, paista pannua varovasti sekoitellen, kunnes lohi on kypsää. Mausta suolalla ja pippurilla, ripottele tuoretta tilliä päälle.
Kasvispannu ratatouillen tapaan
1 kesäkurpitsa (500 g)
1 paprika
4 tomaattia
3 valkosipulinkynttä
muutama timjamin oksa
4 rkl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
Paloittele kasvikset haarukkapaloiksi. Kuumenna öljy pannulla, lisää kesäkurpitsat ja paprikat, kuullottele niitä parin minuutin ajan, lastalla sekoittaen. Lisää loput aineet, anna kypsyä kannen alla 5-10 minuuttia.