Juhannuksen herkut ovat mutkattomia valmistaa, niitä voi muokata saatavilla olevien raaka-aineiden mukaan. Ruokaisan pannarin kylkeen sopivat perinteiset grillimakkarat, grillipihvit tai savukala. Pannaritaikina on helppo ja nopea tehdä, täytteeksi voi käyttää melkein mitä vain: juustoa, kalaa, lihaa, kasviksia, oliiveja, yrttejä.

Olen niin ihastunut ulkokanojen muniin, niiden keltuaisissa on todella syvä väri. Ajatus ulkosalla kuopsuttavista kanoista tuntuu sitä paitsi oikealta kanan elämältä. Syötäväksi kasvatetut-kirjan kirjoittaja Elina Lappalainen hehkutti ulkokanojen munista jo alkuvuodesta, nyt munia on alkanut näkyä kaupoissa niin Oulussa kuin Espoossakin.

Ulkokanat saavat olla ulkona ympäri vuoden, luomukanat vain kesäaikaan. Värieron huomaa etenkin kääretortussa, yksi syöjistä epäili minun lisänneen elintarvikeväriä taikinaan!

 

Ruokaisa pannukakku

Taikinaan:

6 munaa

7 dl vettä tai maitoa

5 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa, 1/2 tl mustapippuria

 

 Fetatäyte:

200 g fetajuustoa kuutioina

1 prk suuria valkoisia papuja tomaattikastikkeessa

1 kesäsipuli varsineen viipaloituna

kourallinen tuoreita basilikan lehtiä silputtuna

3 valkosipulinkynttä pilkottuna

uunipellille 3 rkl oliiviöljyä

Pane uuni lämpenemään 225 asteeseen. Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla, voitele se oliiviöljyllä. Sekoita taikinan aineet sileäksi vispilällä tai sauvasekoittajalla. Kaada taikina vuokaan, ripottele täytteet pinnalle. Paista uunin keskitasolla puolisen tuntia, kunnes pannari on kullanruskeaa.

Tässä muitakin vaihtoehtoja pannarin täytteeksi. Kypsän pannarin voi halutessaan kääräistä rullaksi ja leikata viipaleiksi, cocktailtikulla saat kääröt pysymään kiinni. Kääröjä voi syödä rennosti sormiruokana.

Feta-pinaattitäyte:

200 g fetaa

100 g tuoreita pinaatinlehtiä leikattuina tai sulatettua pakastepinaattia

reilu kourallinen tuoreita mintun lehtiä silputtuna

2 valkosipulinkynttä pilkottuna

Chorizo-täyte

200 g chorizoa tai muuta voimakasta makkaraa

100 g vihreitä oliiveja

1 punainen paprika suikaleina

3 valkosipulin kynttä

1 punasipuli viipaleina

50 g Manchego-juustoa raasteena

Mandoliinilla höyläät ääntä nopeammin lastuiksi vihannekset, juurekset ja hedelmät!

Puusepän salaatti

Juhannuksena lehtisalaatit ovat yleensä vasta alkutekijöissään kasvimaalla, ratkaisu löytyy juureksista ja hedelmistä. Höyläämällä kaikki raaka-aineet ohuiksi saat aikaan edullisesti ihanan salaatin, joka hivelee silmääkin. Tähän pätee sama muunneltavuus kuin pannariinkiin: kaikki käy, mikä maistuu omalle porukalle! Salaattiin voi lisätä myös jokaiselta kasvimaalta löytyvvää vuohenputkea, joka on jo hyvässä kasvuvauhdissa.

1 nippu retiisejä

1 kurkku

2 porkkanaa

1 omena

lohko nuorta kaalia

tuoreita yrttejä: basilikaa, timjamia, persiljaa

1/2 sitruunan mehu

2 rkl hunajaa

1/2 dl rypsiöljyä

1/2 tl suolaa

1/2 tl mustapippuria

Sekoita salattikulhon pohjalla mehu, öljy, hunaja, suola ja pippuri. Höylää omena, kasvikset ja juurekset lastuiksi, revi isommat yrttien lehdet pienemmiksi. Sekoita ja tarjoile.

Herkut jakoon!

Omenakääretorttua ja mustikkakermaa

4 munaa

2 dl Siro-hienosokeria

1 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

3 dl omenasosetta

2 dl kuohukermaa

1 dl mustikoita soseena + kokonaisia koristeluun

2 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen, vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla. Kääretorttupohja on tarkoitus saada sievästi irti leivinpaperista, halpispaperit eivät ole tässä mielessä ihanteellisia. Hermojen säästämiseksi kannattaa maksaa muutama kymmenen senttiä enemmän. Laita toinen leivinpaperiarkki työpöydälle ja ripottele sen päälle Siro-sokeria. Siro on hienokiteistä ruokosokeria, paras vaihtoehto munasokerivaahtoihin sekä leivonnaisten pinnalle.

Sekoita jauhot keskenään huolella, perunajauho jää helposti kokkareiseksi. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri todella tukevaksi vaahdoksi, helpoiten se onnistuu sähkövatkaimella. Lisää jauhot varovasti sekoittaen munavaahtoon, käytä siivilää, jos haluat varmistaa kokkareettoman lopputuloksen.

Kaada taikina pellille, levitä lastalla. Mitä vähemmän käsittelet taikinaa, sitä kuohkeamman lopputuloksen saat aikaiseksi. Pane torttupohja uunin keskitasoon kypsymään, noin 10-12 minuuttia. Aseta uunipelti torttupohjineen sokeroidun paperin viereen, tartu torttupohjan alustana olevan paperin kulmiin kiinni ja kumoa pohja sokeroidulle paperille. Vedä paperi varovasti pohjan päältä pois, käytä tarvittaessa veistä apuna. Levitä omenasose kevyin liikkein lämpimän pohjan päälle, rullaa aluspaperia apuna käyttäen kääretortuksi. Pakkaa se tiukaksi kääröksi ja anna jäähtyä. Omenasoseen sijaan voit korvata mansikkatuoresoseella tai millä tahansa hillolla. Sopivasti hapan omenasose on minulle mieluisin torttutäyte.

Vaahdota kerma, soseuta mustikat siivilän läpi tai sauvasekoittajalla ja sekoita sose sokereiden kanssa kermaan. Kun kerman tarjoaa erikseen, voi kääretortun kääriä kasaan lämpimänä ja lopputulos on kauniimpi. Voit toki antaa soseella silatun pohjan jäähtyä, levittää mustikkakermankin tortun väliin. Erikseen tarjottuina lopputulos on jollain lailla kauniimpi.