tattipiiras

 

Erilaiset piiraat ovat näpsäkkä tapa käyttää pienikin sienisaalis, sienten lisäksi täytteeseen voi käyttää kotimaisia juureksi ja sipulia. Piirakkapohja syntyy nopeasti itsekin, mutta kaupan valmiit pohjat ovat hyvä hätävara pakkasessa. Itsekin voi valmistaa piirakkataikinaa tuplasatsin ja pakastaa puolet valmiina ohuena levynä, niin piirakkahimon iskiessä on homma jo puoliksi tehty.

Pohja:

2 dl vehnäjauhoja

2 dl spelttijauhoja

150 g huoneenlämpöistä voita

1 tl suolaa

1 luomumuna

1 rkl kylmää maitoa

Sekoita jauhot ja suola, nypi voi niiden kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisää muna ja maito, sekoita niin paljon, että taikinasta tulee tasalaatuista. Anna taikinan levätä jääkaapissa kelmuun käärittynä vähintään puoli tuntia. lepo on välttämätöntä taikinan rakenteelle ja helpottaa kaulimista.

Täyte

puolisen kiloa perattuja sieniä: tatteja, haperoita, vahveroita

3 rkl kasviöljyä

1 iso sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 porkkanaa kuorittuna ja suikaloituina

1 prk rasvatonta maitorahkaa

2 dl ruokakermaa

3 munaa

2 rkl Maizenaa

2 tl suolaa

1 tl Tabascoa

pieni nippu lehtipersiljaa silputtua

Leikkaa peratut sienet haluamasi kokoisiksi paloiksi, silppua sipulit. Kuumenna sienisilppua pannulla. Kun niistä irronnut neste on lähes kiehunut kuiviin, lisää öljy, sipulit ja porkkanasuikaleet. Kuullottele sieniä ja kasviksi muutaman minuutin ajan. Jätä odottamaan.

Sekoita täytteen muut aineet kulhossa tasaiseksi massaksi, sekoita pannulla esikypsennetyt ainekset joukkoon. Pane uuni kuumenemaan 190 asteeseen.

Kauli taikinasta niin iso pyöreä levy, että se ulottuu 26 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjalle. Leikkaa vuoan pohjalle sopivan kokoinen pala leivinpaperia, sen avulla piirakka on helppo siirtää tarjoiluvadille. Nosta taikina kaulimen avulla vuokaan ja painele se reunoille asti. Kaada täyte pohjan päälle, kypsennä uunin alimmalla tasolla noin 40 minuutin ajan, kunnes täyte on hyytynyt ja pinta on kauniin ruskea.