Ilmastonmuutoksen hidastamiseen voi jokainen osallistua omilla ruokavalinnoillaan. Tehoeläintalous tuottaa halpaa ruokaa, mutta maapallo ei kestä kasvavaa lihan ja maitotuotteiden tuotantoa. Kotimaiset kasviproteiinit ovat yleensä paras vaihtoehto lihalle, mutta ulkomaisetkin kasvisvaihtoehdot ovat kotimaista lihaa ympäristöystävällisempiä

Onneksi liha- ja maitotuotteille on paljon hyviä vaihtoehtoja eikä kaikessa tarvitse olla ehdoton. Paras on tässäkin hyvän vihollinen, omaa ilmastokuormaa voi pienentää vähitellen. Jos kaikki vähentäisivät lihankulutustaan vaikkapa 30%, vaikuttaisi se enemmn kuin 5 % ryhtyminen täysvegaaneiksi.

Maatalous voisi mukautua uuteen tilanteeseen ja siirtyä kasvattamaan kotimaisia kasviproteiineja: härkäpapuja, herneitä, kauraa. Palkokasvien kasvattaminen tekee myös maaperälle hyvää ja vähentää typpilannoituksen tarvetta. Tehoeläintuotantoa ei voi perustella sen työllistävällä vaikutuksella, maataloudessa on kehitettävä uusia toimeentulon lähteitä. Kotimaiset kasviproteiinit ovat kestävämpi vaihtoehto kuin tuontisoija – maailman soijasadosta valtaosa tosin syötetään tuotantoeläimille rehuna.

Sanna Mansikkamäki kertoo kirjassaan Kiitos! Helppoja arkiruokia ja ilmastotekoja (valokuvat Pia Inberg, Otava 2021) miten kauppakassin sisältöä kannattaa muuttaa, jos haluaa vähentää omaa osuuttaan päästöistä. Mukana on myös kala- ja liharuokia, omissa kategorioissaan pienemmän pahan periaatteella valittuina. Monet liharuokaohjeet voi helposti veganisoida korvaamalla jauhelihan kasvijauhiksella tai soijarouheella.

Jos olet haluat seurata omien ruokavalintojesi ilmastokuormitusta, niin netissä on laskureita sen tueksi.

Osoitteessa https://ilmastodieetti.ymparisto.fi/ilmastodieetti/ on hyvä  apuväline, jonka avulla voi arvioida oman  ilmastokuormansa kehitystä ja josta löytyy myös eri ruoka-aineiden hiilidioksidipäästöt.

Lähiruoka ja sesonkituotteet ovat kestäviä valintoja. Madekeitto lähijärven jään alta pyydetystä kalasta ja paikallisen viljelijän perunoista on esimerkki ilmastoystävällisestä ateriasta. Vastuulliset valinnat voivat olla myös herkullisia!

Mateen nylkeminen on helpompaa kuin uskotkaan, se onnistuu kumihanskat kädessä puukon ja pihtien kanssa.

Kevättalven madekeitto

1 made, noin kilon painoinen

1 porkkana

2 sipulia

8 perunaa

8 dl vettä

2 dl kaurakermaa

1 kalaliemikuutio tai 2 tl suolaa

muutama kokonainen maustepippuri

Nylje made ellet ole ostanut kalatiskiltä valmiiksi nyljettyä kalaa. Mateen lihat irtoavat neljänä pitkänä suikaleena, kun leikkaat kylkiviivaa, kylkiluita ja selkärankaa pitkin ne toisistaan irti. Paloittele haarukkapaloiksi. Ruodoista ja nyljetustä päästä voi keittää keiton perustan: pane ne 20 minuutiksi kattilaan kiehumaan ja siivilöi liemi ennen muiden ainesten lisäämistä.

Mittaa vesi kattilaan. Lisää kuoritut ja paloitellut sipulit, perunat ja porkkanat sekä pippurit. Kypsennä 20 minuuttia ja lisää kalat. Anna kiehua 10 minuutin ajan, lisää lopuksi kaurakerma. Tarjoa keitto tuoreen leivän kanssa!