Olemme viidettä päivää Tokiossa, eikä ruokakulttuuri lakkaa tuottamasta yllätyksiä ja ihmettelyn aihetta. Suuren tavaratalon ruokaosastolla hyllyt ja kylmäaltaat ovat täynnä mitä erikoisempia tuotteita ja raaka-aineita. Ostoslistalla oli muun muassa oikeaa wasabia ja mozuku-levää.

Suomessa tuubissa myytävä wasabi on suurelta osin vihreällä elintarvikevärillä värjättyä piparjuurta. Oikeaa wasabia on työlästä kasvattaa, juuri vaatii kahden, kolmen vuoden kasvatuksen. Matsuzakayan hinta kuvassa näkyvästä yhdestä juuresta on noin 10 euroa, lisäksi oli hankittava oikea raastin juurta varten. Juurta hierretään raastimeen pyörivin liikkein, tuloksena on sileä tahna. Jännittävää päästä kokeilemaan, miltä se maistuu.

Tiheästi asutussa maassa on ollut pakko kokeilla, mikä kaikki eloperäinen käy ravinnoksi. Leviä on oma osastonsa, niitä käytetään kombua käytetään liemissä, mutta monia leviä käytetään salaatissa tai syödään aterian pikkulisukkeena sellaisenaan. Okinawalainen mozuke myydään yleensä viinietikkaliemessä ja nautitaan sellaisenaan. Tutkijat ovat löytäneet siitä terveyttä edistäviä ainesosia, joiden oletetaan osaltaan selittävän okinawalaisten pitkäikäisyyttä.

Nappasin koriin kauniin tertun viinirypäleitä ja vasta hotellilla huomasin maksaneeni niistä noin 15 euroa. Japanilainen arvostaa kauneutta, sama raaka-aine voi olla kilohinnaltaan hyvinkin eri hintaista riippuen yksilön esteettisistä ominaisuuksista. Rypäleet olivat meidän makuumme jopa hieman käyneitä, mutta tehdäänhän niistä viiniäkin!

Soijaa käytetään lukuisissa muodoissa meille ehkä tutuimman  soijakastikkeen lisäksi. Tofua syödään misokeitossa tai isoina paloina uppokeitettynä, misotahnakin on soijapavuista käyttämällä valmistettua.  Sushin täytteenä maistoin ensimmäistä kertaa nattoota, joka on fermentoituja soijapapuja. Nattoon vakuutetaan olevan erityisen terveellistä, se taitaa vaatia useamman maistelukerran maistuakseen herkulliselta.

Liha on työntynyt japanilaisten ruokavalioon voimalla, vaikka se onkin vielä huomattavan kallista. Ravintoloissa se tuntuu olevan paras houkutin, lihatonta ruokaa on suorastaan työlästä löytää. Tofu on kasvissyöjän pelastus, sitä on tarjolla monella tavalla valmistettuna. Upporasvassa paistetusta tofusta on tullut suosikkini, sen lisänä tarjotaan retikka- ja piparjuuriraasteita, kastike on tummalla soijakastikkeella maustettua. Riisin kanssa tästä syntyy jo kokonainen ateria.

Japanilaisissa makeisissa paino on estetiikassa, makeiset ovat kuin pieniä taideteoksia. Perinteiset riisijauhotaikinasta valmistetut, adzukipaputahnalla täytetyt makeiset ovat kuin paistamattomia pikku piiraita, eivät kovin makeita tai aromikkaita. Niitä on tarjottu perinteisessä teeseremoniassa.

Parhaat elämykset olemme kokeneet pienissä kuppiloissa, joissa pöytään on voinut tilata pieniä annoksia maisteltavaksi niin kauan kun nälkää on riittänyt. Ravintoloissa puhutaan auttavasti englantia, aina olemme saaneet itsemme ymmärretyksi. No, kerran sain paistettua tofua, vaikka tilasin matsutakea. Ehkä matsutakesienet olivat loppu ja tarjoilija pääsi pälkähästä tarjoamalla muuta niiden tilalle.

Jahka palaamme täältä kotiin, pääsen kokeilemaan täältä hankittuja raaka-aineita ja jakamaan makumuistoja blogin lukijoille! Sayonara eli näkemiin !