Pullia jää usein yli, pyöreät pullat maistuvat joulun jälkeenkin

Pullia jää usein yli, pyöreät pullat maistuvat joulun jälkeenkin

Kaikkien joulun herkkujen keskellä kardemummalta tuoksuva pulla on mielestäni yksi parhaista. Joulupullien taikinaan voi lisätä sahramia antamaan sekä väriä että omanlaista makuaan. Kaikki eivät siitä pidä, joidenkin mielestä sen tuoksu on ummehtunut. Anoppini käyttää värin vuoksi kurkumaa – ei hullumpi vaihtoehto, kurkuma on tutkitusti aivoille todella terveellinen aines!

Joulupullat

5 dl luomumaitoa

50 g tuoretta hiivaa

2dl sokeria

1 luomumuna

1 tl suolaa

1 rkl kardemummaa

hyppysellinen sahramia tai kurkumaa

200 g huoneenlämpöistä voita

12-13 dl vehnäjauhoja

rusinoita

Voiteluun munaa ja ripaus suolaa, pinnalle raesokeria tai mantelilastuja

Liuota hiiva maitoon, lisää muna, sokeri ja mausteet. Lisää jauhot kolmessa erässä, vaivaa välillä käsin tai koneella. Parin jauhoerän jälkeen lisää suola ja pehmennyt voi hyvin vaivaten. Lisää jauhoja niin että saat kimmoisan, mutta kuitenkin pehmeän taikinan. Jätä huoneenlämpöön nousemaan kaksikertaiseksi.

Kaada kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa siitä ilmakuplat pois. Muovaa taikinasta pötkö ja jaa se noin 50-60 g kokoisiksi paloiksi. Pyörittele pulliksi ja piilota halutessasi sisään muutama rusina. Samasta taikinasta saa tehtyä jouluiset ässäpullat tai muut mielikuvitukselliset luomukset. Aseta pullat leivinpaparin päälle pellille, jätä liinan alle kohoamaan 20-30 minuutin ajaksi. Voitele pullat vatkatulla munalla, ripaus suolaa saa munan juoksevampaan muotoon. Paista pullia uunin keskitasolla 10-12 minuutin ajan 225 asteessa, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Pullat maistuvat parhailta paistopäivänä. Ne kannattaa pakastaa jatkokäyttöä varten mahdollisimman pian, sulatuksen jälkeen pullat ovat tuoreen veroisia.