Padassa kokonaisena kypsennetty kana on helppoa ruokaa kiirettömään keittiöön. Kun ruoka on saatu pataan kannen alle, loppu sujuukin itsekseen eikä vaadi kuin yksinkertaisten lisukkeiden valmistuksen.

Suositut pannuvalmiit broilerin suikalelihat ja fileet ovat nopeita arjen kiireissä, mutta pidemmän elämän elänyt ranskalainen kana on aivan eri raaka-aine. Tehotuotetun broilerin elämä kestää noin kuusi viikkoa, ranskalaiset maalaiskanat yleensä noin kaksi kertaa pidenmpään. Ranskalaisten kanojen pakkauksissa kerrotaan usein kanan kasvualue, niillä on eroja kuin viinialueilla. Ero näkyy paitsi maussa myös hinnassa, mutta kokonaisen kanan luista ja roippeista saa keitettyä vielä maukkaan liemen eli kaikki osat tulevat tehokkaasti käytettyä.

Kokonaisena kypsennetty uunikana 4:lle

1 kana, noin 1,5 kg

50 g voita

2 tl suolaa

1 tl valkopippuria

pieni nippu silolehtistä persiltaa

2 raastettua valkosipulinkynttä

1 sitruunan raastettu kuori

1 sitruuna lohkoina

2 sipulia lohkoina

1 dl vettä

Sekoita suola, mausteet, valkosipuli- ja sitruunankuoriraaste voihin. Työnnä maustevoita kanan nahan alle rintalihoja mehustamaan, hiero loppu voi kanan pintaan. Työnnä sitruuna- ja sipulilohkot kanan sisään. Pane kana riittävän isoon pataan, kaada vettä padan pohjalle ja kypsennä 175 asteessa kaksi tuntia. Valele kanaa välillä pohjalle kertyneellä liemellä. Voit ottaa kannen lopussa padan päältä pois, niin pinta rapeutuu.

Kypsymisen loppuvaiheessa valmista lisäkkeet, kuvan aterialla oli tarjolla riisiä ja roomalaista vihreää kukkakaalia.

Kana-kasviskeitto 

uunikanan luut ja muut tähteet

2 rkl öljyä

1 laakerinlehti

8 valkopippuria

2 tl suolaa

2 tl currya

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

1 litra vettä

2 porkkanaa suikaleina

1 prk sokerimaissia

1 dl punaisia linssejä

2 dl ruokakermaa

2 rkl maizenaa

Lorauta kattilaan öljyä ja anna sen kuumentua. Pane kanan luut ja muut tähteet kattilaan lohkotun, halkaistujen valkosipulinkynsien, sipulin, suolan, curryn, pippurien ja laakerinlehden kanssa. Kuullottele aineksia muutama minuutti ja lisää vesi. Jätä liemi tunniksi kiehumaan kohtalaiselle lämmölle kannen alle. Siivilöi liemi toiseen kattilaan.

Lisää liemeen suikaloidut porkkanat, linssit ja maissit, kypsennä varttitunti. Sekoita Maizena kermaan ja kaada seos keiton joukkoon jatkuvasti sekoittaen. Anna kypsyä vielä pari minuuttia. Tarkista suolan ja pippurin määrä.