Hyviä omenareseptejä ei ole koskaan liikaa! Kaura ja omena ovat mahtava makupari. Kun niihin yhdistää vaniljan ja kanelin, ollaan täydellisen jälkiruoan äärellä. Kakku on parhaimmillaan haaleana!

2  dl kaurahiutaleita

1,5 dl  vehnäjauhoja tai vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

2 tl leivinjauhetta

1,5 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

3 munaa

3/4 dl maitoa

75 g sulatettua voita

Pinnalle

3 kotimaista, isoa omenaa kuutioina

2 rkl sokeria

2 tl kanelia

Pane uuni lämpenemään 180 asteeseen. Voitele korkeareunaisen piirakkavuoan reunat, leikkaa vuoan pohjalle hieman sitä suurempi  pyörylä leivinpaperista, kakku on silloin helppo nostaa vuoasta tarjoiluvadille.  Sekoita kaurahiutaleet, jauhot ja leivinjauhe keskenään. Sulata voi, voit antaa sen hieman ruskistua pähkinäisen aromikkaaksi!

Vaahdota munat ja sokerit. Sekoita puolet jauhoseoksesta munavaahtoon, lisää sen jälkeen maito ja voi, viimeiseksi  sekoita mukaan loput jauhot. Kaada taikina vuokaan.

Leikkaa omenat neljään osaan, poista siemenkodat – omenoita ei tarvitse kuoria. Leikkaa omenat kuutioiksi. Tiputtele omenakuutiot taikinan päälle, ripottele niiden päälle kanelia ja sokeria.

Pane vuoka ritilän päälle uunin keskitasolle, kypsennä noin 35-40 minuutin ajan. Tarjoile haaleana kylmän vaniljakastikkeen tai pehmenneen vaniljajäätelön kanssa.