Saunakeittokirja

 

Saunakeittokirja. Ruokaa ja tunnelmia kiukaan lämmössä. Katariina Vuori ja Janne Pekkala, kuvat Vesa Ranta. Tammi 2014.

Suomalaiset ovat syntyneet ja kuolleet saunassa, siellä on pyykätty ja palvattu kinkut, peseydytty ja majoitettu saunakestejä. Saunakeittokirja näyttää sanoin ja loistokkain kuvin, että rakkaassa paikassa voi tehdä ruokaakin, muutakin kuin saunalenkkiä.

Saunakeittokirja on rakkauslaulu suomalaiselle saunalle. Kirjan taustakuorossa laulavat niin hevimiehet, teekkarit  kuin Pohjoisen asukkaat. Saunassa kaikki ovat tasa-arvoisia, ehkä se siksi yhdistää ihmisiä aivan erityisellä tavalla, säätyyn ja titteleihin katsomatta. Enemmän kuin keittokirja on tämä Vesa Rannan upein valokuvin kuvitettu teos kulttuuritutkielma saunasta monikasvoisena ja -käyttöisenä elämän perusrakenteena.

Tuoreena oululaisena kiinnosti nähdä, mitä paikalliset hevimiehet kokkaavat Tuiran rautatieasemamiehen saunassa saunassa kylpemisen ohessa. Asemamiehen saunassa valmistetaan sitruunaisia haukirullia, maissi-makkarapataa, jättikatkaravunpyrstöjä ja kolanautaa, peräruuaksi valkosuklaa-raparperijuustokakkua. Ja minulle on kerrottu, että oululaiset kantavat hauet suoraan tunkiolle! Pakkohan tätä ohjetta on kokeilla!

Sitruunaiset haukirullat

n. 1,5 kg haukifileetä

1 sitruuna

nippu timjami

200 g maustamatonta tuorejuustoa

10 rosépippuria

2 tl suolaa

voita tai margariinia paistoastian voiteluun

Poista hauesta ruodot. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Sekoita tuorejuusto, 1 rkl sitruunamehua, sitruunankuori, suola ja rosépippuri. Säästä loppu sitruunamehu viimeistelyyn.

Sivele juustoseos haukifileen pinnalle ja kääri filee rullalle. Leikkaa rulla noin 2 sentin paksuisiksi viipaleiksi ja asettele rullat limittäin voideltuun liekinkestävään uunivuokaan.

Kypsennä tulipesässä kunnes kala on kypsää (n. 20-40 minuuttia lämmöstä ja kalafileen koosta riippuen), ripottele ennen tarjoilua päälle timjamia ja loput sitruunamehut.

Saunakeittokirjasta on iloa ympäri vuoden, ei vain kesäaikaan. Erityisen houkuttelevia ovat joululöylyissä valmistuneet punanutun joulupöydän yksinkertaiset herkut. Olisi elämys valmistaa koko jouluateria ulkosaunassa ja nauttia se pukuhuoneessa lyhdyn valossa. Eivätkä eväät mitenkään ankeilta kalskahda: Kolmen maun paahtojuureslaatikko, Pinaatti-juustotäytteinen porsaanfilee, Punajuuripaistos, Herukkainen graavilohi, Omenasaunaglögi ja Laiskan tontun mantelipiparit.

Eihän jouluun ole kuin vajaan neljä kuukautta, tämän kirjan voi pakata jo nyt todelliselle saunaihmiselle lahjapakettiin. Ja hätätilanteessa saunan puuttuessa ruuat voinee valmistaa hellalla…