Olen kuullut sen monesti: korvasieniä kannattaa lähetä etsimään silloin, kun koivun lehdet ovat hiirenkorvaa suuremmat, eivät kuitenkaan täysin avautuneet.
Parhaita korvasienipaikkoja ovat kaksi vuotta vanhat hiekkapohjaiset hakkuuaukiot, joilla on maapohja rikottu riittävän syvältä. Niinpä: juuri näiden avohakkuiden jälkiä olen itkenyt ohi ajaessani. Minun elinaikanani eivät puut niillä metsäksi ehdi kasvaa Paltamon korkeudella .
Jos kuitenkin korvasieniä löytyisi? Menomatkalla Paltamon mökille pyysin puolisoa pysäyttämään autoa ja loikkasin pientareelta aukiolle. Ensimmäiset paahdetun kahvin väriset lakit näkyivät muutaman metrin päässä. Kun katseen antoi kiertaa kauemmaksi, näkyi niitä lisää, ja lisää. Piti palata autolle ja tyhjentää yksi kestokassi sieniä varten. Kymmenessä minuutissa sieniä oli kertynyt usempi kilo, koko kassillinen.
Aamulla palasimme paremmin varustautuneina samalle hakkuuaukiolle. 45 vuoden sienestyskokemuksella tiedän senkin, että liika ahneus ei kannata. Ajallisesti kuluu aina enemmän aikaa sienten käsittelyyn kuin keräämiseen.
Päivi on kulunut sieniä laitellessa. Lounaaksi valmistin niistä keittoa, jonka ohjeen jaan tässä. Mutta ensin kertaamme korvasienien oikeaoppisen käsittely. KORVASIENI ON KÄSITTELEMÄTTÄMÄNÄ TAPPAVAN MYRKYLLINEN. Ohjeita on noudatettava kirjaimellisesti, tämä ei ole oikea paikka suurpiirteisyydelle.
Puhdista sienistä hiekka: halkaise sienet ja huuhdo ne kylmällä vedellä. Leikkaa isot sienet useampaan osaan.
Keitä sienet kaksi kertaa, viisi minuuttia kerrallaan. Vettä täytyy olla kaksi kertaa niin paljon kuin sieniä: lado sieniä kattilaan kolmanneksen verran, täytä kattila vedellä. Laske keittämisaika siitä, kun vesi alkaa kiehua.
Kaada keitetyt sienet siivilää ja huuhdo ne kylmällä vedellä kummankin keittämisen jälkeen.
Korvasienet on kätevä säilöä kuivaamalla. Kuivatut sienet liotetaan vähintään kahden tunnin ajan. Liotusvesi kaadetaan pois. Sen jälkeen sienet keitetään kahdesti kuten tuoreet sienetkin.
Korvasienikeitto nejälle
noin litra tuoreita korvasieniä, käsiteltynä yllä kerrotulla tavalla kahdesti keittäen
3 rkl margariinia
2 sipulia silputtuina
2 kasvisliemikuutiota
6 dl vettä
4 dl kasviskermaa
2 rkl maizenaa
mustapippuria, tarvittaessa suolaa
tuoretta pilli- tai ruohosipulia
Sulata margariini kattilassa, lisää silputut sienet ja sipulit. Kuullottele niitä pari minuuttia.
Lisää vesi ja sipulit, anna kiehua vartin verran. Sekoita maissitärkkelys kasvikermaan, lisää tämä seos kiehuvaan keittoon, vispilöi keitto tasaiseksi. Kypsennä vielä viitisen minuuttia. Mausta pippurilla. Ripottele keiton päälle silputtua vihreää sipulia ja nauti kevään antimista.