Voileipäkakku taitaa olla pohjoismaista keksintöä, perhejuhlien perinteinen suolainen herkku. Pohjois-Ranskassa törmäsin hiljattain samankaltaiseen tuotteeseen, josta paikalliset käyttivät nimitystä yllätysleipä. Se rakentui pyöreässä, korkeassa vuoassa paistetusta leivästä, josta oli leikattu kansi ja sisus irti, sen jälkeen viipaloitu sisus kolmioleiviksi. Leivät oli täytetty erilaisilla täytteillä ja asettu takaisin leipäkuoreen ja pistetty kansi päälle, alla olevasta kuvasta näkyy lopputulos.
Voileipäkakkuun voi käyttää aivan samoja aineksia kuin voileipiin ylipäänsä, mahdollisuuksia on loputtomiin. Esimakuna Oulussa Valveen Pohjoisessa valokuvakeskuksessa 21.1.2015 ravintolapäivänä järjestettävästä suomenruotsalaisesta kahvilasta julkistan tarjolla olevan herkullisen lohivoileipäkakun ohjeen. Leipänä käytän juureen leivottua vaaleaa sekaleipää, mutta mikä tahansa herkullinen leipä sopii tähän kakkuun. Voileipäkakku on paras täyttää edellisenä iltana ja antaa sen tekeytyä jääkaapissa yön yli ja koristella vasta seuraavana päivänä.
Lohenkalastajan voileipäkakku
1 vuokaleipä
kostutukseen 1,5 dl sitruunalla maustettua vettä
Lohitäyte ja -kuorrute:
300 g kylmäsavulohta
600 g tuorejuustoa
100 g mätitahnaa
3 dl kuohukermaa vaahdotettuna
1 sitruunan mehu
1 tl valkopippuria
1 tl paprikajauhtetta
1-2 tl suolaa lohen suolaisuudesta riippuen
Sekoita kermavaahtoa lukuunottamatta ainekset tasaiseksi massaksi sauvasekoittajalla. Lisää lopuksi kermavaahto, tarkista vielä suolan ja pippurin määrä.
Koristeluun:
100 g kylmäsavulohta
1 ruukullinen tai nippu tilliä
1 sitruuna ohuina viipaleina
2 keitettyä munaa
mätitahnaa
Leikkaa vuokaleivästä kovat reunat ja päällinen pois, niistä voi kuivattuna tehdä vaikka korppujauhoa. Leikkaa leipä vaakatasossa neljäksi pitkäksi viipaleeksi. Aseta alin viipale tarjoiluvadille ja kostuta se pullasutia käyttäen sitruunavedellä. Levitä päälle lohitäytettä. Toimi samoin kolmen muun leipälevyn kanssa. Tarvittaessa tue kakku puisilla grillitikuilla niin, että kakku pysyy vakaasti pystyssä. Anna seistä kelmuun käärittynä jääkaapissa yön yli.
Poista kelmu ja levitä loppu lohitäyte voileipäkakun pinnalle, voit halutessasi pursottaa siitä ruusukkeita. Leikkaa tilli silpuksi ja töpöttele sitä kakun reunoille, jätä muutama kaunis oksa pintakoristeluun. Asettele kakun pinnalle lohiruusukkeita, munalohkoja ja pursottele niiden lomaan mätitahnaa. Säilytä kakku kylmässä tarjoiluun asti, huoneenlämmössä tuntikausia seissyt kakku on syötävä saman päivän aikana.