Brittiläisessä Good Food lehdessä on usein tällaisten kalapalleroiden ohjeita, joihin on upotettu kala-aterialta tähteeksi jäänyt perunamuusi ja kypsä kala. Pysyäkseen koossa täytyy taikinaan lisätä jauhoja ja kananmunia, muuten palleroita voi muokata maun mukaan. Sekaan voi lisätä kypsiä, paloiteltuja kasviksia, maissia, herneitä – mitä nyt on sattunut tähteeksi jäämään.
Hyvälaatuinen, pinnoitettu pannu on hyvä hankinta kaikkea paistamista varten. Ilman paistorasvaa säästyy sekä liialta rasvalta että paistokäryltä.
Lohikakkuset
noin 200 g savulohta
noin 6 dl kylmää perunamuusia
2 dl kypsää maissia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
Tabaskoa maun mukaan
2 tl korianteria
2 tl savupaprikajauhetta
2 munaa
1 dl sämpyläjauhoja
suolaa
Pehmennä savukala haarukalla suuressa kulhossa niin, että sen rakenne hajoaa. Lisää perunamuusi ja munat, sekoita tasalaatuiseksi. Lisää loput aineet ja sekoita mureketaikinan oloiseksi massaksi. Ota taikinasta kananmunan kokoisia palleroita. Muotoile ne kosteilla käsillä pieniksi, paksuhkoiksi pihveiksi. paista pinnoitetulla pannulla keskilämmöllä, 3-4 minuuttia kummaltakin puolelta. Pane valmiit pihvit 150 asteisessa uunissa olevaan vuokaan jälkikypsytykseen. Tarjoile aiolin tai muun maukkaan kastikkeen sekä kasvisten kanssa. Hieman isommat pihvit sopivat hampurilaisen väliin.