Ensimmäisenä kesän kaikista marjoista kypsyvät mansikat. Mansikkakakku kuuluu meillä kesän pakollisiin kuvioihin, kukitettuna se hoitaa myös kukkakimpun tehtävän. Omasta pihasta ilman myrkkyjä ja riittävän kaukana vilkkaasti liikennöidyltä paikalta kasvaneet päivänkakkarat ja ruusut ovat syötäviä somisteita kakkuun. Makeiden mansikoiden makupariksi sointuu kirpeä lemon curd – joko itse tehty tai kaupasta valmiina ostettu.

Kakku on niin sanottu nakukakku eli sen reunoja ei kuorruteta. Kakkupohja kypsennetään irtopohjavuoassa, jonka reunusta käytetään myös kakkua täytettäessä. Kakusta näin kauniin korkea ilman, että täyte pursuilee sen väleistä pois.

Keskikesän mansikakakku

Pohja:

4 munaa

2 keltuaista

2 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1 1/4 dl perunajauhoja

1 sitruunan raastettu kuori

Kostutukseen: 1 sitruunan mehu + 1 dl vettä + 1 rkl sokeria

Pane uuni lämpenemään 180 asteeseen. Voitele irtopohjavuoan reunat, aseta leivinpaperi vuoan pohjalle niin, että paperi pingottuu vuoan reunojen väliin. Sekoita perunajauhot ja vehnäjauhot keskenään. Raasta sitruunan keltainen kuori hienolla terällä.

Vaahdota munat, keltuaiset ja sokeri tanakaksi ja kestäväksi vaahdoksi, noin 10 minuuttia sähkövatkaimella. Siivilöi jauhot munavaahtoon, lisää kuoriraaste ja sekoita taikina varovasti tasaiseksi lastalla. Kaada taikina vuokaan. Aseta vuoka ritilän päälle uunin alimmalle tasolle. Kypsennä kakkua noin 40 minuutin ajan, kokeile kypsyyttää puutikulla: kypsästä kakusta ei tartu mitään tikkuun. Anna kypsän kakun rauhoittua viisi minuuttia, käännä kakku ja irrota vuoan reunus ja leivinpaperi kakun pinnalta.

Halkaise jäähtynyt kakku kolmeen yhtä paksuun osaan. Valmista kostutusliemi.

Sitruunavaahto täytteeksi ja pinnalle:

2 prk Flora Vispiä

1 prk mascapone-tuorejuustoa

1 sitruunan raastettu kuori ja mehu

1/2  dl sokeria

Vaahdota Vispi kevyeksi vaahdoksi. Lisää mascarpone ja jatkaa vaahdottamista, kunnes vahto on varsin kovaa. Lisää lopuksi sitruunan kuori, mehu ja sokeri. Hapan mehu jähmettää vaahdon rakennetta.

kakkupalaTäytteeksi:

1,5 dl lemon curdia

1,5 dl mansikkahilloa

Koristeluun 1 litra mansikoita sekä muutamia päivänkakkaroita, ruusuja ja mintun lehtiä

Kakun kokoaminen:

Pane irtopohjavuoan reunus tarjoiluvadille ja aseta ensimmäinen kakkupohjalevy sen pohjalle. Kostuta se sitruunaliemellä, levitä päälle lemon curd ja 1/3 sitruunavaahdosta. Tasoita vaahdon pinta ja aseta sen päälle toinen kakkupohjalevy. Kostuta pohja, levitä sen päälle mansikkahillo ja 1/3 sitruunavaahdosta. Aseta kolmas kakkupohja vaahdon päälle ja kostuta se. Pursota tai levitä loppu sitruunavaahto kakun päälle. Anna kakun vetäytyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia. Irrota reunus varovasti kakun ympäriltä. Koristele kakku ja tarjoiluvati mansikoilla, kukilla ja mintun lehdillä.