Puolukka-aika alkaa olla kiihkeimmillään, siksipä haluan jakaa kanssanne aivan mahtavan mehevän vegaanisen puolukkapiirakan ohjeen.
Vegaaninen leivonta on kehittynyt isoin askelin, kiitos sille aikaansa omistaneiden edelläkävijöiden. Urbaani Vegenda -blogin ja saman nimisen kirjan kirjoittaja Tiina Tohu on yksi heistä, hän ansaitsee isot kiitokset reseptiikan jakamisesta. Tämän reseptin lähtökohtana oli Urbaanin Vegendan vadelma-biscoff-ruudut, mutta suurensin annoksen isompaan vuokaan, josta riitti parillekymmenelle työkaverille. Kuvan piirakka paistettiin 35 x 25 cm kokoisessa vuoassa, leivinpellillä siitä tulee vähän matalampi.
Vegaanisten maitotuetteiden korvaajissa on valmistekohtaisia eroja, siksi mainitsen tuotemerkit. Minulla ei ole taloudellisia kytköksiä yhteenkään valmistajaan, blogin kirjoittaminen ja kuvaaminen on puhdasta talkootyötä.
Puolukkapiiras, 20 palaa
250 g Sunnuntai-leivontamargariinia
5 dl hienoa sokeria
4 dl Alpron kreikkalaista vaniljasoijajugurttia
1/2 dl sokeroimatonta omenasosetta
9 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
4 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
8 dl puolukoita
jäähtyneen piiraan pinnalle 3 rkl tomusokeria
Pane uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vuoraa vuoka leivinpaperilla.Paloittele huoneenlämpöinen margariini kulhoon, mittaa sokeri sen joukkoon. Vaahdota rasva ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi, sähkövatkaimella tämä sujuu sukkelasti.
Sekoita jauhot, suola ja leivinjauhe kulhossa. Lisää jauhoseos, jugurtti ja omenasose rasvasokerivaahtoon niin että saat tasaisen taikinan, älä vaivaa taikinaa sitkeäksi.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan, tasoittele pintaa lastalla. Ripottele puolukat taikinan pinnalle, voit painella niitä osittain syvemmälle sormenpäillä.
Pane vuoka uuniin alimman ritilän tasolle. Kypsennä piirasta noin 40 minuuttia, kunnes piirakan pinta on kauniin vaalean ruskea.
Anna piirakan jäähtyä, siivilöi tomusokeria sen pinnalle. Leikkaa paloiksi ja tarjoile. Piirakka säilyy pehmeänä huoneenlämmössä vuorokauden verran, pidempi säilytys vaatii jääkaappilämpötiln, joka hieman kovettaa rakennetta.