Joskus sattuma astuu peliin ja synnyttää tyrmääviä makuyhdistelmiä. Niin kävi mustikkapavlovan kanssa, jonka hunajainen tahini nosti aivan uudelle tasolle. Pöytäseurue huutoäänesti sen elämänsä parhaaksi pavlovaksi.

Alkuperäinen tarkoitus oli käyttää hunajatahinia eristämään hauras marenkipohja tahnalla niin, että marjat ja kermavaahto eivät pehmennä marenkia ennen tarjoilua, mutta syntyi tajuttoman herkullinen makukombo.

Purkillinen hunajatahinia oli tarttunut alkukesästä  kaupassa matkaan mökille. Hunajatahini toi mieleen halvan, tuon seesaminsiemenistä valmistetun makean Lähi-idän herkun. Hunajatahinia voi onneksi valmistaa itsekin helposti!

Vegaanisen version valmistat leipomalla marengit aqua fabasta eli kikhernepurkin liemestä. Hunajan sijaan voit käyttää tahinin makeuttamiseen vaaleaa siirappia, käytä yhtä paljon tahinia ja siirappia.

Mustikka-hunajatahini-pavlova, 6-8 annosta

2 valmista marenkipohjaa

1 prk Easy whip kasvikermaa tai kuohukermaa

1 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

0,5 dl tahinia

1 dl kiinteää hunajaa

5 dl mustikoita + 2 rkl sokeria

Sekoita 3 dl mustikoista sokerin kanssa ja painele osa marjoista haarukalla rikki.

Sekoita hunaja ja tahini tasaiseksi tahnaksi.

Vispaa Easy whip kovaksi vaahdoksi, mausta sokerilla ja vaniljalla. Lusikoi vaahto tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin.

Aseta toinen marenkilevy tarjoiluvadille. Levitä puolet hunajatahinista marenkilevylle. Pursota  puolet vaahdosta pohjan päälle niin, että väliin jää reunaa lukuun ottamatta rakosia. Lusikoi mustikkamurske vaahdon rakosiin.

Aseta toinen levy edellisen päälle. Levitä sille loput hunajatahinista ja pursota loppu vaahto peittämään koko pinta. Ripottele kokonaiset mustikat pavlovan päälle. Koristele halutessasi syötävillä kukilla, esimerkiksi orvokeilla, horsman kukilla tai ruusun terälehdillä.

Tarjoa pavlova parin tunnin sisällä kokoamisesta, niin marenki pysyy rapeana.