Kotimainen, huolella kirjoitettu ja kauniisti kuvitettu keittokirja lämmittää ruoka-aktivistin sydäntä todella! Readme-kustantamo on julkaisuut kahden kirjan täydellisen kirjaparin, joka riittää kesämökin keittokirjastoksi. Jos kaksikkoa täydentää vielä ruotsalaisen mestarileipuri Jan Hedhin kesäkiusauksilla, löytyy hyllystä ohjeet niin makeisiin ja suolaisiin herkkuihin kuin syyskesän säilöntäänkin. Hedhin uutuuskirjaa ei valitettavasti ole vielä suomennettu.

 

Kalakeittokirjan tekijä Maija Silvennoinen on suomalainen keittiömestari, ravintoloitsija, ruokatoimittaja, televisiostakin tuttu. Kirjan tasokkaista kuvista vastaa kokenut valokuvaaja Timo Viljakainen. Kalakeittokirja on kokoonsa nähden monipuolinen kokonaisuus, siinä on perustiedot eri kalalajeista ja innostavan monipuolinen reseptiikka. Jäin kaipaamaan ainoastaan kuvia hyvistä perkuuvihjeistä, monen kotikokin kohdalla kokonaisen kalan hankkiminen kilpistyy epävarmuuteen kalojen käsittelystä. Sanalliset ohjeet eivät valitettavasti korvaa selkeitä kuvia.

Kirjasta tekevät täydellisen sen loppuun kootut perusreseptit: kasvislisäkkeet, kylmät ja lämpimät kastikkeet ja maustevoit. Silvennoinen innostaa lisäksi kokeilemaan reseptiikkaa saatavilla olevaan kalaan, ei tarvitse lukkiutua reseptissä käytettyyn. Jos järvestä nousee haukea (mitä oululaisten mielestä hädin tuskin kelpaa ihmisravinnoksi), voi sitä käyttää soveltaen mihin vain. Tämä tieto pelastaa meidän kesäkeittiömme, jonne hauet lähes väkisin ryömivät Oulunjärvestä.

 

 

 

Tässä maistiaisiksi Silvennoisen ohje Hauki & rantakala:

1 kg kaloja (esim. haukea)

8 dl kalalientä

suolaa

10 maustepippuria

6-8 pientä varhaisperunaa

4 hapanleipäviipaletta murennettuna

2 sipulia hienonnettuna

1/2 dl tilliä hienonnettuna

4 rkl voita

Kalat suomustetaan, perataan huolellisesti ja huuhdellaan. Isommat kalat palotellaan. Pienet kalat, kuten esimerkiksi muikut, kiisket ja ahvenet jätetään kokonaisiksi.

Lado kaikki ainekset kerroksittain. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes kalat ovat kypsiä ja herkuttelu voi alkaa. Nauti kastikkeen, ruisleivän sekä hyvän viinin ja seuran kera.

Tomaattikastike

1 muna

1 kypsä tomaatti paloiteltuna

1 valkosipulinkynsi viipaleina

1 rkl punaviinietikkaa

2 rkl tilliä

1 dl öljyä

Laita kulhoon kaikki aineet öljyä lukuunottamatta. Hienonna sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää öljy vähitellen niin, että muodostuu tasainen kastike.

Päivi Lehtonen: Kotipuutarhan keittokirja (kuvat Jani Koski, Readme.fi 2013)

Biologin uralta ravintolakokiksi kouluttautuneen Päivi Lehtosen kesäisestä keittokirjasta henkii rakkaus ruokaan ja kotipihan kasveihin. Raaka-aineiksi kelpaavat paitsi perinteiset keittiökasvit myös rikkaruohoina pidetyt vuohenputki, nokkonen, jauhosavikka ja pihatähtimö. Suhde rikkaruohoihin muuttuu toiseksi, kun ei koe niitä vihollisiksi vaan yhtä lailla käyttökelpoiseksi raaka-aineeksi.

Lehtonen omistaa osan kirjastaa puutarhan ylituottajille. Kesäkurpitsa on niistä yksi tunnetuin. Taimet vaikuttavat keväällä kovin vaatimattomilta, sopivan lämmön ja sateen seurauksena kehittyvä suunnaton sato yllättää kokeneenkin viljelijän. Kolmantena kesänä kukaan läheisistä ei suostu enää syömään täytettyä kesäkurpitsaa, vaikka se olisi hukutettu parhaisiin juustoihin ja fyllinkeihin.

Muita kotitarhurille tuttuja ylituottajia ovat omenat, herukat, mintut, lipstikka ja raparperi. Kirjassa on uusia ideoita puutarhan ylituotannon hyötykäyttöön, satakuntalaisesta perinneleivästä muokattuun reseptiin saa hävitettyä yhden keskikokoisen kurpitsa.

Kesäkurpitsakakko

7 dl vettä

4 dl kesäkurpitsaraastetta

5 dl hiivalaipäjauhoja

12 dl vehnäjauhoja

1 rkl suolaa

2 tl sokeria tai hunajaa

1 pkt kuivahiivaa

Mittaa isoon kulhoon kädenlämpöinen vesi ja kesäkurpitsaraaste. Liuota joukkoon hiiva, lisää suola ja sokeri. Alusta joukkoon jauhot vähän kerrallaan ja vaivaa muutama minuutti. Lisää leivonta-alustalle runsas keko jauhoja, kumoa siihen taikina ja jaa neljään osaan.

Muotoile osat pyöreiksi kakoiksi ja nosta uunipellille kohoamaan liinan alle lämpimään paikkaan (20-30 min.)

Pistele kohonneet kakot haarukalla ja paista 225 asteessa noin 20-25 minuuttia kunnes kakot ovat kauniin vaaleanruskeita. Jäähdytä leivinliinan alla.

 

 

 

 

 

 

 

Jan Hedhs sommarfrestelser (foto Klas Andersson, Charlotte Gawll, Ulf Widell, Nordstedts 2013)

Ruotsalaisille voi olla reilusti kateellinen Jan Hedhin kaltaisesta monitaiturista. Jo ensimmäinen Hedhin Leipäkirja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen hapanjuurineen ja perustekniikoiden opetuksineen. Kertaakaan ei ole tämä mestari tuottanut pettymystä, meno tuntuu vain paranevan vuosien myötä. Kesäkiusaukset on aivan täydellinen kesäkeittokirja, jonka kanssa voisi linnoittautua keittiöön pariksi sydänkesän kuukaudeksi.

Kirjan luvut on jaettu teemoihin: leivät, täytekakut, lounas & piknik, kakut, jäätelö, jälkiruuat, sadonkorjuun aika, pikkureseptit. Kokonaisuus on uskomaton runsaudensarvi täytekakkuklassikoita, pizzoja, sveitsiläisiä juustotorttuja, blinejä, hummerijäätelöä, toscakakkua, pikkuleipiä, hiekkakakkua, tiikerikakkua, jääkahvia, tarte tatinia, créme caramelia. Ja kirjan loppuun on vielä koottu kaikki perustaikinat ja kreemit.

Jäätelöosaston ohjeita täytyy kokeilla heinäkuun helteillä, kirjoitan niistä sitten enemmän. Mietityttää, miksi ruotsalaiset ovat niin paljon innovatiivisempia jäätelöiden ja jälkiruokien kehittelijöitä, mielestäni mielenkiintoisimmat jälkiruokakeittokirjat tulevat Ruotsista. Jos lapsesi ihmettelee, miksi meidän täytyy opiskella ruotsia, voit vastata: jotta voimme lukea ruotsinkielisiä keittokirjoja. No, on siitä paljon muutakin hyötyä. Jos olisin ollut vain suomalaisten keittokirjojen ja ruokalehtien varassa, niin ruokahulluus ei olisi koskaan päässyt näin pahaksi.

Malttamattomana odotan syyskesää ja marjojen kypsymistä. Säilöntäohjeissa on sekä klassikoita että uusia virityksiä. Klassista linjaa edustavat omenahillo, raparperihillo, raparperi-mansikkahillo, Inkiväärillä, kanelilla ja apelsiinilla maustettu raparperihillo, vihreä tomaattimarmeladi sekä chilillä ja suklaalla maustettu tomaattihillo edustavat kokeilevampaa makumaailmaa.