Itsenäisyyspäivän tarjottavaksi on meillä jostain syystä vakiintunut pizza, pari-kolme uunipellillistä hupenee helposti ystävien kesken. Pizzan kaveriksi sopii raikas salaatti ja erilaiset pikkupurtavat: oliivit, pähkinät ja juustot.
Lapsuudenkodissa pizza oli aina samanlaista oliivi-anjovispizzaa, mitä äiti oli oppinut Italiassa tekemään 1950-luvun lopulla, kun isäni opiskeli siellä taidetta. Juustoa ei siinä pizzaa yleensä ollut, lapsen suuhun anjovikset ja oliivit maistuivat liian voimallisilta. Nyt huomaan pizzerassa useimmiten tilaavani juuri anjovispizzaa – minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Pizza on kokenut aikamoisen muodonmuutoksen meidän perheen ruokataloudessa, mutta tällä reseptillä valmistettua variaatiota meillä on opittu rakastamaan!
Pizzapohja (2 uunipellillistä)
5 dl vettä
1/3 pala hiivaa
1 rkl sokeria
2 rkl oliiviöljyä
3 tl suolaa
12-13 dl vehnäjauhoja
Liuota hiivaja sokeri huoneenlämpöiseen veteen, lisää 5 dl jauhoja, sekoita voimakkaasti. Jätä kelmun alla nousemaan, voit tehdä tämän vaiheen jo edellisenä iltana ja panna esitaikinan jääkaappiin tekytymään. Kun esitaikina kuplii, lisää suola, öljy ja loput jauhot, vaivaa taikina huolella. Taikina saa olla varsin pehmeää, öljytyillä käsillä saat siten paineltua sen uunipellille ilman kaulintakin. Jätä taikina nousemaan noin tunniksi. Tee sillä välin täyte.
Täyteen tomaattikastike
5 suurta tomaattia tai purkillinen tomaattimurskaa
100 g tomaattiryrettä
4 valkosipulinkynttä
1/2 dl oliiviöljyä
2 tl sokeria
suolaa, mustapippuria
timjamia, oreganoa, basilikaa
Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi, silppua valkosipulit, kuullota niitä kattilassa öljyssä, lisää tomaattipyre ja anna senkin kuumentua kunnolla öljyssä. Lisää muut aineet yrttejä lukuunottamatta. Anna hautua vähintään puoli tuntia, mieluusti pidempään. Lisää lopuksi yrtit, tarkista suola ja pippuri. kastiketta voi tehdä suuren annoksen ja pakastaa kerta-annoksina. Samaa tomaattikastiketta voi käyttää pastakastikkeen pohjana, lisätä siihen jauhelihaa, sipulia, sieniä, meren eleviä tilanteen mukaan.
Muut täytteet: juustoraastetta tai mozzarellaa viipaleina
Kasvispizzaan: viipaloitua punasipulia, oliiveja, keitettyjä papuja, latva-artisokan sydämiä, paprikaa, sieniä…
Tonnikalapizzaan: tonnikalaa, punasipulia, kaprista
Anjovispizzaan: anjovista, oliiveja, punasipulia
Salamipizzaan: salamia suikaloituna, paprikaa ja pepperonia
Kaada noussut taikina jauhotetulle pöydälle, alusta se hyvin. Jaa taikina kahteen osaan, kaulitse molemmat uunipellin kokoisiksi. Helpoiten se sujuu leivinpaperin päällä, mittaile kaulitessasi, että saat siitä pellille sopivan kokoisen. Levitä pohjan päälle tomaattikastiketta, sen jälkeen juusto ja lopuksi muut haluamasi täytteet. Pizzan päälle sopii melkein mikä vain suolainen täyte. Toiset pitävät ohuista pizzoista, niukoilla täytteillä, meillä pizzaan pannaan täytteitä reilusti ja pohjakin on ruokaisan muheva.
Anna valmiiden pizzojen nousta vartin verran, paista ne sen jälkeen yksi kerrallaan 250 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes pizza on saanut väriä. Pizza on oivallista seuraavanakin päivänä, se kannattaa lämmittää kuitenkin uunissa, mikro tekee siitä sitkeää.