Punainen kiusaus menossa uuniin!

Punainen kiusaus menossa uuniin!

Uusi vuosi on täynnä lupauksia ja mahdollisuuksia! Joulun herkkusesongin jälkeen ajatus yksinkertaisesta kasvisruuasta tuntuu hyvältä. Kotimaiset juurekset ja sipulit ovat edullisia ja mahtavia kasvisruokien raaka-aineita, niihin täytyy vain yhdistää jokin proteiinilähde. Tällä ohjeella saa jääkaapista käytettyä joulun ylimääräiset punajuuret ja sinihomejuustot. Kiusaus onnistuu hyvin ilman juustoakin, silloin kerman määrää on lisättävä yhdellä tai kahdella desillä. Punajuuri ei juurikaan sido itseensä nestettä, perunan ja papujen tai soijarouheen lisääminen parantaa kiusauksen rakennetta ja ravintoarvoa. Punajuuren ohella kiusaukseen voi käyttää myös porkkanaa ja selleriä. Sinihomejuustossa on sen verran suolaa, että sitä ei välttämättä tarvitse lisätä. Nesteenä voi kerman sijaan käyttää myös tomaattimehua, silloin lopputulos on entistä kevyempi.

Punajuuri on todellista voimaruokaa. Se sisältää runsaasti vitamiineja, kivennäis-ja hivenaineita. Sinikka Piippo ylistää kirjassaan Mielen ruokaa punajuurta yhdeksi parhaaksi kehon nuorentajaksi, maksan myrkynpoistajaksi ja immuunipuolustuksen vahvistajaksi. Punajuuren sisältämät betaiini ja folaatti vähentävät homokysteenin määrää, aminohappoa, joka voi vahingoittaa verisuonia ja aiheuttaa sydän- ja verisuonitauteja. Parhaiten punajuuren ravinteet saa hyödynnettyä tuoreena, punajuuri sopii hyvin raakana raasteeksi omenan kanssa.

Kun punajuureen yhdistää toisen voimakasvin eli purjon, saa samasta kiusauksesta myös sipulien teveyshyödyt. Piipon mukaan sipulit torjuvat diabetesta kontrolloimalla veren glukoosia, alentavat rasvapitoisuuksia ja alentavat veren LDL-kolesterolia. Sipulit desinfioivat tehokkaasti vatsaa ja suolistoa taudinaiheuttajilta. Kiusauksessa mausteena olevan valkosipulin terveyshyötyjä Piippo kuvaa puolen sivun verran. Valkosipuli kuntouttaa sydän- je verisuonielimistöä, auttaa haimaa insuliinintuotannossa ja suojaa suolistoa tulehduksilta sekä hidastaa Alzheimerin tautiin liittyvien plakkien kertymistä aivoihin.

Punainen kasviskiusaus

8 punajuurta

2 isohkoa perunaa

1 purjo

2 valkosipulinkynttä

250 g sinihomejuustoa murusteltuna

2 dl kuohukermaa tai kaurakermaa

1 prk kypsiä papuja tai 2 dl kasvisliemessä turvotettua soijarouhetta

2 tl kuivattua timjamia

mustapippuria, suolaa

vuoan voiteluun kasviöljyä

Suikaloi hyvin puhdistettu purjo ohuiksi suikaleiksi. Raasta punajuuret ja perunat karkeaksi raasteeksi tai suikaloi ne tikuiksi. Hienonnan valkosipuli. Voitele vuoka öljyllä, kaada kaikki suikaleet, valkosipulit sekä pavut vuokaan ja sekoita ne keskenään. Ripottele pinnalle juusto ja mausteet, lorauta lopuksi kerma vuokaan. Kypsennä 225 asteessa noin 30-40 minuutin ajan, riippuen suikaleiden vahvuudesta. Tarjoa lisäkkeenä raikasta salaattia ja hyvää leipää.

 u