Ruusut tekevät tästä kakusta pöydän kaunistuksen, toki sen voi koristella esimerkiksi  kirsikoilla tai  sesongin marjoilla. Aprikoosihillon sijaan täytteeksi voi käyttää kirsikkahilloa tai kevyesti sokeroituja, murskattuja vadelmia.

Mantelijauhe tekee kakkupohjasta niin mehevän, että se ei kaipaa hillon lisäksi muuta kostutusta.

Pohja:

6 luomumunaa

3 dl sokeria

80 g mantelijauhoa

2 dl vehnä- tai perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

1/2 dl tummaa kaakaojauhetta

Täyte ja kuorrutus:

4 + 2 dl kuohukermaa

600 g tummaa suklaata (47%)

2 rkl hunajaa tai glukoosisiirappia

2 tl vaniljasokeria

2 rkl voita

3 dl aprikoosihilloa

Pane uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele 26 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjainen kakkuvuoka, leikkaa sen pohjalle pohjan peittävä pyöreä pala leivinpaperia ja astelle se pohjalle. Näin varmistat kakun irtoamisen ehjänä vuoasta.

Sekoita jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe tasaiseksi, ota siivilä valmiiksi esiin jauhojen siivilöintiä varten.

Vaahdota munat ja sokeri paksuksi, tukevaksi vaahdoksi, sähkövatkaimella aikaa kuluu kymmenisen minuuttia. Siivilöi jauhoseos munavaahtoon, sekoita lastalla nostellen niin vähän kuin mahdollista. Kaada taikina vuokaan, aseta vuoka ritilän päälle uunin alimmalle tasolle. Kypsennä 45 minuutin ajan. Anna kakkupohjan jäähtyä, ennen kun kumoat sen  vuoasta tarjoiluvadille.

Kuumenna  4 dl kermaa, lisää paloiteltu suklaa ja voi  sen joukkoon, sekoita kunnes suklaa on sulanut. Lisää vaniljasokeri ja hunaja tai glukoosisiirappi ja sekoita. Anna suklaaseoksen jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan. Vaahdota jähmettynyt seos sähkövispilällä vaaleaksi vaahdoksi.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahdeksi levyksi. Aseta irtopohjavuoan rengas pohjan ympärille, näin saat kakusta ryhdikkään. Levitä tarjoiluvadilla olevan, alimman puolikkaan päälle hilloa. Levitä tai pursota  sen jälkeen puolet suklaavaahdosta hillon päälle. Aseta toinen kakkupohjalevy vaahdon päälle.

Vaahdota 2 dl kermaa ja sekoita se jäljellä olevan suklaavaahdon sekaan. Pursota vaahto ruusukkeiksi kakun pinnalle. Anna kakun vetäytyä jääkaapissa muutama tunti niin, että suklaavaahto kiinteytyy. Koristele suklaaraasteella ja pestyillä ruusuilla tai muilla syötävillä kukilla.