Kotimaisista marjoista tehdyt piirakat sopivat sekä kahvin kanssa että jälkiruokapöytään. Piirakkaan kannattaa tehdä kerralla koko pellillinen ja pakastaa osa sopivissa erissä. Marjapiirakkaan sopivat yhtä hyvin tuoreet kuin pakastetut marjat. Marjojen ohessa voi käyttää kuutioitua omenaa.

Mustikkapiirakka

2,5 dl kädenlämpöistä maitoa

25 g hiivaa

1 dl sokeria

1 dl rypsiöljyä

1 tl suolaa

1 tl kardemummaa

6-7 dl vehnäjauhoja

1 muna, josta osa reunojen voiteluun

1,5 l mustikoita

2 dl hillosokeria

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita mukaan muna, sokeri ja suola. Lisää jauhot parissa erässä, ensimmäisen erän jälkeen sekoita mukaan öljy. Vaivaa taikinaa muutama minuutti ja jätä se nousemaan liinan alle noin tunniksi. Kauli noussut taikina uunipeltiä suuremmaksi levyksi, leivinpaperin päällä kauliten saat levyn siirrettyä näppärästi pellille. Levitä mustikat taikinalevylle, ripottele päälle hillosokeri. Voitele reunat munalla, paista 200 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes reunat ovat kauniin ruskeat. Anna jäähtyä ennen paloittelemista, täyte on muuten hyvin valuvaa.

Marjapiirakka

Käytin tähän piirakkaan kaikkia omasta puutarhasta löytyneitä marjoja sekä pari pientä omenaakin. Muutama mesimarja riitti antamaan oman arominsa, kun sekoitin niistä puserretun mehun omenakuutioihin. Puolukat sopivat tähän piirakkaan erinomaisesti.

4 munaa

2 dl sokeria

3 dl jugurttia tai maitoa

200 g sulatettua voita

6 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

0,5 litraa marjoja tai omenakuutioita

Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin, vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla. Vaahdota munat  ja sokeri, sekoita joukkoon jauhot ja voi mahdollisimman vähän sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperille, levitä se lastalla tasaiseksi. Ripottele päälle marjat tai omenakuutiot, omenan voit maustaa lisäksi kanelilla. Paista piirakkaa uunin keskiosassa puolisen tuntia. Sirottele valmiin piiraan päälle tomusokeria siivilän läpi.