Ahvenet valmiina savustuspönttöön

Savustaminen on nerokas tapa valmistaa pikkukalat ruuaksi. Sähkökäyttöisellä savustuspöntöllä se onnistuu kaupunkioloissakin, pöntöstä ei savustamisen aikana karkaa savua juuri lainkaan. Tarjoushintaan ei sähkösavustimesta tarvitse maksaa montaakaan kymppiä. Laitetta voi käyttää myös uunina, kun jättää savuavat purut pois.

Savustettavat kalat voi suolata ennen tai jälkeen savustamisen. Etukäteen suolatessa hiero kalojen päälle ja sisään runsaasti karkeaa merisuolaa, anna suolaantua jääkaapissa puolisen tuntia, isot kalat vaativat pidemmän ajan. Savustetut kalat suolataan suolaliemellä: liuota ruokalusikallinen suolaa/ 1 dl vettä, tee suolalientä niin paljon, että voi upottaa kalat sen alle. 300 gramman painoiset ahvenet suolasin kalan pituisessa pakasterasiassa yksi kerrallaan. Upota kuumat kalat suolaliemeen, kalan koosta riippuen anna olla liemessä muutama minuutti. Suolaa on aina helppo lisätä jälkikäteen, kokemus opettaa mestariksi tässäkin asiassa.

Sitten itse savustukseen! Savustuspöntössä on lämpövastusta lähimpänä taso, jonka päälle laitetaan savuava aines, esimerkiksi kourallinen leppälastuja ja pari sokeripalaa. Aasialaisessa keittiössä ruokaa savustetaan teenlehdillä, mistä tulee ruokaan aivan oma arominsa. Seuraava taso on pelti, jonka päälle kalan nesteet tippuvat, päällimmäisenä on ritilä kypsennettäviä raaka-aineita varten. Periaatteessa mitä tahansa kalaa tai lihaa voi savustaa. Savustuspöntön lämpötilaa ei voi säätää, joten kovin arkoja lihoja ei kannata kypsentää pöntössä kokonaan, ottaa vain pintaan savun aromia.

Pienet kalat kypsyvät savustimessa todella nopeasti, 15-20 minuuttia riittää mainiosti. Isompi kala vaatii pidemmän ajan. Kypsän kalan selkäevät lähtevät kevyesti nykäisemällä irti.

Pieniä ahvenia on työlästä perata nahattomiksi fileiksi. Savustetuista kaloista sen sijaan nahka lähtee näppärästi irti, lihan saa kauniisti otettua talteen selkäruodon ympäriltä. Savukala on monikäyttöistä, kesäinen herkkuateria syntyy oman maan uusista perunoista ja itse ongituista ahvenista. Kyllä kaupan tädin myymistäkin hyvää tulee!

Valmista tuli vartissa!