Pari salaattia leivän kanssa on raikas lounasvaihtoehto muulloinkin kuin helteellä. Elokuu on kotimaisen sadon parasta aikaa, hinta-laatusuhde on kohdallaan. Vesimelonia saa myös sesonkihintaan, se sopii mainiosti salaattiin – makea meloni ja suolaiset mantelit ovat oiva makupari. Suolamanteleissa ei itse asiassa ole suolaa kuin 0,7 %, suolaa kun on vain mantelin pinnalla.

Purkissa salaatti kulkee kätevästi työpaikalle tai piknikille mukaan!

Meloni-mantelisalaatti

yhden kerän verran vihreää salaattia

1/3 ruukullinen basilikaa

1/2 vesi- tai hunajameloni

1 dl paahdettuja suolamanteleita

Revi pestyt ja valutetut salaatinlehdet ja basilikat isoon kulhoon. Leikkaa meloni isoiksi kuutioiksi, asettele salaatinlehtien päälle. Ripottele mantelit pinnalle.

Papusalaatti purkissa

1 prk kidneypapuja

1 sipuli

3 tomaattia

pillisipulia tai sipulinvarsia

Kastike: 1 rkl valkoviinietikka, 3 rkl oliiviöljyä, ripaus suolaa ja mustapippuria

Huuhtele ja valuta pavut, pane ne lasipurkin pohjalle. Silppua sipuli, huuhtele silppu kylmällä vedellä, ripottele silppu papujen päälle. Leikkaa  tomaatit kuutioiksi ja kumoa ne purkkiin. Silppua sipulin varsia tai pillisipulia purkin pinnalle. Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada salaatin päälle.