Piimäkakkuun voi perinteisten rusinoiden sijaan lisätä raikkaita puolukoita tai omenakuutioita.

Viikonloppuna pääsin vihdoin marjametsään Paltamossa – itse asiassa pihapiiriä pidemmälle ei tarvinnut edetä, marjoja oli lähes luonnottoman paljon. Tähtäimessä olivat juuri punastuneet puolukat, mutta mättäiden äärellä joutui motiivikonfliktiin: puolukoita vai mustikoita. Ei auttanut muu kuin hakea toinenkin ämpäri matkaan ja poimia molempia rinnakkain.

Puolukka on suomalaisille rakas marja monestakin syystä. Se on helppo poimittava ja säilyy survottuna ilman sokeria tai säilöntäaineita. Puolukassa on luonnostaan bentsoehappoa, jota säilöntäaineissakin käytetään. Mustikka täytyy säilöä talven varalle pakastamalla, hilloamalla, mehustamalla tai kuivaamalla.

Puolukat päätyivät raikastamaan piimäkakkua, mustikat keitin hilloksi kääretortun täytteeksi ja pistin loput pakkaseen. Piimäkakku on kakuista yksinkertaisin: kuivat aineet sekoitetaan keskenään, mukaan sekoitetaan nestemäiset ainesosat. Kakku on rakenteeltaan kostean mehevä, säilyy hyvinkin viikon verran huoneenlämmössä. Piimäkakussa käytetään kohotusaineena ruokasoodaa, joka vaatii toimiakseen jotain hapanta. Kääretorttu on yllätysvieraiden ilmaantuessa näppärä tarjottava, sen pyöräyttää nopeasti ja se on valmis tarjottavaksi heti. Kääretortun täytteeksi voi käyttää kaupan valmista hilloa, mutta vertaapa tuoteselosteesta, mikä on teollisten hillojen koostumus. Omenasose on myös oivallinen kääretortun täyte.

Puolukkainen piimäkakku

Pane uuni lämpenemään 180 asteeseen. Voitele rengasvuoka voilla, jauhota korppujauhoilla. 4,5 dl vehnäjauhoja, 2 dl speltti- tai ruisjauhoja, 2 dl hienoa sokeria, 2 tl kanelia, 1 tl neilikkaa, 1 tl kardemummaa ja 1 tl ruokasoodaa sekoitetaan keskenään. Lisää kuiviin aineisiin 2 dl kasviöljyä, 2 dl tummaa siirappia ja 3 dl piimää – tässä järjestyksessä, niin öljy voitelee desin mitan eikä siirappi tartu siihen kiinni. Lopuksi lisää taikinaan 2 dl kokonaisia puolukoita. Kaada takina voideltuun vuokaan, pane vuoka ritilälle uunin alimmalle tasolle. paista noin tunnin ajan. Kokeile kypsyyttä puutikulla: kypsästä kakusta ei tartu tikkuun mitään. Kumoa vadille hieman jäähtyneenä, leikkaa vasta kylmänä.

Mustikkakääretorttu

250 g eli puolisen litraa mustikoita ja 1,25 dl sokeria keitetään hilloksi kattilassa noin 10 minuutin ajan – syysmustikat ovat niin kosteita, että vettä ei tarvitse lisätä.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kääretorttupohjaa varten vuoraa uunipelti leivinpaperilla, levitä toinen leivinpaperi valmiiksi pöydälle odottamaan kypsää pohjalevyä ja ripottele paperin päälle sokeria. Sekoita 1 dl vehnäjauhoja ja 1 dl perunajauhoja keskenään. Vatkaa kulhossa 4 (luomu)munaa ja 2 dl sokeria tukevaksi vaahdoksi. Kun vaahto on riittävän jämäkkää, ei taikinaan tarvita leivinjauhetta, rakenne ei näin tule haperoksi. Siivilöi jauhot munavaahtoon, sekoita varovasti vaahdon sekaan. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle, levittele tasaiseksi. Paista uunin keskiosassa noin 12 minuuttia, kunnes pohja on kullanruskea ja kypsä. Kumoa pohjalevy sokeroidun leivinpapaerin päälle, poista levyn päällä oleva paperi, tarvittaessa veistä apuna käyttäen.

Levitä mustikkahillo pohjalevylle. Kun pohja ja hillo ovat jäähtyneet, vispaa 2 dl kuohukermaa vaahdoksi ja leivitä hillon päälle. Jätä pitkiltä sivuilta muutaman sentin levyinen kaistale ilman kermaa, niin täyte ei pursua tortusta ulos. Kääri torttu lopuksi rullalle alla olevaa paperia avuksi käyttäen.