Tagine valmiina uuniin

Tagine on vanha marokkolainen keittotapa, savipadan korkean kannen alla mahtuvat raaka-aineet ja mausteet muhimaan kaikessa rauhassa. Katukeittiössä tagine-pata pistetään toisen saviastian päälle, jossa on kuumia hiiliä. Taginessa kypsytetty ruokaa kutsutaan tagineksi, raaka-aineet voivat olla mitä moninaisempia. Tuoreena taginen omistajana valitsin raaka-aineeksi kokonaisen luomubroilerin ja sen lisäkkeeksi oman kasvimaan viimeisiä tuotteita höystettynä aprikooseilla ja kikherneillä. Paitsi herkullista on tämä ruoka myös terveellistä, täynnä kasvisten eliksiirejä ja oliiviöljyn hyvää tekeviä rasvahappoja.

Kasvissyöjä voi valmistaa taginen pelkistä kasviksista ja pavuista, broileri ei todellakaan ole mikään välttämättömyys. Lähi-idän ruoka ei ole koskaan voimakkaasti suolattua, koska vesi on ollut niukka hyödyke.

Tagine broilerista ja kasviksista

1 luomubroileri

1,5 tl suolaa

2 tl jeeraa

1 tl kanelia

1 tl mustapippuria

3 rkl oliiviöljyä

4 kardemumman kotaa

4 pientä naurista

2 sipulia

kourallinen kirsikkatomaatteja

noin 150 g keltaista kesäkurpitsaa

1 paprika

4 valkosipulinkynttä

2 varsisellerin vartta

10 kuivattua aprikoosia

200 g keitettyjä kikherneitä (purkista)

Sekoita mausteet pienessä kipossa, hiero se kuivatun broilerin pistaan, ylimääräiset mausteet kasvisten päälle. Kuumenna oliiviöljy isolla paistinpannulla, ruskista broileri kaikilta pinnoiltaan öljyssä, samalla mausteiden maku kunnolla. Pane broileri tagineen. Kuori ja puhdista kasvikset, leikkaa ne suurin piirtein kuivatun aprikoosin kokoisiksi paloiksi, kirsikkatomaatit voit jättää kokonaisiksi. Kuullota kasviksia pannulla, lisää mukaan kikherneet, aprikoosit ja kardemummat. Kaada kasvikset pannulta broilerin ympärille ja päälle. Pane taginen kansi paikoilleen ja koko komeus uuniin noin tunniksi. Taginen voi kypsentää myös liedellä, mutta  keraaminen astia ei kuumene induktioliedellä.

Tarjoa keitetyn kuskusin ja tomaattikastikkeen kanssa. Alkupalaksi sopii lämmitetty, voilla sipaistu pitaleipä ja hummus.

Valmis tagine höyryää pöydässä!

Tomaattikastike

2 rkl oliiviöljyä

1 tl harissaa

2 valkosipulinkynttä

1 sipuli

1 tl suolaa

400 g tölkillinen kirsikkatomaatteja liemineen tai vastaava määrä tuoreita

1 varsisellerin varsi

1/2 sitruunan mehu

nippu tuoretta basilikaa tai sileälehtistä persiljaa

Lorauta öljy kattilan pohjalle, kuullota siinä harissaa ja silputtua valkosipulia ja sipulia. Lisää kuutioidut tomaatit ja varsiselleri. Anna hautua miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Soseta sauvasekoittimella, lisää sitruunan mehu ja silputtu basilika tai persilja.