Juuri kun olin ehtinyt ylistämään mustikoiden ihanuutta, alkoivat ensimmäiset vadelmat  kypsyä Paltamossakin. Yhdessä syntyy mustikoista ja vadelmista täyteläistä kuningatarhilloa, mutta ensimmäiset vadelmat päätyivät kuitenkin sulostuttamaan aromillaan Budapest-torttua.  Budapest-torttu täytetään kermavaahdolla ja viinirypäleillä, mandariineilla tai muilla tuoreilla hedelmillä tai marjoilla.  Itse olen käyttänyt siihen aina aromaattisia vadelmia. Jos haluat marenkimaisemman lopputuloksen, voit käyttää taikinaan kokomunien sijaan 6 valkuaista ja korvata vehnäjauhot jauhetulla hasselpähkinällä. Tortun pinta lohkeilee, mutta se kuuluu tämän leivonnaisen olemukseen.

4 munaa

2 dl sokeria

1 dl perunajauhoja

3/4 dl vehnäjauhoja

2 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

2 dl kuohukermaa

2 tl vaniljasokeria, 1 rkl sokeria

0,5 litraa vadelmia

1 dl sokeria

Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen. Levitä uunipellin päälle leivinpaperi ja levitä  toinen paperi työpöydän päälle, ripottele sen päälle hienoa sokeria. Ota noin puolet vadelmista ja soseuta ne 1 dl sokerin kanssa sauvasekoittimella.

Sekoita jauhot, kaakao ja leivinjauhe. Vaahdota sokeri ja munat kulhossa. Siivilöi jauhoseos munavaahtoon, sekoita varovasti. Kaada taikina paperin päälle pellille, tasoita lastalla. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Anna rauhoittua uunista ottamisen jälkeen pari minuuttia, kumoa se sen jälkeen sokeroidun paperin päälle niin, että uunissa ollut paperi jää päällimmäiseksi. Vedä paperi sievästi pois torttupohjan päältä.

Tässä ovat maut tasapainossa…

Levitä vadelmasose pohjan päälle. Vaahdota kerma, mausta se vaniljasokerilla ja tavallisella 1 rkl sokerilla. Levitä kermavaahto torttupohjan päälle, jätä pitkien sivujen ylä- ja alareunat ilman vaahtoa. Ripottele loput vadelmat vaahdon päälle. Kääri torttu rullalle pitkän sivulta alkaen. Kääri se paperin avulla napakaksi rullaksi ja anna vetäytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia. Poista paperi, leikkaa viipaleiksi ja koristele kokonaisilla vadelmilla.