Ajattelin kantaa korteni Suomen 100-vuotisjuhlien kekoon luomalla jokaiselle vuodenajalle oman Suomi 100 -kakkunsa. Talvikakku aloittaa tämän sarjan, Oulussa kevättalvi on parhaimmillaan ja koululaiset hiihtolomalla. Keväthanget hohtavat auringossa, kotipihan lumikasan alla mustaherukkapensaat odottavat jo kevättä. Parin kuukauden päästä lumesta on muisto vain ja herukkapensas on hiirenkorvilla.

Kakun pintaan syntyy lumipalloja kermasta ja kookoksesta, niiden alla lymyilee kaksi kerrosta mustaherukkaista täytettä oman pihan marjoista, alla suklainen keksipohja. Juustokakku syntyy jääkaapissa, ilman uunia. Mascarpone, kookos ja suklaa ovat sadan vuoden aikana löytäneet tiensä osaksi meidän ruokakulttuuriamme, niin kuin monet suomalaiset tuotteet ja innovaatiot ovat levinneet maailmalle. Kehitys kehittyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa!

Valkea kuin hanki -juustokakku

Pohja:

250 g digestivekeksejä

100 g tummaa suklaata

0,5 dl kuohukermaa

Juustotäyte:

2 prk mascarpone-juustoa

1 prk maitorahkaa

1/2 litraa pakastettuja mustaherukoita

2 tl vaniljasokeria

1,5 dl sokeria

8 liivatelehteä

Mustaherukkahyytelö:

1/2 litraa jäisiä mustaherukoita

2 dl omenamehua + hyytelösokeria tai kakkukiillejauhetta

Lumipallot

2,5 dl Flora Vispiä tai kuohukermaa

1 dl kookoshiutaleita

Pinnalle:

0,5 dl kookoshiutaleita

0,5 dl tomusokeria

Murskaa keksit tehosekoittimessa tai pistä ne muovipussiin ja hienonna ne muruiksi kaulimella. Kuumenna kerma ja sekoita paloiteltu suklaa siihen. Sekoita suklaaseos keksimuruihin. Painele muruseos 26 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan  pohjalle tai kakkurenkaan sisälle suoraan tarjoiluvadille.

Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi. Kuumenna omenamehu ja liuota liivatteet siihen. Sekoita sauvasekoittajalla juustot, rahka, sokerit ja herukat tasaiseksi massaksi. Kaada liivateliuos ohuena nauhana juustoseokseen, sauvasekoittajalla koko ajan sekoittaen. Jos kaadat sen kylmään seokseen yhdellä kertaa, voi liivateliuos hyytyä rihmoiksi juustoseokseen sen sijaan, että se hyydyttäisi täytteen tasaisesti. Kaada täyde pohjan päälle ja pane kakku kylmään hyytymään.

Kun pinta on hyytynyt kunnolla, ripottele loput herukat sen pinnalle. Valmista omenamehusta hyytelö hyytelösokeri- tai kakkukiillepaketin ohjeen mukaan. Lusikoi hyytelö marjojen päälle ja pane kakku pariksi tunniksi vielä hyytymään.

Lumipalloja varten vaahdota Vispi tai kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita siihen kookoshiutaleet. Irrota kakkurengas kakun ympäriltä, käytä apuna pientä, terävää veistä. Pursota isolla, sileällä tyllalla suuria palloja hyytelön päälle. Ripottele pinnalle vielä kookoshiutaleita ja siivilöi lopuksi päälle tomusokeria.