Makeat herkut odottavat vuoroaan sivupöydällä!

Makeat herkut odottavat vuoroaan sivupöydällä!

Brunssi on loistava tekosyy kutsua ystäviä syömään viikonloppuna ja kattaa pöytään sekä suolaisia että makeita herkkuja sulassa sovussa. Kieltämättä valmisteluihin menee aikaa, mutta kaikkea ei ole pakko tehdä itse. Brunssin voi hyvin järjestää nyyttäriperiaatteella, jolloin jokainen tuo oman osuutensa yhteiseen pöytään. Leipomuksia lukuunottamatta kaikki ruuat ovat sangen vaivattomia ja helppoja tehdä. Brunssivieraiden joukossa oli yksi synttärisankari, siksi pöydästä löytyy myös perinteinen mansikkakakku. Perunat, yrtit ja juurekset saatiin tuoreina omasta kasvimaasta, perunat olivat puhtaan valkeita vielä syyskuussa nostettuina. Uuniruuat täytyy kypsentää vuorotellen ja lämmittää lopuksi.

Tällaiselta näytti syyskuun sunnuntain brunssin ruokalista, ohjeita löytyy listan alta:

Savustetut seitanpihvit

Värikkäät uunikasvikset

Valkosipuliperunat uusista perunoista

Herkkutatti-ruohosipulimunahyydyke

Fenkollilla höystetty coleslaw

Vihersalaatti kasvimaan tuoreilla yrteillä

Porkkana-punajuurisalaattia minttu-hunaja-vinaigraittella

Kauraleipää ja voita

Graavilohta

Juustoja

Croissantit

Kirsikkahilloa

Hedelmäsalaattia

Kreikkalaista jugurttia ja hunajaa

Mansikkasmoothie

Mansikkakakku

Omena-mascarponekakku

Kahvia ja teetä

Pöydästä löytyy varmasti jokaiselle jotakin

Pöydästä löytyy varmasti jokaiselle jotakin

Savustetut seitanpihvit

5,dl gluteenijauhoa

4 dl kikhernejauhoa

1 dl vehnäjauhoa

1 dl soijakastiketta

1 dl kasviöljyä

3 dl vettä

3 valkosipulinkynttä hienonnettuna

2 tl harissaa tai 1 chili hienonnettuna

Sekoita kuivat aineet kulhossa, tee niiden keskelle kuoppa. Sekoita muut aineet toisessa kulhossa ja kaada liemi jauhojen keskellä olevaan kuoppaa. Sekoita rivakasti tasaiseksi massaksi. Muotoile taikinasta 12 litteää pihviä kostuteuilla käsillä. Kypsennä pihvejä leivinpaperilla päällystetyllä uunipellillä 200 asteessa 20 minuutin ajan. Savusta kypsiä pihvejä savustimessa leppälastujen ja tumman sokerin kanssa 15 minuutin ajan. Lado pihvit pataan, kaada päälle 1,5 dl vettä, anna hautua kannen alla pienellä lämmöllä varttitunti.

seitanpihvit

 Värikkäät uunikasvikset

4-6 punajuurta

4 porkkanaa

6 pientä punasipulia

2 kesäkurpitsaa

3 valkosipulinkynttä hienonnettuna

6 tomaattia

4 rkl oliiviöljyä

2 rkl hunajaa

muutama timjaminoksa

suolaa, mustapippuria

tuoretta basilikaa silputtuna

Kuori ja paloittele juurekset, poista sipuleista kuivat kuoret. Pane uunivuokaan öljy, hunaja, timjami, suola ja pippuri, sekoita lusikalla. Pane vuokaan juurekset ja sipulit, sekoita niin, että ne maustuvat öljykastikkeella. Kypsennä 200 asteessa 20 minuutin ajan. Sillä välin paloittele kesäkurpitsa ja puolita tomaatit, lisää ne lopuksi vuokaan ja kypsennä vielä 10 minuuttia. Ripottele pinnalle tuoretta basilikaa.

Porkkana-punajuurisalaattia minttu-hunaja-vinaigraittella

2-3 punajuurta

2 porkkanaa

kourallinen tuoreita mintunlehtiä

1 rkl juoksevaa hunajaa

2 rkl riisiviinietikkaa

3 rkl rypsiöljyä

ripaus suolaa

Kuori ja viipaloi juurekset hyvin ohuiksi lastuiksi.

Silppua mintunlehdet, sekoita niistä hunajan, suolan, etikan ja öljyn kanssa kastike kulhossa. Lisää juuresviipaleet kulhoon, sekoittele niin, että viipaleet kostuvat kastikkeesta. Anna marinoitua viileässä vähintään pari tuntia.

 

Marjasmoothie

0,5 litraa appelsiinituoremehua

2 dl jäisiä pakastemansikoita

2 rkl sokeria tai hunajaa

Mittaa ainekset tehosekoittimeen, aja tasaiseksi juomaksi ja tarjoa heti.

 

Herkkutateilla maustettu munahyydyke

1 rkl voita

6 munaa

5 dl täysmaitoa

kourallinen kuivattuja herkkutatteja kevyesti murskattuna

Pieni nippu ruohosipulia

1/2 tl suolaa

Cayannepippuria pieni ripaus

Isolle porukalle munahyydyke on vaivattomampi valmistaa kuin munakkaat. Pane tatit pehmenemään maitoon. Voitele litran vetoinen uunivuoka voilla. Pane uuni lämpenemään 175 asteeseen. Aseta ritilän päälle isompi syvä vuoka ja kaada siihen kiehuvaa vettä niin paljon, että se ulottuu voidellun vuoan puoliväliin asti.

Vatkaa munat kulhossa, kaada joukkoon tattimaito, silputtu ruohosipuli, suola ja pippuri. Vatkaa tasaiseksi. Kaada massa voideltuun vuokaan, aseta se varovasti vedellä täytettyyn vuokaan. Kypsennä noin puoli tuntia, tarjoa mahdollisimman pian.

 

Valkosipuliperunat uusista perunoista

Noin kilo pieniä uusia perunoita puhtaaksi pestyinä

3 rkl  kasviölyä

3 valkosipulinkynttä raastettuna

1 tl suolaa

1/2 tl rouhittua mustapippuria

Halkaise suurimmat perunat, pienimmät saavat kypsyä kokonaisina. Pane perunat uunivuokaat, lusikoi päälle öljy ja mausteet, kääntele perunoita niin, että ne kaikki pinnat saavat osansa öljystä ja mausteista. Kypsennä 225 asteessa 30-40 minuuttia, kunnes perunat ovat sisältä pehmeitä ja pinnalta kauniin vaaleanruskeita.

 

Fenkolilla höystetty coleslaw

1 pieni nuori kaalinpää

1 fenkoli

2 porkkanaa

2 tl suolaa

1 dl väkiviinaetikkaa

1,5 dl hyvää majoneesia

1 rkl hyvää sinappia

Viipaloi kaali ja fenkoli mahdollisimman ohuiksi lastuiksi, raasta porkkana karkeaksi. Pane hienonnetut kasvikset kulhoon, valuta etikka niiden päälle ja ripottele niille suolaa, sekoita sekaisin. Kaada koko satsi siivilään ja jätä puolksi tunniksi pehmenemään ja valumaan. Suola ja etikka pehmittävät kasvisten rakenneta, jolloin osa niiden nesteistä valuu pois ja salaatista tulee rakenteeltaan miellyttävämpää. Puristele salaattiaineksi valumisen jälkeen vielä kevyesti kourallinen kerrallaan nesteen poistamiseksi. Pane kasvikset takaisin kulhoon, lusikoi niiden joukkoon majoneesi ja sinappi, sekoita tasalaatuiseksi. Pane kelmun alla jääkaappiin tunniksi-pariksi vetäytymään. Fenkoli antaa salaatille mukavan aniksen aromin ja hieman makeutta. Sipulittomana tämä maistuu usein lapsillekin.

 

Omena-mascarponekakku

300 g murotaikinaa

6 kotimaista omenaa

1 prk mascarponea

1 tkl sokeroitua kondensoitua maitoa

2 munaa

2 rkl maissitärkkelystä

1/2 dl sokeria

Ripaus kanelia

12 tl vaniljasokeria

Kauli murotaikina pyöreäksi niin, että se ulottuu noin 4 cm verran 26 cm halkaisijaltaan olevan irtopojavuoan tai paistorenkaan  reunalle asti. Poista omenista siemenkodat ja viipaloi ne . Asettele omenat ilmavasti vuokaan, täytteen on tarkoitus päästä omenaviipaleiden väleihin. Sekoita lopuista aineista täyte ja kaada se omenaviipaleiden väleihin ja päälle. Paista uunin alatasolla 180 noin tunnin ajan.

 

Mansikkatäytekakku

Pohja:

5 munaa

2,5 dl hienoa sokeria

1,5 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoa

1 vaniljatangon siemenet

Täytteet:

1 litra mansikoita

1 dl sokeria

6 dl kuohukermaa

2 tl vaniljasokeria

1 rkl sokeria

Hyytelösokerista kakkukiille pakkauksen ohjeen mukaan.

Pane uuni lämpenemään180 asteeseen. Sekoita jauhot keskenään. Voitele voilla ja jauhota vehnäjauhoilla 26 cm halkaisijaltaan oleva kakkuvuoka, mieluiten alumiininen parhaan paistotuloksen saavuttamiseksi. Valuta tiskialtaaseen muutama cm verran kuumaa vettä, pane kulho veteen ja vaahdota kulhossa munat ja sokeri kuohkeaksi ja kestäväksi vaahdoksi. Siivilöi jauhot vaahtoon, sekoita hyvin varovasti. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla noin tunnin ajan. Kumoa kypsä kakkupohja parin minuutin tasaantumisen jälkeen varovasti vadille: irrota reunat ohuella veitsellä varovasti, varmista kevyesti vuokaa heilauttamalla kakkupohjan irtoaminen myös pohjasta, pane vati kakkuvuoan päälle ja keikauta kokonaisuus ylösalaisin. Anna jäähtyä täysin ennen kakun kokoamista, pohja kannattaa tehdä edellisenä päivänä. Leikka kakkupohja kolmeen osaan vaakasuuntaan.

Soseuta puoli litraa puolijäisiä tai tuoreita mansikoita ja 1 dl sokeria.  Vaahdota kerma tukevaksi vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla ja sokerilla. Levitä reilu kolmannes mansikkasoseesta alimmalle kakkupohjalle, sen jälkeen lusikoi sen päälle muutama tuhti ruokalusikallinen kermavaahtoa ja tasoita se. Lisää seuraava pohjalevy, sen päälle mansikkasosetta ja kermavaahtoa. Asettele kolmas pohjalevy päällimmäiseksi, levitä sille hillitymmin mansikkasosetta. Asettele kokonaiset mansikat sen päälle. Valmista kakkukiille hyytelösokeripaketin ohjeen mukaan, se pitää pakastemansikat ryhdikkäinä. Tuoreita mansikoita käytettäessä ei kiille ole välttämätön. Levitä ohut kerros kermavaahtoa lastalla kakun reunoille. Lusikoi loppu kermavaahto tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin ja pursota kakun reunoille kauniit ruusukkeet. Kakku paranee, kun se saa vetäytyä muutaman tunnin jääkaapissa.