voimasalaatti pakattu

Kun lumet ovat sulaneet, katupöly laskeutunut ja päivät pidentyneet, vaihtuu ruokavuodessakin uusi kausi. Talven lohturuokien jälkeen lautaselle ilmestyvät värikkäät salaatit , jotka antavat uutta energiaa alkavaan kesäaikaan. Salaatin kokoaminen on luovaa puuhaa, raaka-aineita voi yhdistellä tilanteen ja tarjonnan mukaan. Kun kevään versot alkavat nousta, voi salaattiin kerätä mukaan villivihanneksia: ketunleipiä, vuohenputken ja horsman versoja.

Salaatti käy kokonaisesta ateriasta, kun siinä on mukana kasvisten lisäksi riittävästi valkuaisaineita: kypsiä papuja, tofua, lihaa tai kalaa, keitettyjä munia tai vähärasvaista juustoa. Pähkinöistä ja siemenistä keho saa terveellisiä rasvoja. Isompaan nälkään salaattiin voi lisätä keitettyä riisiä, pastaa tai perunoita ja höystää salaatin sakealla jugurttikastikkeella.

Kokosin yhden esimerkin voimaannuttavasta salaatista, joka riittää 4 nälkäiselle hyvän leivän ja kuplivan kivennäisveden kera. Salaatinkastikkeeksi voit nostaa pöytään oliiviöljyä, viinietikkaa, suolaa ja mustapippurimyllyn.

1/2 kerä jäävuorisalaattia

2 kypsää avokadoa

1 keltainen paprika

1/2 tuore kurkku

1 nippu retiisejä

1 prk kidneypapuja

4 keitettyä munaa

tuoreita yrttejä silputtuna

1 dl paahdettuja pähkinöitä

1 dl kurpitsansiemeniä

Pöytään:

Mustapippuria ja suolaa

Oliiviöljyä ja viinietikkaa

Pese ja valuta kasvikset, suikaloi ne sovivan rouheiksi paloiksi. Huuhtele ja valuta pavut siivilässä. Keitä munia noin 6 minuuttia, jolloin ne ovat kypsiä mutta vielä meheviä; kuori ja puolita munat. Halkaise avokadot, leikkaa ne pitkittäin viipaleiksi. Asetteke salaattiainekset kauniisti laakealle vadille. Jokainen voi maustaa salaattinsa oman maun mukaan pöydässä.