Etelä-Ranskassa valmistetaan pizzan pikkuserkkua, sipulitäytteistä pissaladerie-piirasta. Sipulin lisäksi täytteessä voi olla mukana anjovista ja paikallisia oliiveja. Haudutin täytteeseen sipulia ja fenkolia, leikkasin päälle vuohenjuustoviipaleita – vegaani voi huoletta jättää juuston pois, eikä fenkoliakaan välttämättä tarvita. Pöytään nostin pienessä kannussa oululaista hunajaa, makean ja suolaisen yhdistelmä vie kielen mennessään.
Pohjataikina on kokojyväpitoinen hiivataikina, jonka voi nostattaa hiivalla tai taikinajuurella. Hiivataikina ehtii nousta täytteen valmistamisen aikana riittävästi, sen voi taputella heti vaivaamisen jälkeen suoraan pellille nousemaan, jos ei ehdi niostattamaan taikinaa etukäteen. Ohjeesta valmistuu uunipellillinen piirasta.
Pohja
1/4 palaa hiivaa tai 1 dl taikinajuurta
3 dl kädenlämpöistä vettä
2 tl suolaa
3 dl grahamjauhoja
3-4 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
Sekoita hiiva tai taikinajuuri veteen, lisää suola ja jauhot. Vaivaa taikinaa muutama minuutti, taikinasta ei ole tarkoitus tulla kovin kiinteää. Taputtele taikina öljytyin käsin leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Jätä nousemaan liinan alle siksi aikaa kun valmistat täytteen.
Täyte
1 fenkoli viipaloituna
6 isoa sipulia
6 valkosipulinkynttä
1/2 dl oliiviöljyä
Provencen yrttejä: timjamia, rosmariinia, salviaa, laventelia
Suolaa ja mustapippuria
Tuoretta basilikaa ja persiljaa
200 g vuohenjuustoa
Pinnalle lehtipersijaa, pöytään juoksevaa hunajaa
Viipaloi fenkoli ja kuoritut sipulit ohuiksi siivuiksi, pilko valkosipulinkynnet hienoksi. Kuullota kasviksia oliiviöljyssä kohtalaisella lämmöllä kattilassa, jätä hautumaan kannen alle loivalle lämmölle 20 minuutiksi. Ota lopussa kansi pois ja lisää lämpöä, tarkoitus on haihduttaa liika neste pois täytteestä. Lisää yrtit, suola ja pippuri. Pane uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Levitä täyte pohjan päälle reunoihin asti. Paista uunin keskiosassa 20 minuutin ajan ja lisää vuohenjuustoviipaleet. Jatka kypsentämistä vielä 10 minuutin ajan.