Julia Tuvesson: Vuokaruoka – vaivatonta kasvisruokaa uunissa (suomentanut Karoliina Timonen, Atena 2019)

Uunissa kypsennetyt lohkoperunat ja uunijuurekset ovat olleet kestosuosikki meidän sunnuntailounaillamme. Uunipellille mahtuu kunnon satsi isollekin porukalle eikä ruoka ole turhan arka pienille aikataulumuutoksille.

Julia Tuvesson on jalostanut idean pidemmälle: uunipellillä valmistuu koko ateria, lisukkeeksi ei tarvita kuin maukas kastike. Kirjassa on myös kasvispihvien, peruskastikkeiden ja jälkiruokien ohjeita. Uunissa paahdetuista kasviksista voi valmistaa myös sosekeittoja, niiden lisukkeeksi tarjotaan siemeniä ja pähkinöitä,  mausteöljyjä tai krutonkeja tähteeksi jääneestä leivästä.

Tuvesson jakaa vuokaruokien raaka-aineet 1. pohjaan, 2. mausteisiin, rasvoihin ja yrtteihin, 3. päällisiin ja lisukkeisiin sekä kastikkeisiin ja dippeihin. Tämä vaikutti mielestäni liian monimutkaiselta, niinpä pistin rohkeasti kaikki ainekset öljyttyyn isoon uunivuokaan ja lorotin lopuksi maustekastikkeen päälle ja sekoitin ainekset vielä kerran. Lähtökohtana oli kirjan paahdetun kukkakaalin ohje, mutta raaka-aineet valikoituivat mökin ruokavarannon  mukaan.

Paahdettua kukkakaalia Ärjänrannan tapaan, 4 nälkäiselle

1 kukkakaali viipaloituna

8 keskikokoista keitettyä uutta perunaa lohkoina

1 iso sipuli paloiteltuna

2 valkosipulinkynttä silputtuna

1 prk kikherneitä

150 g kokoonkeitettyjä tatteja tai muita sieniä

2 isoa tomaattia lohkoina

uunivuokaan loraus öljyä

Kastike:

1 rkl punaista thai-currytahnaa

1/2 dl vettä

2 rkl oliiviöljyä

2 rkl vaahterasiirappia tai hunajaa

2 tl suolaa

Pane uuni lämpenemään 225 asteeseen kiertoilmatoiminnolla – sillä saa paremmin paahdetun pinnan aikaiseksi . Sekoita kaikki kastikkeen ainekset, jätä odottamaan. Voitele uunivuoka tai levitä uunipellille leivinpaperi.

Viipaloi kukkakaali 2 cm viipaleiksi ja paloittele isoimpia viipaleita. Lohko perunat ja tomaatit, paloittele sipulit isoiksi palasiksi.

Pane kaikki ainekset vuokaan, asettele ne tasaisesti vuokaan. Kaada kastike päälle ja sekoita hieman, että kaikki ainekset maustuvat. Pane vuoka uunin keskiosaan, kypsennä puolisen tuntia, sekoita aineksia kerran kypsymisen puolivälissä.

Maistiaisiksi kirjasta valitsin tämän ruotsalaishenkisen kokonaisuuden, jonka tuoksun voi tuntea nenässään vain lukemalla reseptin läpi – uusista perunoista ja porkkanoista sekä kesäsipuleista valmistettuna tämä on ihan täydellinen kesälomalaisen ruoka!

Kuva: Julia Tuvesson

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pannupihvejä, paahdettuja juureksia, puolukoita ja kermakastiketta, 4 annosta, uuni 200 astetta

Perinteistä kotiruokaa on todella helppo tehdä ilman lihaa. Jauhelihan voi korvata mustapapujen ja pähkinöiden sekoituksella, josta saa ruokaisan pihvitaikinan. Paistamalla pihvit yhdessä juuresten ja sipulin kanssa saa aikaan täsmälleen oikeanlaisia nostalgisia, voimakkaita makuja – juuri sellaisia kuin kotiruokaan kuuluu.

POHJA:

noin 1,2 kg juureksi, esimerkiksi palsternakkaa, punajuuria, perunaa, porkkanaa sekä keltasipulia

oliiviöljyä

2 tl kuivattua timjamia

suolaa ja mustapippuria

Kuori ja pilko juurekset ja lado ne leivinpaperilla päällystettyyn vuokaan. Leikkaa sipulit neljään osaan. Lada pihvit vuokaan juuresten sekaan. Valuta päälle öljyä ja ripottele timjamia, suolaa ja pippuria. Paahda uunissa 20 minuuttia, kunnes juurekset ovat pehmentyneet ja pihvit saaneet väriä.

PANNUPIHVIT

2 dl paahdettuja cashewpähkinöitä

1 tlk (400 g) mustapapuja huuhdeltuina ja valutettuina

1/2 keltasipuli raastettuna tai pilkottuna

2 valkosipulinkynttä puserrettuna

1 rkl tuorejuustoa

2 tl dijoninsinappia

Murskaa pähkinät. Kääntele sekaan pavut ja soseuta karkeaksi taikinaksi. Lisää loput ainekset. Anna levätä kylmässä 15 minuuttia. Muotoile pihveiksi.

KERMAINEN SIENIKASTIKE

10 herkkusientä

1 rkl voita (tai margariinia)

2,5 dl kermaa, esim kaurakermaa

2 tl soijakastiketta

2 tl kuivattua timjamia

1 tl tomaattipyreetä

1 tl dijoninsinappia

1/2 sieni- tai kasvisliemikuutio

suolaa ja mustapippuria

Puhdista ja pilko herkkusienet. Laita kasariin ja paista sieniä voissa, kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää muut ainekset ja anna kiehahtaa. Mausta suolalla ja pippurilla.

PÄÄLLISET JA LISUKKEET

puolukkasurvosta

persiljaa revittynä

hölskykurkkuja

Lisää vuoan päälle puolukkasurvosta ja persiljaa. Tarjoile hölskykurkkujen ja kermakastikkeet kanssa.”