Suostumuksellisuus on yhtä tärkeää terveydenhuollossa kuin kaikessa muussakin ihmisten välisessä toiminnassa. Synnytys on tilanne, jossa korostuu lääketieteellisen vallan sukupuolittuneisuus. Eri asteinen obstetrinen väkivalta on arkea myös suomalaisilla synnytysosastoilla. Synnyttäjien on aika sanoa #metoo ja vaatia synnyttäjien itsemääräämisoikeuden ja suostumuksellisuuden toteutumista synnytyksenhoidossa ja äitiyshuollossa.
Lain mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan ja lääkärin on kerrottava erilaisista hoitovaihtoehdoista. Terveyteen kohdistuva toimenpide voidaan suorittaa vain, jos ihminen on antanut siihen suostumuksen vapaasta tahdostaan ja tietoisena kaikista asiaan vaikuttavista seikoista.
Tällä hetkellä laki ei toteudu synnytysten hoidossa. En osaa antaa tästä mitään tilastoa. Kertomukset ilman lupaa tai jopa salaa tehdyistä toimenpiteistä, kovakouraisista tutkimuksista ja nöyryyttävästä kohtelusta tai kieltäytymisestä vakavaa kärsimystä aiheuttavan kivun lievittämisestä pulpahtavat esiin synnyttäneiden naisten välisissä keskusteluissa ja aihetta sivuavissa someryhmissä. Jokainen tuntee jonkun, jolla on tällainen tarina kerrottavanaan.
Yhdellä synnytys on käynnistetty yliaikaiskontrollin yhteydessä keskustelematta asiasta, toisella kalvot on puhkaistu synnytyksen aikana asiasta ilmoittamatta, kolmas on jätetty kärsimään jumppapallon kanssa, kun kipu on jo kauan sitten muuttunut sietämättömäksi. Jossain tapauksissa synnyttäjälle on vasta synnytyksen jälkeen paljastunut, että hänen välilihansa on leikattu. Joillakin synnytys on muodostunut traumaattiseksi nimenomaan hoitohenkilökunnan toiminnan vuoksi. Joillakin nöyryyttävät ja vasten tahtoa tehdyt toimenpiteet ovat olleet niin väkivaltaisia, että he kokevat tulleensa raiskatuiksi.
Nämä tarinat ovat piilossa. Niitä ei kannata kertoa, koska niin usein vastassa on puolustuspuhe lääketieteelle. Onhan meillä sentään maailman alhaisin synnytys- ja imeväiskuolleisuus! Niin pitkään, kun tarinoita ei kerrota ja nimetä, jää terveydenhuoltojärjestelmämme sisälle pesiytynyt väkivalta piiloon. On aika avata keskustelu siitä, mitä suostumuksellisuus, jonka tulisi olla kaiken ihmisten välisen toiminnan lähtökohta, tarkoittaa synnytysten hoidossa ja äitiyshuollossa.
On aika sanoa #metoo ja kertoa ne tarinat, joissa häiritsijä ja väkivallantekijä toimii lääketieteellisen vallan suojassa.
Synnytysväkivalta eli obstetrinen väkivalta on monitahoinen ilmiö, joka sijoittuu naisiin kohdistuvan väkivallan ja institutionaalisen vallan risteyskohtaan. Obstetrista väkivaltaa on se, ettei saa raskauden ajan seurantaa ja ammatillista synnytysapua. Obstetrista väkivaltaa ovat kuitenkin myös vasten tahtoa tehdyt toimenpiteet, sanallinen nöyryyttäminen, tarpeeton lääkitseminen ja fyysinen väkivalta. Näistä asioista meillä ei julkisesti edes puhuta.
Olen iloinnut metoo-liikkeen kyvystä politisoida arkinen häirintä ja avata keskustelu raiskauksen merkistöstä. Seksi ilman suostumusta on raiskaus. Tämä pätee myös synnytysten hoitoon, ilman synnyttäjän suostumusta tehdyt toimenpiteet ovat seksuaalista väkivaltaa.
”Mutta, kun se on potilaan parhaaksi,” ajattelee nyt ehkä joku. Jos näin, on ammattilaisen tehtävä selittää ja keskustella asiasta. Aikuisen ihmisten puolesta ei kukaan muu voi päättää hänen parastaan. Mitä synnytysten hoitoon tulee, on harvoin yhtä oikeaa menettelytapaa. Informoitu synnyttäjä pystyy valitsemaan itse. Potilaan paras ei myöskään oikeuta rikkomaan potilaan itsemääräämisoikeutta. Potilaalla on oikeus tehdä myös oman terveytensä kannalta haitallisia ratkaisuja sen jälkeen, kun hän on saanut niistä tarvittavan informaation.
”Mutta ei lääkäri tai kätilö tarkoittanut tehdä väkivaltaa tai loukata ketään,” ajattelet ehkä nyt. Samalla argumentilla puolustellaan myös häiritsijöitä ja raiskaajia. Sehän oli vain flirttiä, ei se tarkoittanut loukata puristamalla perseestä. Ei se ollut raiskaus, kun uhri ei sanonut ei. Todennäköisesti osa obstetrisesta väkivallasta tehdään tarkoittamatta tai piittaamatta. En usko, että monikaan tarkoittaa satuttaa (vaikka sitäkin varmasti ilmenee siellä, missä käytetään valtaa). Suostumuksellisuuden ajatus on niin hatarasta juurtunut äitiyshuoltoomme, ettei sen loukkauksia välttämättä edes tunnisteta.
Vielä 1980-luvulla lähes kaikille synnyttäjille leikattiin episiotomia (eli välilihan leikkaus) rutiinina. Se oli sen ajan synnytyslääketieteen mukainen käytäntö – tosin monissa muissa maissa leikkauksia tehtiin silloinkin vähemmän. Tämä esimerkki kuvastaa paitsi synnytyslääketieteen väkivaltaista historiaa että sitä, kuinka vallitseva lääketieteellinen käytäntökin saattaa osoittautua kriittisessä tarkastelussa epäpäteväksi.
Nostan tämän esiin kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, ettemme olisi niin sinisilmäisesti valmiita puolustamaan käytäntöjä, joiden pätevyyttä meillä ei ole valmiutta arvioida. Toiseksi siksi, että uskon, että historian käsittely on välttämätöntä, kun keskustellaan siitä, minkä tulisi muuttua nyt.
Toivon, että kuulemme #metoo-kanpanjan hengessä seuraavaksi synnyttäjien tarinoita. Ja toivon, että synnytystervydenhuollon sisällä käynnistyy kriittinen keskustelu siitä, mitä suostumuksellisuus tarkoittaa ja miten sen toteutuminen varmistetaan.
Toisen lapsen synnytyksen aikaan eräs ihana kätilö teki minulle sisätutkimuksen. Kun makasin siinä pimppi paljaana kätilö kysyi: ”Onko nyt hyvä hetki koskea”. Sanoin kyllä, hämmästyneenä. Näinhän tämän pitäisi mennä – aina – ajattelin. Mutta tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun minun suostumukseni varmistettiin sen jälkeen, kun housut oli jo riisuttu. Ehkä tämä esimerkki kertoo, kuinka vieras suostumuksellisuuden ajatus on meille myös äitiyshuollon asiakkaina.