Annoin tänään itselleni joululahjaksi Aktiivinen synnytys ry:n jäsenyyden. Oikeastaan on outoa, että vasta nyt. Ei siksi, että synnyttäminen olisi minulle ajankohtainen kysymys. Vaan sen arvokkaan työn vuoksi, jota yhdistys tekee suomalaisen synnytyskulttuurin uudistamiseksi. Sen puolesta, että jokaisen synnyttäjän itsemääräämisoikeutta kunnioitettaisiin, että synnyttäjillä olisi tarpeeksi tietoa synnytystään koskevien päätösten tekoon ja että synnyttäjä voisi kokoa itsensä aktiiviseksi toimijaksi.

Sairaala ei synnytä, kätilö tai lääkäri ei synnytä vaan synnyttäjä synnyttää. Kätilö Eliisa Karttusen sanoin:

Synnytys on hetki jolloin nainen voidaan murskata pieniksi palasiksi tai rikkinäinen ihminen voidaan tehdä eheämmäksi.

Vaikka synnytys ei koskaan ole ennustettavissa, ei ole sattumaa millaiseksi se muodostuu. Avainasemassa on paitsi synnyttäjän oma valmistautuminen ja valmius hankkia tietoa, ennen kaikkea se, miten äitiyshuolto neuvolasta synnytyssairaalaan synnyttäjää kohtelee. Vaikka niistä ajoista, kun sellaisia interventioita kuin välilihan leikkaukset, vulvan ajelu ja peräruiskeiden antaminen tehtiin rutiininomaisesti ja synnyttäjiä makuutettiin pitkiä aikoja paikoillaan, on tultu pitkälle, edelleen synnytyssairaaloissamme tapahtuu obstetrista väkivaltaa. Vaikka tavallisempaa lienee, että naiset synnyttävät vähäisen tiedon turvin, ympäristön negatiivisten asenteiden ympäröimänä ja luottaen siihen, että kätilö kyllä tietää parhaiten.

Kätilö ei tiedä, koska hän ei synnytä vaan sinä! Naapurin kaima, joka on kokenut truamaattisen synnytyksen tai kauhukokemuksillaan mässäilevä naisjoukko ei tiedä, millainen sinun synnytyksesi tulee olemaan. Ja ei, neuvolan synnytysvalmennukseen ei välttämättä kannata luottaa. Valitettavasti tässä yhden kerran luennossa ei ehditä kertomaan synnytyksestä muuta kuin ne kolme vaihetta ja lista kipulääkkeistä. Mitään siitä, mikä merkitys turvallisuuden tunteella (nisäkkään synnytys ei etene, ellei se koe oloaan turvalliseksi), hellittelyllä ja kosketuksella (edistää synnytyshormoni oksitosiinin eritystä) tai miten lääkkeetön kivunlievitys toimii (muun muassa stimuloi kehon omien kipua lievittävien hormonien toimintaa), ei kerrota.

Aktiivinen synnytys ry tekee töitä sen eteen, että

“naisten itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta kunnioitettaisiin kaikissa raskautta, synnytystä ja lapsivuodeaikaa koskevissa kysymyksissä. Yhdistys pyrkii rohkaisemaan naisia/perheitä etsimään omaa tapaansa olla raskaana, synnyttää ja olla vanhempi. Lisäksi yhdistys pyrkii myös edistämään aktiivisen ja luonnonmukaisen synnytyksen hoitomuotojen ja tiedon saatavuutta.”

Tiedän, että luonnonmukaisuus nostaa monen niskavillat pystyyn. Onko se huuhaata, halutaanko minulta evätä epiduraali? Minulle kysymys luonnonmukaisuudesta ei ole periaatteellinen. Minua nyt vain sattui pelottamaan paljon enemmän ajatus puolen kropan puuduttamisesta selkäytimen kautta epiduraalilla kuin ajatus synnytyskivuista. Myöhemmin tajusin, että kyse ei ole siinäkään mielestä huuhaasta, että vaikuttaisi, että luonnonmukaisen ja aktiivisen synnytyksen puolespuhujat tuntevat ja antavat synnyttävän kehon fysiologialle enemmän arvoa kuin kokovartalopuudutusta suosivat tai toisinaan jopa terveydenhoidon henkilökunta.

Ja aktiivisuus taas: yleensä ihmiset haluavat kokea itsensä aktiivisiksi toimijoiksi. Siitä syntyy elämän mielekkyys. En usko, että useimmat synnyttäjätkään haluavat olla vain toimenpiteiden kohteita ja luovuttaa päätösvaltaa pois. Aktiivisuus ei tarkoita lääkkeellisestä kivunlievityksestä kieltäytymistä. Lievittämättä jätetty kipu voi olla yhtälailla syy traumaattiseen synnytykseen kuin synnytys, jossa toimenpiteitä on suoritettu synnyttäjän tahdon vastaisesti.

Aktiivinen synnytys ry tekee vaikuttamistyön lisäksi tärkeää työtä tarjoamalla suoraan tietoa ja vuokralaitteita synnyttäjille. Minulle tärkeintä on kuitenkin vaikutustyö, jota tehdään sen puolesta, että jokaisen naisen itsemääräämisoikues ja valinnanvapaus toteutuisivat. Valitettavasti Aksy toimii näiden asioiden puolesta melko yksin. Myös Kätilöliitto ja lakkautusuhan alla olevien synnytysosastojen ympärille syntyneet liikkeet ovat olleet osin samalla asialla. Itsekin olin mukana Synnytys kapina -verkostossa.

Jos synnyttäminen olisi naiskysymykseksi mielletty asia, luulisi kaikkien Suomen naisjärjestöjen kampanjoivan itsemääräämisoikeuden ja valinnanvapauden puolesta. Se voisi tarkoittaa katkeamatonta hoitoketjua neuvolasta synnytykseen, perusteellisempaa synnytysvalmennusta, kodinomaisia kätilöjohtoisia synnnytysyksiköitä, kotisynnytysten julkista subventiota, kattavaa synnytyssairaalaverkkoa. Sen sijaan jatkuvasti uusia synnytysosastoja uhkaavat säästöjen motivoimat lakkautukset. Leikkauspolitiikka, joka ajaa ahtaalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut ja uhkaa alentaa palkkoja ja polkea työehtoja, uhkaa myös synnytyksiä. Ellei suuntaa käännetä, saamme pian nähdä lisää synnytysten käynnistyksiä ja jopa ajastuksia, entistä vähemmän henkilökuntaa synnyttäjää kohti, enemmän rutiinitoimenpiteitä ja vähemmän yksilöllisten tarpeiden kuuntelua.

Kyse ei ole samantekevistä asioista eikä täydellisen synnytyskokemyksen tavoittelusta. Kyse on siitä, ettei äidin ja lapsen hengissä selviäminen ei riitä. Kyse on siitä, että synnytys ei ole vain yksi päivä, vaan niin hyvässä kuin huonossakin, nainen kantaa sen muistoa läpi elämänsä. Traumaattinen synnytys voi johtaa masennukseen tai pelkoon tulevia synnytyksiä kohtaan. Se vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin. Kyse on siitä, että synnytys ei ole sairaus vaan naisruumiin normaali fysiologinen tapahtuma. Kyse on siitä, että jokaisella naiselle on oikeus päättää itse ja tehdäkseen tietoisia päätöksiä tarvitsemme tietoa ja resursseja. Kyse on siitä, että synnyttäminen voi olla mahtavaa ja yhä useamman naisen pitäisi saada kokea voimauttava synnytys.