Äitiyslomani alkamisesta on jo kuukausi, laskettuun aikaan enää muutama päivä. Vauva voi tulla koska tahansa.
Voin olosuhteisiin nähden hyvin ja nautiskelen täysin rinnoin kunnon latteäitielämästä: päiväunista, maitokahvista, uimisesta ja kavereista. Luen ja kirjoitan, järjestelen kotia. Esikoinen jatkoi päiväkodissa elokuun puolessa välissä. Voitteko siis kuvitella: latteäitiyttä ilman sitä vauvaa!
Kun ihmiset katsovat turvonneita jalkojani ja toivottelevat pikaista synnytystä, ihan viime päiviin asti olen tavannut vastata että päinvastoin: pysyköön vauva kohdussa mahdollisimman pitkään. Ja valtio maksakoon lattehetkeni mahdollisimman pitkään.
Tosin parin päivän takaisen turhan Jorvi-reissun jälkeen mieli on alkanut muuttua: ehkäpä vauva voisi jo saapua.
Kun palkkatyö ja lapsenhoito ei vie kaikkea aikaa, mieleni pursuilee ideoita ja ajatuksia. Pitkästä aikaa kuuntelen uutta musiikkia, yhtenä iltana kävin kuuntelemassa runoja – ja siis minä, joka en ymmärrä runoudesta mitään.
Väitän, että olen myös parempi äiti: lapsen kolmena vapaapäivänä ja myös tavallisina arki-iltoina on energiaa leipoa, lähteä retkelle tai osallistua lastentapahtumaan. Kun ei koko ajan olla yhdessä, jaksan kuunnella lapsen jutut loppuun ja osallistua leikkeihin paremmin.
Tämän nautiskelun keskellä luin somekeskustelua isompien lasten päivähoidosta vauvan syntyessä. Joukko äitejä (keskustelua kävivät ja käyvät usein juuri äidit) ilmoitti ottaneensa vanhemmat lapset välittömästi pois päiväkodista äitiysloman alkaessa. Kunnioitan näiden vanhempien valintaa, mutta tahtomattani tunsin sääliä.
Keskustelun rivien välistä paistoi yhteiskunnassamme yleinen asenne, jonka mukaan lapsen paras paikka on koti ja päivähoito on hyväksyttyä vain vanhempien palkkatyön siihen pakottaessa.
Äidit, hiukan armoa! Olkoon latteäitejä paheksuvat sedät mitä mieltä tahansa, jokainen pieniä lapsia hoitanut tietää, että lastenhoito ja –kasvatustyö on työtä. Toki antoisaa, mutta myös fyysisesti ja emotionaalisesti kuormittavaa työtä, josta ei lomia myönnetä.
Meidän yhteiskunnassamme tätä työtä hoitavat historiallisesti hyvin itsenäiset (ydin)perheyksiköt suhteellisen vähäisellä läheisyhteisöjen tuella. Lisäksi palkkatyö tyypillisesti sitoo toisen vanhemman kodin ulkopuolelle suurimmaksi osaksi päivää. Päivähoitoa ei tulisikaan nähdä vain palkkatyön mahdollistajana, vaan yhteiskuntamme tapana jakaa vastuuta lastenhoitotyöstä.
Yhteiskunta tarvitsee lapsia tulevana työvoimana ja kuluttajina, mutta aggressiivinen väestöpolitiikka on mennyt muodista. Jokainen saa päättää omasta lisääntymisestään ja yhtä vapaaehtoinen on päätös toisten lasten hoitamisesta. Sen sijaan jokainen osallistuu lastenhoidon kustannuksiin maksamalla veroja, joilla rahoitetaan päivähoitoa ja perhe-etuuksia. Niin yksinkertaista se on.
Ja ihan sama, vaikkei olisikaan. Jokaisen äidin perustaitoihin kuuluu opetella vähän itsekkyyttä. Sitä, että miettii, mitä minä haluan ja toimii sen mukaan. Antaa jonkun muun: toisen vanhemman, yhteiskunnan, isovanhempien tai kavereiden hoitaa välillä lapset ja kodin.
Koska myyttinen äiti on uhrautuva ja epäitsekäs, törmää edelleen usein ajatukseen, että vasta aivan piipussa oleva äiti voi vaatia jotain itselleen: omaa aikaa, päivähoitoa, kotiapua tai tinkiä kasvatusperiaatteistaan. Ei se niin ole. Jokainen äiti saa ja hänen pitää vaatia asioita itselleen. Olla lempeä itselle ja muille, ottaa mitä tarvitsee, laittaa itsensä välillä muiden edelle.
Toki kaikki vanhemmat ovat erilaisia. Jollekin luontevampaa ja helpompaa on hoitaa kaikki lapset itse kotona kuin raahata isompia määräaikoina muiden hoidettavaksi päiväkotiin. On lapsen iästä ja luonteesta sekä tarjolla olevan päivähoidon olosuhteista kiinni, onko päivä- vai kotihoito lasten ja vanhempien kannalta parempi.
Joka tapauksessa toivon kaikille äideille armoa itseään kohtaan sekä aikaa latteen ja laiskotteluun. Tämän yritän myös itse muistaa, kun vauva-arki ihanuuksineen ja kamaluuksineen pian on taas täällä.
Lopuksi vielä pari vinkkiä niille helsinkiläisille kotivanhemmille, jotka pohtivat missä kahvinsa juovat. Itäkeskuksen Saray Baklavasta saa sekä hyvää lattea että halpaa baklavaa, valikoima melkein kuin Istanbulissa. Lapsiasiakkaat ovat hyvin tervetulleita ja henkilökunta todella mukavaa.
Vanhan psykiatrisen sairaalan tiloissa toimiva Lapinlahden lahde taas on oiva paikka vaikka niiden isompienkin lasten kanssa. Puistoalueella hoituvat myös ulkoilut ja kahvilan ja ravintolan lisäksi alueella on myös pieni kirpputori ja keskiviikkoisin 7 euron hintainen sauna.
Kotilatte taas on vahva vaihtoehto loppukuun päiviin, joina kotihoidontuki on aikaa sitten haihtunut tililtä. Omat latteni juon useimmiten mutteripannussa keitettynä runsaalla kauramaidolla. Latteäidin hektistä elämää helpottamaan löytyy myös mukana kulkeva take away –muki sekä vaunuihin kiinnitettävä mukinpidike.
Näillä mennään, tervetuloa vauva!