”Jos saan työnteosta tarpeekseni, aina voin tehdä vielä yhden lapsen. Sitten saa olla kolme vuotta kotona,”
heitin kerran eräällä tutulle metrossa. Hän näytti vähän tyrmistyneeltä.
Olin valmistunut vuotta aikaisemmin ja aloittanut työt suurinpiirtein koulutustani vastaavassa työssä vakituisessa työsuhteessa. Työ oli kiinnostavaa ja innostavaa, mutta silti mietin: tätäkö tämä nyt on seuraavat neljäkymmentä vuotta?
Rahasta jollekulle toiselle tehtävä palkkatyö on nykyelämän suurimpia pakkoja. Se on useimmille taloudellinen pakko, mutta ennen kaikkea se on sitä ajatuksen tasolla. Ihmiset arvottavat itseään ja yhteiskunta ihmisiä sille perusteella, käyvätkö nämä töissä. Ihmisarvo kuuluu kaikille, mutta joillekin vähän enemmän. Pienen lapsen hoitaminen kotona on ollut ainoita yhteiskunnan silmissä hyväksyttäviä tapoja kieltäytyä palkkatyöstä. Lapsen hoitaminen on itsessään kovaa työtä, mutta se on työtä itselle ja läheisille.
Kaiken järjen mukaan palkkatyön otteen pitäisi pikku hiljaa helpottaa. Olemme länsimaissa rikkaampia kuin koskaan, työt katoavat toiselle puolelle palloa tai robotit tekevät ne. Työttömyys on vakiintunut korkealle tasolle eikä palkkatyötä näytä millään löytyvän edes kaikille sitä haluaville. Tässä tilanteessa olisi kaikki mahdollisuudet lyhentää työaikaa, antaa vanhempien hoitaa lapsiaan kotona juuri niin kauan kuin huvittaa ja miettiä ihan tosissaan, kuinka varallisuutta jaetaan oikeudenmukaisesti aikana, jona sen jakaminen ei enää voi perustua palkkatyöhön.
Mitä tapahtuu? Sen sijaan oikeisto ajaa tasa-arvon nimissä leikkauksia perhevapaisiin. Naisilta halutaan viedä se ainoa luvallinen keino kieltäytyä työstä. Työttömiä halutaan kontrolloida ja kyykyttää yhä lisää. Nämä ovat osa samaa politiikkaa, vaikka perhevapaauudistusta perustellaan tasa-arvolla. Ketä kiinnosti tasa-arvo ennen kuin oikeisto keksi, että tässähän on hyvä keino saada yhä lisää ihmisiä työmarkkinoille kilpailemaan vähistä työpaikoista ja näin polkea työn hintaa?
Tietenkin on totta, että perhevapaita pitää uudistaa. Kotona lapsiaan hoitavat vanhemmaat kitkuttelevat köyhyydessä, äidit ahdistuvat yksin koteihinsa, vuosiin vanhemmat ei ehdi kuin juosta kodin, työn ja päiväkodin välillä, laittaa ruokaa ja siivota. Vanhempainvapaat voisivat olla olla keino työn tasaisempaan jakamiseen, ei sen lisäämiseen.
Tavallisesti lasten kotihoitoa puolustetaan konservatiivisilla argumenteilla, siksi ilahduin tänään julkaistusta Työstäkieltäytyjäliiton perhevapaamallista, joka rohkeasti puolustaa kotihoidontukea ja vaatii sen korottamista. Malli ei kuitenkaan onnistu sanomaan juuri mitään työn ja vanhemmille kasautuvan hoivavastuun jakamisesti.
Siksi hahmottelin Latteäidin omat ehdotukset perhevapaiden uudistamiseksi. Keskityn näissä ehdotuksissa nimenomaan perhevapaisiin. Kannatan perustuloa, mutta nämä uudistukset ovat toteutettavissa ilman muun sosiaaliturvan uudistamista, lukuun ottamatta perusturvan korottamista. Tässä olkaa hyvät:
1. Raskaana oleva vanhempi aloittaa äitiysloman nykyiseen malliin kuukausi ennen laskettua aikaa. Tämä aika on parasta! Ei enää toimistossa virumista kipeällä selällä. Päiväunia, lattea, kävelyretkiä, kirjoittamista, lukemista, uimista, mitä vain mistä tulee hyvä olo. Kevyttä kodin järjestelyä ja vauvan tarvikkeiden läpikäymistä ja hankkimista. Odottaja on ansainnut tämän, kohta nimittäin kaikki on mullin mallin.
2. Kun vauva syntyy molemmilla vanhemmilla on mahdollisuus täysipäiväiseen ansiosidonnaiseen perhevapaaseen kolmen kuukauden ajan. On naurettavaa, että nykyisin vanhemmat saavat olla samaan aikaan kotona vain kolme viikkoa. Kolme viikko menee hujauksessa. Sen jälkeen isät erotetaan vauvoistaan ja äidit jätetään näiden kanssa yksin silloin, kun he eniten tarvitsisivat tukea uuteen elämäntilanteeseen sopeutumisessa. Vapaan voisi myös siirtää myöhemmin käytettäväksi.
3. Kolmen kuukauden jälkeen vanhemmat voisivat jakaa ansiosidinnaista vapaata haluamallaan tavalla niin, että molemmat voisivat käydä osa-aikaisesti töissä. Molemmilla olisi käytössään 6+6+6-mallin mukaisesti kuuden kuukauden jakso ja yksi jakso olisi jaettavissa vanhempien haluamalla tavalla. Vapaa olisi käytettävä ennen kuin lapsi täyttää kolme vuotta.
4. Sekä kotihoidontuki että vähimmäisvanhempainraha korotettaisiin 1400 euroon kuussa. Kaikki muut perusturvaetuudet nostettaisiin samalle tasolle.
5. Kotihoidontukea maksettaisiin alle 3-vuotiaan lapsen kotihoidosta ansiosidonnaisen loputtua. Jos kunta velvoitettaisiin maksemaan suurimman osan tästä summasta, uudistus ehkäisesi myös kikkailua päiväkotipaikoilla: kun lapsen kotihoito tulisi kunnalle yhtä kalliiksi kuin päiväkotihoito, päiväkotipaikkojen alimitoitus tai äitien painostaminen hoitamaan lapset kotona, ei enää säästäisi kunnan rahoja.
6. Hoitovapaata voisi jakaa vapaasti myös muiden kuin vanhempien kesken. Myös muilla kuin vanhemmilla tulisi olla oikeus vapaaseen töistä hoitovapaan ajaksi. Kuinka moni mummi tai kummi tarttuisikaan tilaisuuteen hoitaa lasta pari kuukautta kotona? Ja kuinka paljon se helpottaisikaan vanhempien hoivataakkaa.
”Vanhempien vuorokauteen pitäisi lisätä kuusi tuntia lisää aikaa jokaista lasta kohti,”
kommentoi eräs mammabloggari kerran yhdessä radio-ohjelmassa. Olen tismalleen samaa mieltä. Edellä esitetty vapaiden joustava jakaminen ja se, että vanhemmat voisivat olla pitempään myös yhtä aikaa kotona, tuo jo lisää aikaa. Nimittäin omasta ajasta pienten lasten vanhemmilla on huutava pula. Kaikki aika menee lasten tarpeiden tyydyttämiseen ja kodinhoitoon, vaikka kuinka rakastaisi lapsiaa, ei voi olla välillä miettimättä, tätäkö minä halusin. Jos aikaisemmin puhuttiin naisten tuplatyöpäivästä, niin pienten lasten vanhempien kohdalla kyse on lähes tulkoon siitä, vaikka töitä jaettaisiinkin. Se ei ole reilua! Pahimmillaan ei ole mahdollisuutta edes uneen, mutta hei ”se vain kuuluu tähän elämänvaiheeseen”.
Koska lisätunteja voi olla vaikea järjestää, ehdotan, että jaamme hoivaa tasaisemmin ja järjestämme myös niille vanhemmille aikaa, joilla ei ole vahvaa läheisverkkoa tai ilmiömäisiä ajanhallintataitoja.
7. Kaikille perheille kuuluisi tietty määrä julkisesti kustannettuja kodinhoitajan ja lastenhoitajan käyntejä, niin että vanhemmat voisivat vaikka lähteä syömään, kun joku huolehtii lapsista ja siivoaa kämpän.
8. Osittaiselle hoitovapaalle voisi jäädä aina nuorimman lapsen 9-vuotissyntymäpäiviin asti. Kun töitä tekee vähemmän, omaa aikaa voi järjestää ilman, että lasten täytyy olla jatkuvasti hoidossa. Yksinhuoltajien osittaisesta hoitovapaasta maksettaisiin niin suurta hoitorahaa, että valinta olisi taloudellisesti mahdollinen.
Näiden toimien myötä vanhempien hoivataakka pienenisi merkittävästi. Sinulle, joka aiot sanoa, että itsehän olet lapsesi hankkinut, sanon vain, että hoiva on yhteinen asia. Jokainen meistä tarvitsee hoivaa, yleensä eniten lapsena ja vanhuksena. Ilman hoivaa ei ole tuotantoa eikä talouskasvua. Sen sijaan, että yrittäisimme saada kaikki hankkimaan lapsia, huolehditaan siitä, että hoiva on kaikkien vastuulla joko konkreettisena työnä tai maksettuina veroina. Suurimman taakan ja suurimman riemun saavat näidenkin esitysten jälkeen kokea vanhemmat.
Rakkauden ja hoivan täyteistä naistenpäivää toivottaen,
Latteäiti <3