”Minulle imetys oli helppoa ja mieluista. Ongelmat selätin imetysohjaajan neuvojan avulla. Kyllä sinäkin pärjäät, kun vain muistat hyödyntää tiheän imun kaudet, nukut perhepedissä ja tarjoat rintaa vauvantahtisesti.”
Näin voisi kuulua minkä vain vauvaryhmän ohje. Siitäkin huolimatta, että keskustelun aloittaja on jo kertonut kokeilleensa kaikki konstit.
Toisaalla joku äiti ehkä kertoo: ”Vain 1-3 prosenttia äideistä ei pysty imettämään. Sinäkin pystyt, kun vain saat kunnollista ohjausta.”
Kyse on osin somekeskustelujen huolimattomuudesta ja etäisyydestä. Kommentoijalla sometus on nopeaa viihdettä ja neuvottava etäällä. Kyse on siitä, että puhutaan tunteita herättävistä ja henkilökohtaisista aiheista. Kyse on kuitenkin muustakin. Keskusteltiinpa sitten imetyksestä, perhepedistä, sosiaaliturvasta tai työttömyydestä keskusteluissa menevät usein nätistä sekaisin rakenteet ja kokemukset. Eikä tämä koska vain etupäässä äitien kansoittamia palstoja.
Koska minä koin näin, kyseenalaistan tämän rakenteellisen faktan. Koska minä en naisena ja yritysjohtajana ole koskaan kokenut syrjintää sukupuoleni vuoksi, ei feminismiä tarvita. Koska minä sain työpaikan alle kuukaudessa työttömyyden alusta, kaikki pitkäaikaistyöttömät ovat vain laiskoja. Koska minä en pitänyt imetyksestä, on jo imetysmyönteisyydessä menty liian pitkälle.
Virhepäätelmä liittyy siihen, että samaan aikaan kun kokemus on aina kokijalleen tosi, se ei kumoa rakenteita ja tilastoja. Se, mitä rakenteista ja tilastoina tiedämme, ei ole erehtymätöntä. Ne ovat kuitenkin paras vallitseva tieto yhteiskunnan ja ihmiselämän ilmiöistä. Ne voidaan kiistää tai kumota, mutta ei vain yksittäisestä kokemuksesta käsin.
Ja toisaalta sanoivatpa tilastot mitä vain, niitä ei voi käyttää osoittamaan yksilön kokemusta virheelliseksi. Kokemus on aina kokijalleen tosi ja sitä on syytä kunnioittaa etenkin silloin, kun puhutaan henkilökohtaisista aiheista, joihin voi liittyä pettymyksen ja epäonnistumisen kokemuksia – kuten esimerkiksi imetyksestä.
Feministit ja feministinen tutkimus ovat jo useita vuosikymmeniä nostaneet esiin kokemuksen merkitystä. On korostettu, ettei kokemus rakennu tyhjiössä, vaan henkilön ominaisuudet ja yhteiskunnalliset valtasuhteet – kuten sukupuoli, seksuaalisuus, toimintakyky, etninen tai luokkatausta – vaikuttavat sen rakentumiseen. Kokemus on tosi ja tärkeä.
Vaikeaksi asia muuttuu, kun yritämme ymmärtää maailmaa kahdesta hyvin erilaisesti näkökulmasta käsin: rakenteiden ja kokemusten. Minä en tiedä mitään yleispätevää sääntöä sille, miten ne voidaan sovittaa yhteen. Tärkeintä olisi kuitenkin olla hyppäämättä toisesta toiseen ilman kriittistä pohdintaa siitä, miten minun kokemukseni suhtautuu siihen tietoon, mitä minulla on yhteiskunnasta? Mikä selittää ristiriidan? Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Vallitsevat totuudet yhteiskunnasta ja elämästä rakentuvat aina yhteiskunnallisista ihanteista ja valtasuhteista käsin. Siinä mielessä myös tiukimmat faktat ovat poliittisia ja riippuvat siitä, kuka on esittänyt kysymyksen ja mistä näkökulmasta. Mistä asioista meillä ylipäätään on tarkkaa tutkittua tietoa ja mikä tästä tiedosta on yleisesti tiedossa tai helposti löydettävissä?
Lisäksi vallitseva totuus rakentuu suurimmaksi osaksi aivan muusta kuin tutkitusta tiedosta käsin.
Yleensä etuoikeutetumpien ryhmien kokemukset istuvat vallitsevien totuuksien todellisuuteen paremmin kuin vähemmän etuoikeutetuista asemista ponnistavien. Kokemus onkin siksi tärkeä sekä poliittisen tiedostamisen että yhteiskunnallisen muutoksen alkupisteenä.
En tiedä, onko yhtä parjattua keskustelufoorumityyppiä kuin netin vauvapalstat ja mutsifoorumit tai millä nimellä niitä haluaakaan kutsua. On totta, että näillä foorumeilla välillä pärmäröidään, parjataan, syytetään ja syyllistytään. Mutta missä nettikeskusteluissa ei näin tehtäisi?
On vallitsevan totuuden pönkittämistä keskittyä äitien huonoon käytökseen. Työelämän ulkopuolella olevat, turhautuneet olennot yksin kodeissaan räyhäävät toisilleen. Kyse ei ole ainakaan ryhmästä, jonka työ kotona ansaitsisi enempää arvostusta – saati rahaa. Kyse on naisista, jotka eivät osaa kuin riidellä keskenään, ihmekös, että eivät pärjää tässä yhteiskunnassa yhtä hyvin kuin järkevämpi sukupuoli.
Siksi minä kieltäydyn lähtemästä mukaan mihinkään keskusteluun, jossa parjataan mammaryhmiä.
Sen sijaan haluan kertoa toisenlaisen kokemuksen. Sellaisen, jossa kaikkitietävät äidit löytävät oikeat vastaukset yhteistyöllä hetkessä ongelmaan kuin ongelmaan, oli kyse sitten laittomasta irtisanomisesta tai haisevista vaippapyykeistä.
Kokemuksen siitä, kuinka äidit tukevat, neuvovat ja tsemppaavat toisiaan kysymyksissä lastenkasvatuksesta, omasta jaksamisesta, parisuhdeongelmista tai Kelan byrokratiasta.
Kokemuksen, jonka mukaan palstojen äitien kokemukset lasten hoivasta, palkkatyöstä ja arjesta ovat yhteydessä omiin kokemuksiini. Jossa kokemusten kautta rakentuu poliittisen tietoisuuden ituja. Ajatuksia siitä, millainen maailma voisi olla, jos se olisi rakentunut hoivaajien kokemuksista käsin.