Elämässäni on parhaillaan menossa paljon juttuja – hyviä juttua, mutta vähän liikaa kerralla. Tästä johtuen valvoin viimekin yönä ja ajatukset, suunnitelmat ja aikeet risteilivät mielessäni. On kummallista, mihin aivot takertuvat: nyt se oli Marja Hintakka Live (MHL). Livekeskustelushow vanhemmuudesta ja perheistä. Show on rakennettu taitavasti hyödyntäen nettiä ja somea. Shown aiheesta julkaistaan viikolla uustisjuttuja ja blogauksia, on yleisökyselöitä, vierailevia bloggareita ja aktiivista sometusta. Aihekin on tärkeä. Henkilökohtainen on poliittista ja siksi perheen sisäisistä asioista, vanhempien jaksamisesta ja paineista, sukupuolirooleista ja lasten kasvatuksesta pitää puhua.
Mikä sitten hiertää? Turhanpäiväinen käsittelytapa? Tämäkin. Mutta ennen kaikkea se, ettei ongelmalähtöinen puhe etene mihinkään. Arki ja perhe ovat hyviä lähtökohtia. Mutta jos näkökulma ei laajene ulos perheestä tai analyysi jää puuttumaan, päädytään pönkittämään stereotypioita ja valittamaan. Ja tämä juuri on MHL:n ongelma. Studiossa on kaksi vakiovierasta ja kaksi julkisuuden henkilöä, keskustelua vetää Hintikka. Lisäksi joku bloggari, seksivalmenteja tai muu antaa lyhyitä kommentteja. Videoklipeissä kerrotaan tarinoita ihmisistä tai perheistä. Jos joku asiasta jotain tietävä sattuu paikalla, hän saa puheaikaa ehkä viisi minuuttia. Sitten jatkuu julkkisvanhempien vatvonta siitä, ollaanko nyt hyviä vanhempia, milloin on viimeksi harrastettu seksiä ja kuka ostaa lapselle uudet kurahousut. Väliin heitellään (ironisesti?) ”sukupuolten sota” tasoisia käsitteitä. Kun näitä ironisesti heitettyjä käsitteitä ei missään vaiheessa pureta tai haasteta jäävät ne elämään ja ollaankin jo lähellä ajatusta, että tasa-arvo on nollasummapeliä ja naiset ja miehet ratkaisevasti ja olemuksellisesti erilaisia ja näin heidän intressinsä yhteen sovittamattomia.
Mihinkään yhteiskunnalliseen aiheita ei vahingossakaan liitetä, tai ehkä Marja Hintakka joskus yrittää, mutta vierailla on vielä vähemmän kykyä tarttua näihin kuin juontajalla. Lisäksi ohjelma on heteronormatiivinen ja ydinperhekeskeinen (huolimatta siitä, että toinen vakioivieras on yksinhuoltaja).
Annan esimerkin. Jaksossa Äidit määräävät kaikesta käsiteltiin perheen sisäistä työnjakoa ja valtasuhteita. Tai ei oikeastaan käsitelty. Tuomas Enbuske kertoi olevansa hyvä isä ja keskittyi loppuajan levittämään uusliberaalia oikeistolaista sanomaansa, jonka mukaan työnjakoon tai hoivavastuuseen liittyvät kysymykset eivät ole ongelma ja äitiyspakkaus tekee vanhemmista vastuuttomia. Iso H, jonka musaa kyllä diggailen, ei onnistunut saamaan suustaan ulos paljon muuta kuin, että hoivavastuun epätasainen jakautuminen pohjaa biologiaan (pointtina saattoi olla, että synnyttäjänä ja imettäjänä äiti jää ensin kotiin ja ottaa enemmän vastuuta alusta asti).
Sitten keskusteltiin pitkästi siitä, kuinka naisten nyt vaan ei kannattaisi valita kumppaneita, jotka eivät kanna vastuutaan. Että miksi perheissä ei keskustella ennen lasten hankintaan, kuka sitten tarkkailee milloin kurahousut jäävät pieniksi. Miksei tehdä yhdyntäsopimusta.
Voi tätä mä suorastaan rakastan! Siis niin, kuten tasa-arvo yleensä, myös työnjako perheessä on naisten ongelma. Valitkaa parempia miehiä, keskustelkaa ja opettakaa miehetkin keskustelemaan, älkää pitäkö rimaa liian korkealla. Miehiä ei voi vaatia luopumaan etuoikeuksistaan. Ei. Tuskin MHL:ssä olisi edes mahdollista puhua etuoikeuksista tai yhteiskunnallisista hierarkioista, jollainen sukupuolikin on.
Videoklipissä esiteltiin yhdysvaltalainen perhe, jossa biologinen äiti jakoi kasvatusvatuun kahden ystävänsä (ilmeisesti eivät olleet parisuhteessa?) kanssa. Studiovieraat myönsivät innostuneena, että kolmas käsipari ei olisi pahitteeksi. Tässä tai yhdyntäsopimuksen yhteydessä ei puhuttu esimerkiksi neliapilaperheistä, joissa naispari ja miespari jakavat kasvatusvastuun. Yleensä neliapilaperheissä myös sovitaan suhteellisen tarkasti vastuunjaosta ja kasvatukseen liittyvistä kysymyksistä. Ajatus kolmannes käsiparista ei siis laajentunut pohdintaan siitä, kuinka juuri ydinperheet, joissa apukädet eivät ole lähellä, tuovat erityiset haasteensa vanhempien jaksamiseen. Ei kysytty, miten naapurin lesbopari jakaa vastuun kotitöistä, onko samoja ongelmia. Eihän se olisi sopinut, sillä sukupuolten sodasta on niin paljon kivempi puhua.
Marja Hintikka yritti nostaa keskusteluun naisten työmarkkina-aseman ja ehdotuksen puhua myös miesten kotimarkkina-asemasta. Sitten puhuttiin äitiyspakkauksesta ja kannatettiin sen nimen muuttamista vauvapakkaukseksi. Ihan hyvä ajatus. Mutta jos kerran puhutaan lainsäädännöstä ja yhteiskunnan toimien vaikutuksesta vastuun jakautumiseen perheissä, niin olisi ehkä hitusen tärkeämpää puhua perhevapaista. Isille korvamerkityn vapaan lisäämisen on todettu lisäävän isien vapaiden käyttöä. Ja tämä taas edistää tasaisempaa työnjakoa ja yhteisvastuuta.
Tärkeää aihetta käsittelevästä keskustelusta jäi käteen lähinnä se, että naisten kannattaisi tehdä parempia valintoja ja että äitiyspakkauksen nimi on muutettava. Ainoa analyyttinen pilkahdus oli Jenny Lehtisen kolumnissaan ja ohjelmassa esittämä ajatus metatyöstä, joka kuormittaa erityisesti äitejä.
MHL edustaa varmaan hyvin aikaansa: jokainen on oman elämänsä asiantuntija erityisesti, jos on julkkis tai bloggari. Mitäpä jos seuraavaan jaksoon kutsuisi vaikka jonkun ihan oikean asiantuntijan? Jonkun joka on tutkinut ja analysoinut aihetta. Vierailevista bloggareista ja harjoitetusta huumorista päätellen tekijät tuntevat hyvin mammablogiskenen, vauvapalstat ja -lehdet. Seuraavaksi voisi lukea vaikka jonkun yhden tutkimuksen. Ihan yhden vain.
Tiedän, on tyhmää vaatia viihdeshowlta asiantuntemusta tai vakavaa sisältöä. Mutta jos kerran on tarkoitus tehdä pelkkää viihdettä, niin miksi helvetissä sitten valita aiheeksi perhe ja vanhemmuus? Ellei sitten kyseessä ole sketsisarja. Siis ihan oikeasti, kun sitä perhe-elämää elää viikosta toiseen, niin jaksaako sitä omalla vapaa-ajallaan kuunnella, valittamista ja stereotypioita samasta aiheesta?
Vanhempia väsyttää, seksielämä on tauolla, on paineita ja odotuksia, naisten työurat kärsivät. Mitä uutta tässä on? Tätä tavaraa lehtien palstat ovat pullollaan. Minua tällainen puhe väsyttää, ellei sitä osata viedä vähän pidemmälle. Kysyä, mikä vanhemmuudesta tekee niin rankkaa tänä päivänä. Onko se aina ollut sitä? Miten tätä asiaa voidaan muuttaa? Pitääkö edes? Millaisessa yhteiskunnassa lapset ja vanhemmat voisivat paremmin? Yksilötason tarinat ovat tärkeitä ilmiöiden tunnistamiseksi ja sen ymmärtämiseksi, ettei ole ongelmineen yksin. Mutta sitten analyysin pitää edetä.
Valitus vanhemmuuden raskaudesta ja ongelmista kyllästyttää minua. Jos tekee mieli valittaa, käyttäkää facebook-seiniänne. Niin minäkin teen. Tv-shown odotan tarjoavan vähän enemmän.
PS. Olen katsonut kaksi jaksoa showta. Kuulen mielelläni, jos muiden fiilikset muista jaksoista ovat parempia. Olen myös kahdenvaiheilla sen suhteen katsoako tuleva synnytysjakso vai ei. Synnytys on aiheena lähellä sydäntäni, mutta epäilen tarjoaako MHL siihenkään aiheeseen mitään uutta.