Edellinen kirjoitus opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen esityksestä valinnaisemman lukion kokeilusta on herättänyt paljon keskustelua, ja hyvä niin.

 

Kokeiluun on osallistumassa 50 lukiota ja sen tarkoituksena on lisätä reaaliaineiden valinnaisuutta siten, että vaikkapa historiaa tai yhteiskuntaoppia ei tarvitse opiskella lainkaan. Myös kokoomuksen kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Saara-Sofia Sirén vastasi omalla kirjoituksella.

 

Vaikka Sirénin kirjoituksessa on hyviä huomioita, hän jättää vastaamatta kritiikkiin lukion yleissivistävyyden murenemisesta. Lukion tärkein tehtävä uusien, viime vuonna valmistuneiden opetussuunnitelman perusteiden mukaan on edelleen laaja-alaisen yleissivistyksen vahvistaminen.

 

Viime hallituskautena työskennelleen työryhmän, johon Sirén kirjoituksessaan viittasi, esityksessä oli kolme erilaista vaihtoehtoa, joiden valinnaisuuden aste vaihteli. Hallitus valitsi tuolloin yleissivistävän tien, jossa kaikkien opiskelijoiden tulee opiskella ainakin yksi kurssi jokaista reaaliainetta. Nyt tätä päätöstä ollaan muuttamassa ennen kuin se on edes tuotu käytäntöön.

 

Viime kaudella ratkaisua tehdessä asiaa punnittiin juuri valinnaisuuden ja yleissivistävyyden välillä. Molemmat ovat opiskelijan kannalta tärkeitä, mutta kun opetussuunnitelmasta ja ajankäytöstä puhutaan ne ovat myös toisiaan poissulkevia. Grahn-Laasosen kokeilu tarkoittaa, että lukio-opiskelija tosiaan voi jättää osaamisensa esimerkiksi fysiikan tai yhteiskuntaopin osalta peruskoulun varaan. Siksi tässä on kyse merkittävästä koulutuspoliittisesta linjavalinnasta.

 

Vaikka lukiosta odotetaan valmiuksia jatko-opintoihin, ei voida edellyttää, että 16-17-vuotias varmasti tietää, mitä haluaa tai edes sitä missä on lahjakas. Opiskelijoilla on oltava oikeus laaja-alaisesti tutustua eri vaihtoehtoihin, kokeilla ja muuttaa mieltään. Nyt opetusministerin malli mahdollistaa tärkeiden reaaliaineiden poisvalitsemisen.

 

Sen sijaan, että lukiolaisten odotettaisiin erikoistuvan, lukioiden tulisi tarjota enemmän eri aineita yhdistäviä teemaopintoja. Kokonaisuuksien hallinta ja tiedon kriittinen tarkastelu ovat yhä tärkeämpiä asioita ajassa, jossa sekä informaatio että disinformaatio ovat yhä useamman saavutettavissa.

 

Terveystieto ja uskonto jäisivät pakollisiksi siitä syystä, että nämä aineet mainitaan lukiolaissa. Vasemmistoliitto kannattaa lukiolain avaamista ja opetuksen uudistamista siten, että siirryttäisiin kaikille yhteisen aineen opiskeluun, jossa yhdistyy uskontotieto, elämänkatsomus ja etiikka.

 

Moni edellistä kirjoitusta kommentoinneista on kiinnittänyt huomiota siihen, että toisen asteen jako lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen myös edellyttää, että nuoret joutuvat tekemään ison koulutusvalinnan jo perusasteen lopussa. Tämä on totta.

 

Toisen asteen koulutuksen suhteen ongelmaksi ovat muodostuneet lukiokoulutuksen ja ammattikoulutuksen väliset erot muun muassa opiskelijoiden hyvinvoinnissa, yleissivistävien aineiden määrässä ja myös eri koulutusalojen arvostuksessa. Miksi ammattiin valmistumista ei juhlita yhtä isosti kuin ylioppilaaksi kirjoittamista? Osasyy on varmasti historiallinen. Lukiokoulutus on nähty yleissivistävänä korkeakouluopintoihin valmentavana koulutusvaihtoehtona, ja ammatillinen koulutus taas lähinnä väylänä työelämään, jossa juuri työelämävalmiudet ovat keskeisiä.

 

Toisen asteen kehittämisestä puhuttaessa on tärkeää muistaa, että monet opiskelijat haluavat mahdollisuuden keskittyä käytännönläheisiin ja vähemmän teoreettisiin aineisiin. Ammatillisen koulutuksen suosio on viime vuosien aikana ollut kasvussa. Lukio- ja ammatillisen koulutuksen kehittämiseen on panostettava tasavertaisesti, ja opiskelijoiden välisiä hyvinvointieroja on tasattava. Perustiedot esimerkiksi historiasta ja yhteiskuntaopista, elämänkatsomustiedosta ja äidinkielestä ovat tärkeitä kaikille, riippumatta siitä, suuntaako suoraan työelämään toisen asteen jälkeen vai jatkaako korkeakouluun.

 

Työmarkkinoiden murros on myös tarkoittanut, että työntekijöiltä tänä päivänä vaaditaan yhä enemmän yleistietoja ja -taitoja. Uuden oppimiseen ja itsensä jatkuvaan kehittämiseen on oltava valmiutta alalla kuin alalla. Mitään varmuutta työpaikan löytämisestä omalta alalta ei ole. Kyky soveltavaan oppimiseen ja hyvä yleissivistys tulevat siksi olemaan entistä tärkeämpiä taitoja alati muuttuvilla työmarkkinoilla.

 

Myös Sirèn korostaa kirjoituksessaan jatko-opintovalmiuksien merkitystä. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen uudistamisessa tulee muistaa yleissivistävien opintojen merkitys yhdessä jatko-opintomahdollisuuksien kanssa. Hallitusneuvotteluissa väläyteltiin ammatillisten perusopintojen lyhentämistä kaksivuotisiksi. Tämä ratkaisu veisi OAJ:n arvion mukaan nuorilta jatko-opintokelpoisuuden. Jatko-opintokelpoisuuden poistaminen kaikilta niiltä nuorilta, jotka jatkavat ammatilliseen koulutukseen olisi erittäin epäoikeudenmukaista koulutuspolitiikkaa.
Hallitus on valmistelemassa suurta ammatillisen koulutuksen reformia vuodelle 2018. Reformi tehdään valitettavasti säästöt edellä, ja ammatillisesta koulutuksesta leikataan ensi vuoden alusta 190 miljoonaa. Hallitus on painottanut ammatillisen koulutuksen työelämäpainotteisuuden vahvistamista entuudestaan. Vaikka ammatillisen osaamisen vahvistaminen on tärkeää, on keskeistä panostaa myös ammattiin opiskelevien hyvinvointiin, koulutuksen laadun parantamiseen sekä yleissivistävien opintojen riittävyyteen.